RISTO NIEMI-PYNTTÄRI
Claire Keeganin pieni teos sisältää kolme novellia, aiheena miehet jotka hallitsevat naisia varsin arkisen oloisissa ja tutuissa tilanteissa. Keeganin rakastetujen pienoisromaanien tavoin hänen novelliensa tarkka kieli antaa aavistaa draamat, joita pinnan alla tapahtuu.
”Aivan viime hetkellä” niminovellissa tunteiden ja pintatason ero on äärimmillään. Perjantaina iltapäivällä toimistossa työtoverit kysäisevät kukin ”Miten menee? … ”Hyvin” vastaa Cathal, Kuitenkin hän on niin levoton, että unohtaa tallentaa budjettitiedoston, jota oli pitkään laatinut. Ainoa, mitä hän pystyy tekemään on kirjeposti. Jostain syystä hän saa mielihyvää hylkäyskirjeiden lähettämisestä apuraha-hakemuksiin. Myöhemmin ilmenee, että hän kokee tulleensa hylätyksi.
Tarinan ytimessä on Sabinen ja Cathalin tarina, ja se kuinka nainen muuttaa Cathalin asuntoon. Heidän arkensa sujuu autuaassa kuplassa, ja Keegan sijoittaa ristiriitojen merkit osaksi Cathalin kuvittelemaa arkista elämää. He ovat taidemuseossa katsomassa renessanssitaiteilijan näyttelyä:
” Vaikka Sabine olikin ihaillut Vermeerin naisia, Cathalista useimmat heistä näyttivät laiskoilta; istuivat vain kuin odottaen jotakuta … jopa uhkea keittiöpiika näytti kaatavan maitoa huvikseen, aivan kuin hänellä ei olisi parempaa tekemistä.” (21)
Novellin käännekohta lienee sormuksen osto, kun Cathal on saanut taivuteltua Sabinen suostumaan avioliittoon. Sormus on Sabinen toiveiden mukainen, mutta liian suuri. Kun sen pienentäminen on yllättävän kallista Cathal kimpaantuu ja on valmis palauttamaan sormuksen. Ajattelematta enää sitä, että sormus oli todellakin morsiamen toivoma.
Tämän takaumajakson jälkeen palataan Cathalin asuntoon, jossa asiat palaavat mieleen. Novelli tavoittaa hienosti miehen kokemuksen naisesta, ja tämän väärästä kohtelusta.
”Pitkä ja tuskallinen kuolema” on yllättävä nimi novellille, jossa ei pintatasolla tapahtu muuta kuin että arvokas herra käy tervehtimässä naiskirjailijaa – tai oikeastaan tämä käy ylistämässä Heinrich Böllin suuruutta. Nainen on tullut Böll -residenssiin kirjoittamaan ja haluaa vain keskittyä työhönsä. Se vaatii häneltä oman tilan luomista, ja häiriöiden ulos sulkemista. Kerronnan huomio on naisen yrityksissä päästä kirjoittamiselle sopivaan mielentilaan, mutta tuon herran sanoista jäi häiritsemään lausahdus ”pitkä, tuskallinen, kuolema”, aivomato, joka ei liittynyt mihinkään, mutta tuli jotenkin paikalle.
Vanhin novelleista on dramaattisin. ”Antarktika” kertoo perheenäidistä, joka haluaa kokea toisen miehen. Siksi hän varaa itselleen hotellin ja sanoo lähtevänsä viikonlopuksi jouluostoksille. Hotelliravintolan herrat eivät vaikuta miellyttäviltä, mutta bubissa hän tapaa mukavan rennon tavallisen miehen. Heillä on hauska ilta ja unohtumaton yö.
Keegan kuvaa hyvin naisen tunteiden heräämistä, tuntemattomaan kohdistuvaa pelkoa – ja tyylillä, joka on pikemminkin romanttinen kuin realistinen. Samoin mies, hän antaa kaikkensa ja ilmaisee voimakkaita tunteita naista kohtaan. Viikonlopun jälkeen eron hetki tuntuu lähes mahdottomalta.
Kristiina Rikmanin käännös on jälleen kerran erinomainen.
Claire Keegan: Aivan viime hetkellä, kertomuksia naisista ja miehistä, suom. Kristiina Rikman, Tammi 2026.
Risto Niemi-Pynttäri on kirjallisuuden ja kirjoittamisen dosentti Jyväskylän yliopistosta.
Vastaa