Author admin

Petina Gappah: Muistojen kirja

ANNA-LEENA TOIVANEN (17.04.2017) Zimbabwelaisen Petina Gappahin esikoisteos, suomeksikin ilmestynyt novellikokoelma Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta (2009) sisälsi satiirissävytteisiä kertomuksia 2000-luvun kriisiytyneestä Zimbabwesta. Pääpiirteissään onnistuneen kokoelman jälkeen ilmestyneeltä romaanilta Muistojen kirja saattoi odottaa paljon. Korkeita odotuksia lisää osaltaan se, että uusi… Continue Reading →

Ian McEwan: Pähkinänkuori

Mustanpuhuva ironinen satu  RIITTA VAISMAA (10.4.2017) Teatterimuseon esittelyn mukaan Shakespearen Hamlet-näytelmä on niin yleisinhimillinen, moniulotteinen ja tulkinnoille avoin teksti, että jokainen aikakausi voi tehdä siitä oman tulkintansa. Eri aikoina siitä löydetään eri motiiveilla ja eri tavoin toimivia sankareita ja konnia…. Continue Reading →

Mary Shelley: Kuljeskelua Italiassa ja Saksassa

Matkalla Mary Wollstonecraft Shelley’n kanssa MARJATTA RIPSALUOMA (7.4.2017) Kirjan alkuperäinen nimi on Rambles in Germany and Italy, suomennos sai nimen Kuljeskelua Italiassa ja Saksassa. Nimi kuvaa aikaa ennen suurbisnestä nimeltä turismi. Mutta kyllä kirja on kaikkea muuta kuin kevyttä kuljeskelua…. Continue Reading →

Georges Simenon: Maigret. Kootut kertomukset.

Kovat Piipussa –  MARKKU NIVALAINEN (22.3.2017) Lukuisia salanimiä käyttänyt, luonnottoman tuottelias Georges Simenon (1903–89) tehtaili pitkän uransa aikana kaikkiaan yli 400 julkaistua teosta. Jopa 75 romaanissa ja 28 novellissa esiintyy komisario Jules Maigret. Valkokankaalla ja televisiossa on arvioitu nähdyn yhteensä… Continue Reading →

John Williams: Augustus

Vallan merkitys ja merkityksettömyys  RIITTA VAISMAA (12.3.2017) John Williams hämmästyttää ja ihastuttaa taas. Ensin suomeksi ja monella muulla kielellä julkaistiin  50 vuotta alkuperäisen teoksen ilmestymisen jälkeen viisas ja hillitty yliopistoromaani Stoner (alkuteos 1965, suom. 2015). Seuraavaksi uuden tulemisen sai jo… Continue Reading →

Max Jacob: Runoja noppapikarista ja muita tekstejä

RIIKKA SIMPURA  (5.3.2017) Max Jacobin (1876–1944) runot kulkevat huumorin, absurdin, mystiikan ja unen logiikan reittejä. Kuvataiteilija ja kirjailija eleli Montmartrella, ja esimerkiksi Guillaume Apollinaire, Jean Cocteau, Amedeo Modigliani ja Pablo Picasso kuuluivat hänen ystäväpiiriinsä. Jacob kirjoitti myös mitallista ja loppusoinnullista… Continue Reading →

Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat

Laura Väänänen (28.2.2017) Tarina alkaa esiintymisellä. On mikrofoniin puhuva Clementine ja on yleisössä istuva Erika: “Tämä tarina alkaa pihajuhlista”, Clementine sanoi. – – – “Tavallisten naapurusten pihajuhlista tavallisella  pihalla.” Tuskin niitä voi ihan tavallisiksi sanoa, Erika ajatteli. – – –… Continue Reading →

Lola Lafon: Pieni kommunisti joka ei koskaan hymyillyt

Lapsitähdestä loikkariksi RIITTA VAISMAA (12.2.2017) Ranskalainen, Romaniassa varttunut Lola Lafon (s. 1975) tunnetaan paremmin musiikin tekijänä kuin kirjailijana. Anarkistiksi ja feministiksi tunnustautuvan kirjailijan 2014 ranskaksi ilmestynyt romaani Pieni kommunisti joka ei koskaan hymyillyt on käännetty useille kielille, nyt myös suomeksi…. Continue Reading →

Torgny Lindgren: Taiteilija Klingsor

Västerbottenin taltioijan luupissa omalaatuinen taiteilija RIITTA VAISMAA (25.1,2017) Torgny Lindgrenillä on tapana kirjoittaa pienistä oudoista asioista, jotka ovat kokijoilleen osa ihan tavallista arkipäivää. Lindgrenin omalaatuiset teokset kuvaavat västerbottenilaista elämän kulkua ja samalla tallentavat kauniin kaihoisasti Lindgrenin kotikulmien historiaa. Lindgrenin romaaneissa… Continue Reading →

Alain Mabanckou, Pikku Pippuri

ANNA-LEENA TOIVANEN (17.1.2017) Alain Mabanckou (s. 1966) on laajasti käännetty ja palkittu ranskankielinen, Kongo-Brazzavillestä lähtöisin oleva kirjailija, runoilija ja esseisti. Mabanckou on asunut pitkään ensin Ranskassa ja sittemmin Yhdysvalloissa, jossa hän toimii nykyään UCLA:n yliopistossa professorina. Vanity Fair -lehti valitsi… Continue Reading →

« Older posts Newer posts »

© 2025 — Powered by WordPress

Theme by Anders NorenUp ↑