RIITTA VAISMAA – Nykyajan kartanoromaani

Englantilaisen, kansainvälisesti menestyneen Anna Hopen (s. 1974) ensimmäinen suomennettu romaani Albion koukuttaa mukaansa heti alkulehdiltä. Albion on runsaudessaan viihdyttävä kartanoromaani, historiallinen romaani, perheromaani, ihmissuhderomaani ja nykyajan ekologisiin kysymyksiin pureutuva romaani.

Albionin tapahtumat ajoittuvat viiteen päivään, joista kolmantena haudataan Brooken suvun patriarkka Philip. Lapset ja vaimo järjestävät Philipille miehen itsensä toivomusten mukaiset hautajaiset, vaikka kaikilla on ollut vaikea suhde itsevaltaiseen puolisoon ja isään. Romaanin tapahtumapaikka on 1700-luvulta periytyvä hiekkakivinen, kultaisena Sussexissa hohtava kartano, jossa pelkästään makuuhuoneita on yli 20. Kartanon 400 hehtaarin maa-alue ja etenkin sen tuleva kohtalo on romaanin keskeinen teema.

Albion on nimenä monimerkityksinen. Albion on vanha Englannin saarivaltakunnan nimitys. Albion oli myös sen laivan nimi, jolla rikastunut esi-isä on hankkinut omaisuuden ja omaisuudella rakentanut mm. kartanon ja perustanut kartanon maille puistoja ja hyödynnettäviä metsiä. Vanha Philip alkaa arvostaa luontoa ja ryhtyy esikoistyttärensä Frannien kanssa ennallistamaan kartanon maita. Isällä ja tyttärellä on kauaskantoinen suunnitelma saada muiden Sussexin maanomistajien kanssa aikaiseksi luonnonmukainen käytävä aina merelle saakka. Jo nyt on istutusmetsiä kaadettu ja jätetty kasvamaan luonnonmetsiksi, kartanon mailla kulkee villeinä peuroja, lehmiä ja jopa peto-eläimiä. Enää ei järjestetä yläluokalle fasaanien metsästystä.

Projekti on saanut nimekseen Albion, kun kartanon kirjastosta, josta on tullut projektin hermokeskus, löytyi alkuperäisestä Albion-laivasta peräisin oleva salaperäinen laatikko nimeltään Albion. Laatikon sisältö ja myös nimi Albion saattaa vielä koitua koko projektille kohtalokkaaksi.

Philip on jäänyt nuorena orvoksi ja tullut samalla jättiomaisuuden perijäksi. Hän ei oikeastaan koskaan oppinut elämään ihmisiksi. Vaikka vaurautta olikin, se ei voinut korvata aitoja ihmissuhteita sen enempää vaimoon kuin kolmeen lapseenkaan. Vaimokseen nuori hurmuri valloitti tavallisen tytön kartanon mailla järjestetyistä, kirjan mukaan Britannian Woodstockina pidetyistä juhlista. Crace huomasi pian erehtyneensä ihastuksestaan perin pohjin. Hän vetäytyi omiin oloihinsa, tyytyi epäonneensa eikä saanut kunnon kontaktia lapsiinsakaan. Hän tuntee Philipin kuolemasta vain helpotusta.

Anna Hope on varsin taitava ihmissuhteiden kuvaaja, joka kietoo henkilöidensä verkostoon myös muita kuin vanhemmat ja sisarukset. Kartanon mailla asuu moninaista väkeä, joilla on suhteita niin toisiinsa kuin Brooken perheen jäseniin. Samoin kartanon ylläpito on vuosien mittaan vaatinut henkilökuntaa. Hope kuvaa onnistuneesti brittiläisestä luokkayhteiskunnasta juontuvaa henkilökunnan pitkää ja uskollista suhdetta herrasväkeen. Pientä rakoilua aivan lopussa on nähtävissä.

Pariskunnan kaikilla kolmella lapsella on ongelmansa, ja jokaisella on ollut oma irrottautumisensa isänsä komennosta. Kaikki ovat ottaneet etäisyyttä kartanoon ja etenkin Philipiin.

Ainoastaan vanhin tytär Fransesca, Frannie, on muuttanut vuosien poissaolon jälkeen kartanoon ja löytänyt yhteyden isäänsä, kun hän on käynyt uurastamaan tämän kanssa yhdessä projekti Albionissa. Frannie yksin perii niin kartanon kuin sen valtavan maaomaisuuden. Philipin kuoleman jälkeen selviää, ettei vauraus enää olekaan itsestään selvää; omaisuudesta saattaa tulla jopa rasite.

Keskimmäisen lapsen, Milo-pojan suhde molempiin vanhempiinsa on problemaattisin. Hän tuntee suurta katkeruutta siitä, että hänet jo pikkupoikana lähetettiin brittiläisen yläluokan tapojen mukaan sisäoppilaitokseen. Hän tunsi tulleensa täysin hylätyksi. Hän koki, että myös pojalle läheinen äiti petti hänet. Hän uskoo, että äiti olisi voinut estää lapsen julman hylkäämisen.

Milo harhailee elämässä ilman kunnon suuntaa. Viimeisin hullutus on suunnitelma perustaa kartanon maille stressaantuneille rikkaille tarkoitettu klinikka Kirkastus, jonka hoito perustuu sienistä uutettuun, psykedeeleihin kuuluvaan huumaavaan psilosybiiniin. Sen avulla Milo kokee itse saaneensa apua ylettömään alkoholin käyttöönsä. Hän sai myös jo viimeisiä aikojaan eläneen syöpäsairaan isänsä kokeilemaan hoitoa. Isä tunsi saavansa helpotusta kipuhinsa, poika puolestaan koki saaneensa isältään siunauksen klinikalleen. Frannie, kartanon maiden uusi omistaja, ei ole ollenkaan vakuttunut veljensä ideasta.

Nuorin lapsista, Isabella, Isa, on selkeimmin irrallaan kartanosta. Hän elää opettajana, puolison ja kahden lapsen äitinä eikä haikaile mitenkään tulevaisuuttaan kartanon varaan. Ei hänen avioliittoaan voi onnelliseksi sanoa, mutta vakaa puoliso kuitenkin pitää sitä koossa. Isaa sitoo kartanoon ainoastaan nuoruudenrakkaus, jonka hauatajaiset taas nostavat pintaan.

Ei lasten tai puolison sutautuminen aikanaan isään ainakaan parantunut, kun tämä monien irtosuhteidensa lisäksi asui itseään paljon nuoremman naisen kanssa USA:ssa kymmenkunta vuotta. Perheelle selviää, että isän rakastajattarella on tytär, joka vieläpä Isan yhteydenpidon kannustamana on tulossa vain perheen kesken pidettäviksi suunniteltuihin hautajaisiin. Perintö jo kolmen sisaruksen kesken on omiaan aiheuttamaan ongelmia, vaikka testamentti onkin yksiselitteinen. Nyt heitä hirvittää, onko Philipillä muitakin lapsia. Clara osoittautuu perheen helpotukseksi ihonväriltään tummaksi. Kaikkia ravisuttavia asioita hän silti tuo mukanaan niin hautajaispäivään kuin koko kartanon tulevaisuuteen.

Albionin sympaattisin hahmo on Frannien noin kymmenvuotias tytär Rowan. Tytön toisesta vanhemmasta ei puhuta eikä teoksen mukaan ole puhuttu koskaan. Vain Albionin yhdessä kohtauksessa asia nousee esiin, eikä silloin lainkaan positiivisesti. Tyttö ei asiasta onneksi kuule, vaikka hän tuntuukin imevän ympäristöstään lähes kaiken. Rowan rakasti vaariaan. Hän taisi olla Philipin ainoa aito, rakastava ja lämmin ihmissuhde. Tyttöä kiinnostaa luonto ja ympäristö äitinsä ja vaarinsa tapaan. Hän on ikäisekseen tietoviisas ja samalla hellyttävän lapsekas. Hänen tietomääränsä on todella mittava. Juuri Albionin tapahtumien aikaan häntä kiinnostaa eniten ruumiin maatuminen, mikä pelästyttää opettajan ja kammottaa serkkuja.

Monet asiat jäävät Albionissa kesken tai vaille ratkaisuaan, vaikka loppu onkin kokonaisuuteen verrattuna varsin seesteinen. En ihmettelisi, vaikka Anna Hope jatkaisi kertomustaan Brooken suvusta.

Markku Päkkilän taidokas suomennos korostaa Anna Hopen kaunista ilmaisua, etenkin luonnonkuvauksissa. Myös Albionin runsaat repliikit Päkkilä kääntää luontevasti ja sujuvasti.

 

Anna Hope: Albion (Albion). Suom. Markku Päkkilä. Siltala 2025. 436 s.

Riitta Vaismaa on kriitikko