Tag .
Hiukkasten kiraalisuutta – RIIKKA SIMPURA (26.3.2018) Rae Armantrout (s. 1947) vieraili Suomessa vuoden 2015 Runokuu-tapahtumassa, jolloin jo joitakin Aki Salmelan suomentamia nyt myös Kunhan sanon -valikoimassa mukana olevia runoja lausuttiin lavalla. Takakannen toteamus ”nämä ovat runoja, jotka kysyvät ja ehdottavat… Continue Reading →
Kävelemisen ja kirjoittamisen lopettamisesta – RIIKKA SIMPURA (12.9.2017) Kustantajan kuvauksessa suomenruotsalaisen Ulrika Nielsenin Perikadon luonnehditaan olevan “dystooppinen runoteos, joka kuvailee tarkkanäköisesti tuhoa kohti kulkevaa maailmaa”. Perikadon dystopia on monella tapaa tuttu ja lähellä. Alkuteos Undergången julkaistiin 2015, ja sitä edelsi… Continue Reading →
Tummanpuhuvaa proosarunoa RIIKKA SIMPURA (1.8.2017) Modernin kiinalaisen kirjallisuuden keskeisimpiin hahmoihin kuuluva Lu Xun (1881–1936) kirjoittaa proosarunoissaan synkeistä unista ja näyistä. Tero Tähtinen on suomentanut vuosien 1924–1926 välillä kirjoitetun Villiruohoa-proosarunokokoelman, joka on Lun kuuluisimpia teoksia. Aiemmin Lun tuotannosta on suomennettu ainakin… Continue Reading →
RIIKKA SIMPURA (5.3.2017) Max Jacobin (1876–1944) runot kulkevat huumorin, absurdin, mystiikan ja unen logiikan reittejä. Kuvataiteilija ja kirjailija eleli Montmartrella, ja esimerkiksi Guillaume Apollinaire, Jean Cocteau, Amedeo Modigliani ja Pablo Picasso kuuluivat hänen ystäväpiiriinsä. Jacob kirjoitti myös mitallista ja loppusoinnullista… Continue Reading →