Mario Var­gas Llosa: Tuhma tyttö, Otava 2010, Sula­mit Hir­vas (suom.)

Risto Niemi-Pynttäri

Flau­ber­tin romaani Emma Bova­rysta (1857) on kiin­nos­ta­nut Mario Var­gas Losaa jo pit­kään, ennen kuin hän kir­joitti Tuh­man tytön.  Ensim­mäi­sen ker­ran Var­gas Losa luki Flau­ber­tin teok­sen vuonna 1959, 23 –vuo­ti­aana juuri muu­tet­tu­aan Parii­siin. Romaa­issa on niin pal­jon suo­ria Bovary –vii­tauk­sia, että se antaa aihetta lukea tätä kri­tii­keissä “pin­nal­li­seksi rak­kaus­ro­maa­niksi” sanot­tua teosta New York Time­sin arviota seu­ra­ten, siinä tätä romaa­nia pide­tään lois­ta­vana ver­siona Bovarysta.

Tuh­massa tytössä Flau­ber­tin romaa­nin juoni on otettu uuteen käsit­te­lyyn, siinä Ricardo rakas­tuu arvaa­mat­to­maan ja ove­laan nai­seen. Myö­hem­min ker­toja tör­mää yhä uudes­taan tähän elä­mänsä nai­seen, aina tämä on muut­tu­nut täy­sin erilaiseksi.

Var­gas Losa on sano­nut, että Rouva Bova­ryn nerok­kuus on ennen kaik­kea ”kuvauk­sen häi­ly­vyy­dessä … kun ker­toja tuhoaa todel­li­suu­den ja luo sen sit­ten uuden­lai­sena.” Tämä on nime­no­maan Emma Bova­rya, teok­sen maa­ilma kehit­tyy hänen tun­teit­tensa uudel­leen hah­mot­ta­mana ja kui­ten­kin siten että lukija tun­nis­taa nuo illuusiot.

New York Time­sin arviossa Losan teosta on luon­neh­dittu lois­ta­vaksi mukael­maksi Bova­rysta. Romaa­nin alussa 15 vuo­tias poika tapaa juuri kau­pun­kiin muut­ta­neen tytön joka kut­suu itse­ään Liliksi ja, joka tans­sii viet­te­le­västi mam­boa ja pukeu­tuu pojan mie­lestä hie­man per­vers­sillä tavalla. Tuosta tapaa­mi­sesta läh­tien ker­to­jasta tulee orja, ”minä” muut­tuu ja siitä tulee ”me” ilman toista osapuolta.

Seu­raa­van ker­ran ker­toja tapaa pak­ko­miel­teensä, eli elä­mänsä nai­sen, 25 vuo­ti­aana Parii­sissa, jonne hä on aset­tu­nut elä­mään vaa­ti­ma­tonta elä­mää. Nai­nen käyt­tää nimeä Toveri Arlette ja on pro­vo­ka­tii­vi­nen val­lan­ku­mousak­tiivi. Ricardo on hänen mie­les­tään mitä­tön, ja samoin kuin Emma Bovary suh­tau­tuu avio­mie­heensä, myös Ricardo saa tun­tea ole­vansa liian taval­li­nen, ennalta arvat­tava ja mie­len­kiinn­o­ton. Siitä huo­li­matta Arlette pitää miestä het­ken aikaa rakas­ta­ja­naan, huo­maa­matta tämän var­si­nai­sia tunteita.

Mies tul­kit­see itsensä, 1960 –luvun eksis­ten­tia­lis­min opas­ta­mana, ”ulkopuoliseksi”.

Nai­nen, tämä tuhma tyttö, vaih­taa iden­ti­teet­tiä jat­ku­vasti, tavoit­te­lee jän­ni­tystä jota vain voi­mak­kaat ja vaa­ral­li­set mie­het voi­vat tar­jota. Voisi siis luulla, että romaa­nissa on nais­vi­haa. Tuhma tyttö nimenä viit­taa eroot­ti­seen, mutta toi­saalta epäit­se­näi­seen olen­toon, jonka kapina on vain tuhmuuksia.

Rin­nas­tus Emma Bova­ryyn aut­taa kui­ten­kin hah­mot­ta­maan kysy­myk­sen toi­sin. Var­gas Losa on kir­joit­ta­nut Emmasta, että ”tämä kär­sii, pet­tää, varas­taa, valeh­te­lee, ja lopulta tap­paa itsensä siksi että val­lit­seva maa­ilma latis­taa hänen mie­li­ku­vi­tun­sensa, hänen kehonsa, hänen haa­veensa ja nautiontonsa.