RISTO NIEMI-PYNTTÄRI
Vapaus -manifestin piirteitä omaava Timothy Snyderin Vapaudesta on syntynyt juuri ennen Trumpin toisen kauden alkua. Hämmästyttävän tarkasti Snyder ennakoi sitä, miten USA on vaarassa. Yhdysvaltalaisen vapauden tunnuskuvana on ”vapauden kellojen kumu” aikoja sitten, kun Snyder sai lapsena kilkattaa suuria vaskikelloja. Se vapauden henki (liberty) suuntautui tulevaisuuteen, takertumatta menneeseen. Snyder väittää nyt, että suuruuden aikaan takertuva Make Amerika Great Again -slogan mahdollistaa Trumpin ”sadopopulismin”, jossa alamaiset urheasti kärsivät ja kiittävät.
Vapaudesta on tukeva vapaan maailman puolustus tilanteessa, jossa on noustava fossiilityranneja, Trumpia ja Putinia vastaan.
Teos on osin myös dystopia Ukrainasta, ja varoitus tulevaisuudesta. Silti se käsittelee myös poliittisen vapauden henkeä Itä-Euroopassa valtiokommunismin loppuvaiheissa. Snyder tuntee hyvin tämän vapautumisen, alkaen Vaclav Havelista, intellektuellista ja tsekkien presidentistä (1989 – 92) päätyen Zelenskyyn.
Teos on lisöksi yksilöllinen vapauden manifesti. Snyder kertoo esimerkiksi muiston Costa Ricasta, jossa hänen vanhempansa olivat kehitysyhteistyössä:
Lapsena minut vapauttivat ”pilvimetsien läpi kulkeneet polut. Ne olivat tietysti olemassa vain toisten ihmisten työn ansiosta, ja ne avautuivat minulle oppaan ja rohkaisevien aikuisten ansiosta.” (157)
Tällainen vapaus on siis annettu lapselle toisten ihmisten kautta. Sama vapaus kasvaa myös kulttuurista, koulutuksesta ja hyvinvointivaltiosta. Snyder väittää, että juuri ne kehittävät ihmisessä kykyä täysivaltaisuuteen. Kyse ei siis ole yksilön taistelusta toisia vastaan. Täysivaltaiseksi ja vapaaksi kasvaminen ei perimmältään ole toisilta voitettua vaan toisilta saatua.
Vapauteen kuuluu henkilökohtainen ja sosiaalinen. Snyder kiistää amerikkalaiseksi ymmärretyn ”libertarismiksi” kutsutun kilpailun yksilönvapaudesta. Siinä toiset nähdään oman eteenpäin rynnimisen esteenä. Hänelle vapaus on sosiaalisesti positiivinen, toisten ihmisten mahdollistama. Hän ei kritisoi niinkään kilpailua, vaan varallisuuden voittamista toisilta. Vapaat markkinat olisikin katsottava sananmukaisesti vain markkinoiden omaksi vapaudeksi: ihmiset eivät pyri vapauteen vaan varallisuuden vapaaseen kasvuun. Tällainen libertarismi on petos, sanoo Snyder:
”Libertaristiset digioligarkit väittävät, ettei heidän tarvitse maksaa veroja, koska he ansaitsevat rahansa itse. Tämä on naurettavaa. Infrastruktuuri, joka mahdollisti heidän yrityksensä, maksettiin veroista ja sen rakensi valtio.” (283)
Sama libertaristinen petos paljastuu fossiilioligarkien toimissa:
”Fossiilisten polttoaineiden valmistaminen riippuu irvokkaan suurista valtiontuista ” (284).
Suomen kieli ei tee eroa freedom ja liberty sanojen välille, tästä Snyder olisi varmaan tyytyväinen, koska hänkään ei tee. Lapsena hän soitti amerikkalaisen vapauden liberty -kelloja, mutta koki metsäpolulla juostessaan freedom -vapauden tunteita. Snyder ei salli ristiriitaa sisäisen ja ulkoisen vapauden välille. Sen vaara on ilmeinen yksilön irrallinen vapaus, eskapismi.
Sävyjen eroja ei kuitenkaan voi kieltää, ja varsinkin vapaudessa tulee olla vivahteita. Vapaus sosiaalisessa mediassa tarvitsee sekä freedom- että liberty tasoja, niinpä joskus on haitaksi, että suomen kieli rajoittuu vain yhteen:
”Kun ymmärrämme, että aivohakkerit ajavat meitä vieraantumiseen ja voimattomuuteen, voimme huomata että tämä ei ole neutraalia: se ajaa meidät pois tosipohjaisuudesta ja siten vapaudesta. Jos sosiaalista mediaa on mahdotonta välttää, sitä on muutettava vapauden mahdollistamiseksi.” (342)
”The brain hacks push us toward alienation and powerlessness. This is not neutral: it drives us away from factuality and thus from freedom. If social media are impossible to avoid, then they must be altered to enable liberty.”
Suomenkielinen kiistely sananvapaudesta – jota digioligarkit ajavat – ei ole ”liberty of social media” vaan mielivaltainen ”freedom” joka pimittää sosiaalisesti vastuullisen vapauden.
Filosofinen työ vapauden tutkimiseksi poikkeaa muista tieteistä siinä, että vapaus asetetaan postulaatiksi, oletetuksi lähtökohdaksi. Näin tutkitaan, mitä se mahdollistaa. Tutkimus, joka pyrkii löytämään vain ennakoitavuutta, löytää todennäköisyyksiä mutta ei vapaita mahdollisuuksia. Empiirinen tieto on kiistämättä totta, mutta se ei oikeuta hylkäämään yleisempiä vapauden mahdollisuuksia. Snyderille vapaus on juuri tällainen lähtökohta: se on näkökulma, jonka konkreettisia toteutumia hän historioitsijana hakee. Ei kohtalo, eikä mikään ennalta määräävä laki hallitse historian käänteitä. Silloin kun mahdollisuuksia hahmotetaan, ihmisen kehitys ei ole lain alaista
Snyderin kehittelyjen taustalla on tosin jyrkkä negatiivisen ja positiivisen vapauden erottelu. (Sen kaavio on liitteenä teoksen lopussa). Lähtökohtana on Isaiah Berlinin (1958) Kaksi vapauden käsitettä. Berlin laskee negatiivisen vapauden – vapautuminen jostakin – myös vapaudeksi, mutta Snyder on vain positiivisen vapauden asialla. Vapaus on hänelle vapautta johonkin, se on avoimuutta mahdollisuuksille, ei rimpuilua irti kahleista.
Negatiivinen vapaus jää Snyderin mukaan aina kiinni siihen, mitä se vastustaa. Osuvana esimerkkinä tästä on vapauden nimissä julistettu julkisen talouden byrokraatian vastustus: sen tuloksena on kuitenkin vain sokeus entistä suurempaa yksityisen liiketoiminnan byrokratiaa kohtaan.
Ajoittain negatiivisen vapauden kritiikki vie Snyderin silti ongelmiin. Hän ei voi puhua vastarinnasta negatiivisena vapautena. Eikä hän voi puhua positiivisesta ja negatiivisesta vapaudesta yhdessä. Näin teki esimerkiksi Foucault, joka päätyi korostamaan päivittäistä vapauden harjoittamista, vastarintana, jossa negatiivinen ja positiivinen vapaus yhdistyvät.
Snyderin ratkaisu tähän dilemmaan on poleeminen. Hän on korvannut monia negatiiviseen vapauteen yleensä liittyjä asioita puhumalla sen sijaan esimerkiksi tosiasioiden vastuksesta. Elämän faktuaalisuus koulii, niiden vastustus kolhii ja törmääminen todellisuuteen opettaa.
Aivan kuin negatiivisen vapauden tilalla olisi tosiasioiden vastustus. Näin tosipohjainen tieto ei voi olla vapauden este, se torjuu harhaluuloja. näin kysymys vapaudesta saa lisää painoarvoa. Mutta Snyderille se on välttämätön edellystys vapaudelle, ei itse asia. Valinta on poleeminen, hän haluaa tehdä jyrkän eron oikeistolaiseen, libertaristiseen vapauteen, ja katsoo että se ammentaa vain negatiivisesta lähteestä.
Ihmisten on hyväksyttävä ja ymmärrettävä tosiasiat voidakseen toimia vapaasti. Kun tajuamme, että lapsemme tarvitsevat hyvää koulutusta, emme rajoita heitä vaan annamme heille edellytyksiä vapaaseen elämäntapaan.
Tosiasiat ovat elintärkeitä, ja tieto on hyväksi, vaikka se ei mairittele. Tieto hillitsee turhia vapausfantasioita.
Mutta tutkivaa journalismia, sekä paikallisten asioiden raportointia Snyder pitää tärkeänä vapauden kannalta. Hän on huolissaan paikallisen tiedonvälityksen heikkenemistä, ja sen vaihtumista valeuutisiin. Näin paikallisuuteen juurtunut konkreettisen elämän taju on heikentynyt. On syntynyt vaarallinen kehä: harhaluulot lisääntyvät, ja siksi paikallinen todellisuudentaju heikkenee – ja tämä lisää harhaluuloja entisestään.
Sosiaalisen median sananvapautena markkinoitu algoritmien vapaa käyttö ei edistä muuta kuin valeuutisia, sekä sensaatiomaista valetietoa. Sananvapaus on silloin irrallaan totuudesta. Kun vapauden nimissä sekoitetaan tieto ja mielipiteet, esitetään ne samantekevinä, ajaudutaan vain heikentämään ajattelutaitoja.
Snyder katsoo, että esimerkiksi ilmastokriittinen mielipiteen vapaus toimii vapauden esteenä siksi, koska se perustuu valetiedolle. Tämä hyödyttää vain öljyoligarkeja.
Tieto ilmaston tilasta on elintärkeä, tarpeellisten ratkaisujen ehto. Ilmastokysymyksen vääristely muuttui kohtalokkaaksi, kun Trump lakaisi ilmastosopimukset tieltään ja suuntasi mahtinsa fossiilioligarkien tukemiseen. Tämä kiihdyttää globaalien luonnonvarojen riistoa. Snyder liittyää tähän kysymykseen arvoituksellisen tuntuisen virkkeen:
”Jos tunnemme natsismin historiaa,voimme tunnistaa ekologisen romahduksen politiikan” (216)
Romahduksen tie suuntautuu globaalien luonnonvarojen haltuunottoon, siihen samaan mihin jo Saksan natsihallinto pyrki. Tästä vallasta Snyder puhuu.
Taustalla vaikuttaa fasistinen vahvimman oikeus: käsitys elämästä ”taisteluna elintilasta”, käsitys että luonto on vain olemassaolon taistelua lajien kesken, rotujen kesken. Taistelu resursseista oli fasisteille luonnon lakien jatkamista aseiden avulla. Ekologisen romahduksen politiikka oli näin luotu Hitlerin toimesta jo ennen Trumpia ja Putinia. Tällä tavalla Snyder hahmottaa nykyisen uhkan vapaata maailmaa kohtaan.
Teoksessaan Tyranniasta (2017) Snyder tunnisti Trumpin fasismin ensimmäisen presidenttikampajan jälkeisestä Capitolin valtausyrityksestä. Se muistutti Hitleristä, joka valtasi valtiopäivätalon ja lopetti demokratian. Kun Vapaudesta ilmestyi syksyllä -24, Snyderillä oli jo selvä käsitys siitä, mitä ohjelmaa Valkoisen talon hallinto pyrkii toteuttamaan.
Vapaudesta -teoksen kääntäminen näyttää olevan vaikeaa. Teoksen ruotsinnos herätti kohun: arvostettu kääntäjä Margareta Eklöf oli kuulemma lisännyt oman virkkeensä Snyderin tekstiin.
Media syytti Eklöfiä törkeästä väärennöksestä, väittäen, että tämä oli ujuttanut mukaan omaa näkemystään tekstin Holokaust -viittaukseen. Mediassa annettiin samalla ymmärtää, että jos käännös ei ole kirjaimellinen, se on manipuloitu. Onneksi joku huomautti, että jopa käännöskone osaa kirjaimellisen kääntämisen, mutta silti se ei ole oikea käännös.
Onnettomuudekseen Eklöf oli ymmärtänyt Snyderin ajatuksen väärin, ja oli vaihtanut sanan ”joukkue” termiksi ”ruumis”. Snyderilla ruumis on kuitenkin olennainen vapauteen ankkuroituva termi – Holokaustin ruumiit ovat aivan muuta.
Kohun kiihtyessä kääntäjä Eklöf puolustautui ja paljasti, että hän oli valittanut kustantajalle Snyderin tekstistä. Se oli hänestä paikoin huonotasoista ja sekavaa. Niinpä Eklöf oli suostunut tekemään käännöksen vain nimimerkillä. Valitettavasti hän oli tehnyt omavaltaisuuden kohdassa jota ei ymmärtänyt.
Suomennos on paikoin liiankin kirjaimellinen ! Onneksi kuitenkin vapaus -teeman keskeiset ja merkittävimmät seikat tulevat hyvin esille. Vaikuttaa siltä kuin Tommi Uschanov olisi kääntäessään yrittänyt selvitä myös vaikeasti kääntyvistä termeistä valitsemalla kirjaimellisen käännöksen. Näin muutamasta keskeisestä termistä on muodostunut varsinaisia aivosolmuja.
Ensimmäinen on ”ennakoimattomuus” (unpredictability) joka Snyderilla viittaa positiivisesti vapaaseen ihmiseen, sellaiseen jota ei voi manipuloida. Tällaisen ihmisen käyttäytyminen ei ole ohjailtavissa eikä ehdollistettua; algoritmit eivät hallitse häntä.
Sana ”ennakoimaton” tuo kuitenkin mieleen arvaamattomuuden: sellainen on impulssien vietävissä, eikä tiedä itsekään mitä tekee. Snyder tarkoittaa kuitenkin vapaata mieltä, joka pystyy toimimaan taitavasti ja spontaanisti aina tilanteen mukaan. Toki ”ennakoimattomuus” on teksitssä määritelty, mutta lukemista haittaa sen yleiskielen vastainen merkitys.
Liikkumisen vapautta käsitellessään, Snyder rinnastaa sosiaalisen liikkuvuuden ja muualle muuttamisen vapauden. Mutta mikä on tämän vapauden vastakohta Snyder otsikoi vapaan liikkuvuuden kieltämisen sanaparilla immobilization politics. Käännöksessä siitä on tullut ”liikkumattomaksi tekemisen politiikka”. Eikö vapaan liikkuvuuden vastakohtaa voi ilmaista toisin ? Myös mobilisaatiosta johdettu suomennos voisi olla hankela. Snyder kuvaa tässä yhteydssä vangitsemisen polittisuutta, mutta myös sosiaaliseen asemaansa tai konservatiiviseen arvomaailmaansa jähmettyneitä. Hän viittaa myös työttömiin, jotka “eivät saa tehdä mitään”. Kieltämättänäiltä kaikilta mobilisaatio on estetty, mutta he eivät ole fyysisesti likkumattomia sanan yleisimmässä merkityksessä
Liikkumattomuudesta tuleekin varsinainen ajatussolmu kohdassa, jossa viitataan pysähtyneisyyteen Yhdysvalloissa:
”Imperiumin jälkeinen liikkumattomuus toi esiin traagisen kaiun imperialistisen liikkuvuuden aikakaudesta.” (188)
Tekstistä voi päätellä, että kyse on ”Make Amerika Great Again!” -nostalgiasta. Snyder puhuu dynaamisen Amerikan jämähtämisestä menneeseen, ja sen traagisista seurauksista. Inhimillinen kääntäjä voi keskittyä ajatukseen, toisin kuin konekäännös. Niinpä täydentävä lisäys olisi tarpeen ja hyväksytty. Vaikkapa kääntäjän perinteinen apuväline eli suom. huom.
Muuten Uschanovin käännös tuntuu kulkevan mukavasti siellä, missä nuo pari termiä, eivät toistuessaan aiheuta ikävää lonksuntaa.
Vapaudesta -teoksessa on laajat Snyderin loppuviitteet. Kumma kyllä viittausmerkkejä ei ole merkitty itse tekstiin. Tämä kumma ratkaisu on tehty jo alkuperäisessä On Freedom -teoksessa. Ihmettelen, miksi tekstissä ei ole virkkeen loppuun laitettu merkiksi edes pientä tähteä. Nyt tuo kätketty kohta voi sijaita sivun alueella missä tahansa.
Kaiken kaikkiaan Vapaudesta on kuitenkin rikas ja antoisa teos, niin että lukija pääsee paikoittaisen vaikealukuisuuden ja sekavuuden yli.
Vaikuttavasti Snyder testaa vapauden kriteerein maailmanpolitiikan, sosiaalisen median ja omat kokemuksensa. Ja mukana on koko ajan hänen kuuluisaksi tullut tarkkanäköisyytensä.
Timothy Snyder (suom Tommi Uschanov) Vapaudesta, Siltala 2025.
Risto Niemi-Pynttäri on kirjoittamisen ja kirjallisuuden dosentti Jyväskyln yliopistosta.
pm/31 at pm/31
Kiitos tästä. Muutama kommentti:
1)
Se, että käännös on ”paikoin liiankin kirjaimellinen”, selittyy merkittävässä määrin juuri yllä mainitulla Eklöfin ruotsinnoksesta nousseella jupakalla, jota seurasin tiiviisti. Se kävi Ruotsissa kuumimmillaan täsmälleen samaan aikaan, kun olin viimeistelemässä omaa käännöstäni. Ja pelko, että minua syytettäisiin liiallisten vapauksien ottamisesta Eklöfin ilmeisen epäonnistuneen käännöksen tapaan, sai minua useissa kohdissa muuttamaan omaa linjaani kirjaimellisuuden suuntaan. Halusin olla mieluummin liian kirjaimellinen kuin liian epäkirjaimellinen. Mutta Eklöf-jupakka ei tietenkään ollut asia, johon itse käännöksessä olisi ollut kääntäjän millään tavoin korrektia viitata omien käännösratkaisujensa motivoijana.
2)
En vielä tämän arvostelun luettuanikaan tiedä, mikä olisi parempi unpredictability-sanan käännösvastine kuin ”ennakoimattomuus”. Minulle ennakoimattomuus ja arvaamattomuus ovat toistensa kanssa synonyymisiä (mistä myös Kielitoimiston sanakirja on samaa mieltä). Mutta kumpikaan näistä sanoista ei minun kielikorvani mukaan liity mitenkään yksipuolisesti vain siihen, että ”on impulssien vietävissä, eikä tiedä itsekään mitä tekee”. Varsinkaan kun ennakoimatonta ei Snyderin mukaan ole vain se yllä mainittu algoritmejä pakeneva ihmisyksilöiden käytös, vaan myös historia (esim. s. 123, 133), olosuhteet (s. 125); ennakoimattomuus ei ole pelkästään jotain, joka luodaan itse, vaan myös jotain joka löydetään maailmasta (s. 250).
Ehkä kielikorvaani on tässä vaikuttanut se, etten varsinaisesti usko vapaaseen tahtoon (vaikka en toisaalta ole aktiivisesti uskomattakaan siihen). Ihmiskuvani on jolleenkin spinozistinen: en toisin sanoen ole varma, ettemmekö me kaikki yhtäläisesti ole koko ajan impulssiemme vietävissä. Tällöin minusta saattaa olla leimallisen vaikeaa ajatella, että tilanteita joissa näin tapahtuu on vain jokin rajattu joukko. Tämä itse asiassa on asia, joka nousi käännökseni editointikokouksessa jopa esiin kustannustoimittajan kanssa. Kun sanoin, että minulle tämä kirja oli jotain täysin päinvastaista kuin Eklöfille – siis kirja, jonka kanssa olin käytännössä koko ajan nimenomaan samaa mieltä –, niin minut yksityishenkilönä hyvin tunteva kustannustoimittaja kysyi, että eikö vähintään siinä ole kuitenkin merkittävä ero, että minun ihmiskuvani on spinozistinen ja Snyderin selvästikään ei. Myönsin asian todella olevan näin.
Kolmen ensimmäisen konsultoimani sanakirjan mukaan unpredictable on ’arvaamaton, yllätyksellinen’; ’(ennalta) arvaamaton, aavistamaton’; tai ’arvaamaton, aavistamaton, ailahteleva’. Näistä ”aavistamaton” ei mielestäni sovi, koska aavistamattomuus yhdistyy useammin aavistajaan kuin aavistamisen kohteeseen: adjektiivia ”aavistamaton” käytetään arkikielessä yleisimmin sellaisissa ilmaisuissa kuin ”pahaa aavistamaton”. ”Yllätyksellinen” taas ei mielestäni sovi, koska mm. esteettisen arvioinnin yhteydessä siihen sisältyy positiivinen arvolataus: kun Snyder esimerkiksi toteaa, että ”[s]e, mitä kirjoitan, on ennakoimatonta” (s. 119), niin kuulostaisi itsekehulta, jos hän sanoisi kirjoittamansa olevan ei ennakoimatonta vaan yllätyksellistä. Lisäksi eri ihmisille hyvinkin erilaiset asiat ovat esteettisesti yllätyksellisiä, toisella tavalla kuin mihin Snyderin unpredictable viittaa.
3)
”Kieltämättänäiltä (sic) kaikilta mobilisaatio on estetty, mutta he eivät ole fyysisesti likkumattomia (sic) sanan yleisimmässä merkityksessä.” Kyllä, mutta kun Snyder itse määrittelee oman käsitteensä käyttäessään sitä kirjan alussa ensimmäisen kerran, hän sanoo, että liikkuvuus on yhtä kuin ”kyky liikkua tilassa ja ajassa arvoja seuraten” (s. 17). Koska fyysinen liike on hänelle itselleen tällä tavoin etualalla, käsitettä ei mielestäni olisi voinut kääntää muutoin kuin sanalla, jonka merkityssisällössä fyysinen liike on samalla tavoin ensisijaisessa asemassa.
Mutta tämän lisäksi on vielä toinenkin näkökohta. Eräs Snyderin käsitteeseen erottamattomasti kietoutunut merkitysvivahde koskee sitä ilmiötä, jolle suomen kielessä on jo kauan ollut vakiintuneena ilmaisu ”sosiaalinen liikkuvuus”. Sosiaalinen liikkuvuus on itse asiassa se ei-fyysinen liikkuvuuden muoto, joka Snyderin termissä on kenties jopa tärkeimpänä läsnä; ja sitä on nimitetty suomen kielessä liikkuvuudeksi jo vanhastaan. Ja sosiaalisen liikkuvuuden puute liittyy keskeisesti myös mm. yllä mainittuihin työttömiin, vaikka heidän fyysistä liikkumistaan ei sitten olisikaan millään tavoin estetty.