Estelan tarina – kuuletteko? – RIITTA VAISMAA

”Minun nimeni on Estela, kuuletteko? Sanoin: Es-te-la Car-cí-a.

En tiedä, nauhoitatteko tämän vai teettekö muistiinpanoja, saati onko siellä toisella puolella ketään, mutta jos kuulette minua, jos tosiaankin olette siellä, ehdottaisin vaihtokauppaa; minä kerron teille tarinan, ja kun pääsen loppuun ja viimein vaikenen, te päästätte minut ulos täältä.

Haloo? Ei kuulu mitään?

Otan hiljaisuuden myöntymisen merkkinä.”

Chileläisen Alia Trabucco Zeránin romaani Puhdas on päähenkilön, kotiapulaisen Estela Carcían monologi. Nimi pitää sanoa selvästi, koska kyse on lähes näkymättömästä, vain kotiapulaisesta. Näkymättömäksi Estelakin tuntee usein itsensä, hän kuvaa itseään ikään kuin itsensä vierestä. Unenomaisesti.

Hän esittää sanottavansa vangittuna näkymättömille tuomareille tai muille, joiden pitää tietää, miten tyttö kuoli. En spoilaa juonta; jo romaanin toisella sivulla Trabucco Zerán kertoo, että tyttö kuolee. Estela hauaa kertoa tapahtumista oman tarinansa, vaikka ei voi olla varma, onko hänellä kuulijoita.

Puhdas on tarkkanäköinen ja viiltävä luokkakuvaus. Estela lähtee eteläisestä Chilestä pääkaupunkiin Santiagoon kotiapulaiseksi varakkaaseen perheeseen. Äiti yrittää estellä tyttären suunnitelmia, koska hänestä kotiapulaiseksi ryhtyminen on ansa, josta ei pääse pois. Monesti Estela muistaa äitinsä varoituksia, mutta aina hän jää. Aina on tiskattavaa, pyykinpesua, siivottavaa, ruuanlaittoa. Erityisen paljon Trabucco Zerán kuvaa silittämistä ja vessan jynssäämistä. Jälkimmäisestä tulee kuin kuva kotiapulaisen alisteisesta asemasta.

Estela on noin 30-vuotias tullessaan perheeseen. Alkuun hän on tuntematon, jo hänen nimensä sanominen jo on vaikeaa niin rouvalle kuin herrallekin. Estela ajattelee rouvan ensi kertaa pitävän häntä muuna kuin tuntemattomana, kun rouva pyytää, että Estela pesee hänen alushuosunsa käsin.

Tyttö syntyy, kun Estela on ollut palveluksessa noin viikon. Estela on heti alussa sanonut, ettei hänellä ole kokemusta lastenhoidosta. Heti kotiin tultuaan väsynyt rouva kuitenkin lykkää käärön apulaiselle. Ensimmäinen vaipanvaihto opettaa, että vauvatkin haisevat. Estelasta tulee tytön varsinainen hoitaja, jopa siinä määrin, että pikkuisen ensimmäinen sana on nana, minkä hän pikkulapsen riemulla toistaa lukuisia kertoja. Rouva tosin kertoo miehelleen tytön sanoneen mama.

Herra ja rouva eivät kohtele Estelaa varsinaisesti huonosti, eikä heidän maksamansa palkkakaan ole kovin huono. Luokkaerot näkyvät kuitenkin kaikessa. Apulaiselle on varattuna hyvin pieni ja vaatimattomasti kalustettu huone, jota Estela koko seitsemän vuoden palvelusaikansa kutsuu takahuoneeksi, ei omaksi huoneekseen. Estela huomaa huoneen kuin vahingossa. Huoneen ovi on on liukuovi, joka on huurrettua maitolasia. Tavallinen ovi olisi vienyt turhaan tilaa keittiöstä. Estela on aina varuillaan ja epäilee isäntäparin tarkkailua. Takahuoneessakaan hän ei osaa rentoutua ja olla varma yksityisyydestään.

Rouva Mara López on asianajaja, jolle työ on tyttöä tärkeämpää. Herra Christóbal Jensen on työhönsä tympääntynyt lääkäri. Molemmille raha on tärkeintä. Kun rouva esittelee ostoksiaan Estelalle, hän sanoo muotiluomusten keskeltä, että näiden tähden hän käy työssä. Estela ripustaa vaatteet paikalleen. Hän ihastuu siniseen mekkoon ja saa yhtäkkiä päähänsä sovittaa sitä. Yllättäen rouva tulee huoneeseen ja katselee sitten riisuuntuvaa Estelaa. Hän kehottaa heti pesemään mekon eikä koskaan sitä käytä. Puhtaus merkitsee myös luokka-asemaa.

Herra koulii lahjakasta tyttöä kuin näytöskappaletta. Hän yrittää saada tämän jo kolmivuotiaana eliittikouluun. Opettajat estelevät. Herra hankkii kotiopettajan, ja pian tyttö jo oppii alaluokkien oppimääriä, ja isä saa tahtonsa läpi. Onneksi tyttö on tarmokas ja omapäinen. Kun kotiin tuodaan piano, se lähtee yhtä nopeasti kuin tulikin. Tyttären uimaopetus on sadistista lapsen kiusaamista, ja kenties heijastuu teoksen kohtalokkaaseen loppuun.

Estela joutuu elämään hyvin yksinäisenä. Hänellä on sunnuntaisin vapaapäivä, mutta hän ei silloin jaksa juuri muuta kuin maata sängyllään. Hän ei vuosien aikana ole kertaakaan päässyt käymään etelässä äitiään tapaamassa. Hän pitää yhteyttä serkkuunsa, jonka kautta hän välittää suurimman osan tuloistaan äidilleen. Hän saa kuulla serkusta vasta, kun tämä kertoo äidin kuolleen ja tulee pyytämään lisää rahaa. Estela huomaa serkun uudet valkoiset tossut. Hänellä itsellään on edelleen tossut, joilla hän aikoinaan etelästä lähti. Äidille tarkoitetut rahat lienevät menneet muualle, minkä myös voi nähdä syynä äidin kuolemaan. Äidin kuolema tekee Estelasta entistä yksinäisemmän. Olivathan sentään olleet äidin ja tyttären puhelut.

Ensimmäisellä kaupassakäynnillään Estela huomaa likaisen ja resuisen pojan huoltoasemalla. Carlos heilauttaa Estelalle kättään vuosien ajan. Pojalla on yhtä likainen ja resuinen katukoira, jonka kautta Estela ja Carlos hieman tutustuvat. Estela antaa koiran, Yanun, olla pesuhuoneessa, missä nälkäinen saa puhdasta vettä ja hieman leipää. Yanu osaa tulla aidanraosta ja osaa olla hiljaa. Tyttö huomaa koiran, ja osaa hänkin olla hiljaa. Yanu on Estelan ainoa ystävä.

Puhtaan jälkimmäisellä puoliskolla Trabucco Zerán kiihdyttää kerronnan trillerin kierroksille. Eräänlainen uhkan tuntuu tosin leimaa myös alkupuolta. Johan lähtökohta ja Puhtaan kerronnallinen rakenne viittaavat siihen, että vain kaikessa heijastuvat luokkaerot eivät riitä koko monologin synkkään lähtöasetelmaan.

Taloon tulee herran hölmön käytöksen houkuttamina rötöstelijöitä, ja niin taloon kuin sen ympärille asennetaan kaikki mahdolliset turvajärjestelmät, mm. sähköinen aita. Aseen herra piilottaa laatikkoon, johon Estelalla on vapaa pääsy. Mitäpä yhdestä kotiapulaisesta. Turvatoimet eivä tuo turvaa heikoimmille.

Kuolema on läsnä koko Estelan monologissa. Äidin kuolema tuntuu mahdottomalta käsittää saatikka hyväksyä. Äiti on aina korostanut, että kuolema ei tule yksin. Kun Yanu on kuollut Estela miettii, missä on kolmas. Hän yrittää pelastaa tytön, mutta ei voi muuta kuin käydä ilmoittamassa isäntäparille, että tyttö on kuollut – ja lähteä. Kuolemallaan tyttö kuittaa raskaasti isälleen.

Carlos osoittautuu todelliseksi ystäväksi. Kun hän näkee Estelan lähtevän, hän ei epäröi lähteä mukaan, vaikka se tietää työpaikan menettämistä. Hänkin tietää olevansa näkymätön. Nuoret kohtaavat pakomatkallaan Chilen yhteiskunnan todellisuuden.

”Olen sanonut sanottavani. Olen päässyt kertomukseni loppuun.

Tästä eteenpäin ette voi enää sanoa, ettette tienneet. Että ette nähneet. Että ette kuulleet. Että ette olleet tietoisia todellisuudesta.

Joten nouskaa, vauhtia nyt. Olen odottanut kyllin pitkään.

Olen täällä, sisällä. Ovi on yhä lukossa.

En kuule teitä sieltä. Teidän on avattava.

Haloo?

Kuuletteko?

Onko siellä ketään?”

Puhtaan käännös on espanjasta ja portugalista suomentavan Emmi Ketosen sujuvaa työtä, josta hänet on palkittu mm. Jarl Helleman -palkinnolla sekä Mikael Agricola -palkinnolla.

Puhdas on palkittu Prix Femina ètranger -palkinnolla, ja Trabucco Zerànin esikoisromaani La resta on ollut Booker-ehdokkaana 2019. Hänen tietokirjansa Las homicidas voitti British Academy Book Prizen vuonna 2022. Puhtaan käännösoikeudet on myyty noin 20 kielelle. Netflix on hankkinut Puhtaan elokuvaoikeudet.

Alia Trabucco Zerán (1983) asuu Santiagossa. Puhdas on ensimmäinen hänen suomeksi ilmestyyt teoksensa.

 

Alia Trabucco Zerán: Puhdas (Limbia). Suom. Emmi Ketonen. Tammi 2026. 241 s.

Riitta Vaismaa on kriitikko.