Feministi vai ulkopuolinen – RIITTA VAISMAA

Kirsikoiden aika on katalaanikirjailija Montserrat Roigin (1946-1991) rakastettu klassikkoromaani. Se ilmestyi alkujaan vuonna 1976. Kosmos julkaisee Satu Ekmanin suomennoksen osana feminististen klassikoiden sarjaa, joka esittelee maailmankirjallisuuden unohdettuja ja uudelleen löydettyjä naiskirjalijoiden teoksia. Kustantajalle sopii nostaa hattua kiinnostavasta ideasta.

Kirsikoiden aika kuvaa lukuisan määrän tosiinsa limittyviä barcelonalaisia perheitä useamman vuosikymmenen ajalta. Päähenkilö Natàlia on paennut kotikaupungistaan ja -maastaan vuonna 1962 ja palannut takaisin kahdentoista vuoden kuluttua. Koko tämän ajan ajan Barcelonassa asuneista useat kokevat, että monet asiat ovat muuttuneet. Natàlian mielestä yllättävän monet asiat ovat aivan entisellään.

Nykylukija kallistuu Natàlian kannalle, vaikka raitiovaunut toki ovat katukuvasta kadonneet ja autojen määrä moninkertaistunut. Kun Natàlia lähti, Francon hallinto oli juuri teloittanut kommunistijohtaja Julián Grimaun. Kun hän palaa, on anarkisti Puig Antich menettänyt henkensä poliittisista syistä. Franco elää edelleen. Perhe-elämä ja etenkin naisten asema perheessä vaikuttaa ainakin paremmissa piireissä olevan takapajuista, vaikka nuoriso löytääkin huumeensa. Korruptio on liike-elämässä edelleen tavallista. Katalonian asemasta kiistellään vielä nykyäänkin.

Barcelonaa voi pitää yhtenä Kirskoiden ajan päähenkilönä. Natàlia on voinut palata kaupunkiin, kun hän ei enää pelkää kirsikoiden aikaa. Natàlia kertoo romaanin loppupuolella Barcelonan yössä veljenpojalleen Màriukselle kirsikoiden ajan tarkoittavan aikaa, jolloin ”kaupungin äänet vilkastuivat ja yön viimeisetkin varjot katosivat”.

1960-luvulla ollessaan pidätettynä Natália kuuli rakastettunsa viheltävän sävelmää, joka pohjaa Jean-Baptiste Clémentin Pariisin kommuunin aikaiseen ja kirsikoiden aikaa kuvaavaan runoon. Tuolloin kansa taisteli tyranniaa vastaan. Hurjan vastenmielisiksi Roig kuvaa Barcelonan poliisit ja sellit, vaikka ei nuorison kapina varsinainen kansanliike ehkä ollutkaan. Hyvä ja varakas perhe järjestää tyttärensä pikapuolin ulos putkasta.

Kirsikoiden aika kuvaa vauraita barcelonalaisperheitä. Natàlia ei nuorena löydä opiskelu- tai työpaikkaa, vaikka monenlaista yrittääkin. Yläluokkaisten ja varakkaiden perheiden tyttäriä valmennetaan vain vaimoiksi, mikä ei Natàliaa kiinnosta. Hän tapaa vastarintaliikkeessä aktiivisen Emilion, rakastuu ja tutustuu uudenlaisiin ihmisiin. Emilio yrittää pitää Natàlian sivussa, mutta tyttö haluaa pysyä rakkaansa rinnalla.

Natàlian perhe ei ole tavallisin omassa luokassaan. Natàlian isä on nuoruudessaan ollut punainen ja taistellut sisällissodassa Francon vastustajien puolella. Hän on siitemmin muuttanut mieltään mutta joutunut kuitenkin kolmeksi vuodeksi keskitysleirille. Hän haluaa kieltää koko tuon vaiheen ja etsii sisältöä elämäänsä katolilaisuudesta. Natàlian isän ja äidin avioliitto on sekin muista poikkeava; se on todellinen rakkaustarina. Isän on vaikea hyväksyä tyttärensa valintoja, vaikka niillä ja hänen omilla valinnoillaan on hyvinkin syy-yhteys. Vaikea isäsuhde on ainakin yksi syy Natàlian lähdölle Rooman kautta ensin Pariisiin ja sitten Lontooseen.

Isän ja tyttären välit katkeavat kahdentoista vuoden ajaksi. Kumpikaan ei kirjoita. Aivan romaanin lopulla isä ja tytär kohtaavat, ehkä liian myöhään. Isä on vanhentunut ja dementoitunut. Natàlian veli on joutunut tekemään ratkaisuja muistisairaan vanhuksen olojen suhteen, mikä tulee Natàlialle yllätyksenä. Natàlia ei hyväksy Lluisin toimia. Todellisuus ei kuitenkaan ole aivan sitä, mitä Natàlia on veljensä ratkaisuista ajatellut.

Niin Natàlian perheen ja suvun kuin muiden limittyvien perheiden taustat Roig kuvaa turhankin perusteellisesti. Jäin ihmettelemään, pitikö jokaisen tädin ja sedän ja apen asiat selvittää juurta jaksain. Toki ne kuvaavat Natàliankin taustoja, ja niiden voi katsoa valottavan hänen ratkaisujaan. Natália itse jää kuitenkin pitkiksi aikaa vallan syrjään, kun vaikkapa veljen vaimon sukujuuret selvitetään useamman sukupolven taakse.

Liian paljon väkeä Roig on ottanut luuppinsa alle. Kieltämättä kiintoisia yhteyksiä eri sukuhaarojen ja muunkin lähipiirin välille kietoutuu. Varakkuutta on, mutta konkurssejakin sattuu. Pikimmiten verkostojen avulla synnytetään uusia yrityksiä. Korruptiota on nähtävissä ainakin rakennusbisneksessä. Kiinnostavaa on, että verkostosta, miehistä, monet ovat arkkitehteja. Lisäksi muutamaakin näistä miehistä kiinnostaa runous. Ammattimaisesti asiaan suhtautuu vain tädin mies, joka samalla myös hukkaa yhden haaran varallisuuden.

Barcelona ja arkkitehtuuri tuovat ensimmäisenä mieleen Antonio Gaudin. Roig mainitsee kerran Gaudin nimen, kun funtionalismiin arkkitehtuurissaan ihastuneet sukulaismiehet katsovat, että Gaudin suuntaukset olisi viisainta unohtaa.

Montserrat Roigin suhde feminismiin jäi askarruttamaan, feminismin klassikoiden sarjassa kun Kirsikoiden aika on julkaisu. Natàlian ratkaisuja voi ehkä pitää aikansa perspektiivissä feministisinä. Eräs hänen opettajansa ja ystävänsä on näissä asioissa jonkinlainen esikuva. Muut Natàlian ikäiset naiset ovat niin 1960-luvulla kuin kaksitoista vuotta myöhemminkin höpsöjä kotirouvia. He pitävät itsestään selvänä, että mies päättää, saako vaimo hakeutua töihin tai kulkea ilman rintaliivejä. Miehillä on sivusuhteita, joista vaimot tietävät. Vaimojen mielestä niihin ei kannata puuttua, että kotirauha säilyy. Mies vaan heittelee vaatteensa latialle, mistä vaimo ne kiltisti korjaa. Vaimot eivät järjestystä kyseenalaista; pelkistä tupperware-kutsuista ei ole muutoksen airuiksi.

Kirsikoiden ajan loppupuolella on herkkä ja kaunis jakso, kun Natàlia osallistuu veljenpoikansa Màriuksen kanssa perheen kotiapulaisen hääjuhlaan ja kulkee sen jälkeen pojan kanssa pitkin Barcelonan öisiä katuja. Yli 40-vuotias täti jopa pääsee nuorten musiikkiklubille ja lopulta heidän kotiinsakin. Màrius edustaa nuoruutta ja ehkä toivoa muutoksesta. Pojalle täti on erilainen eikä tunnu yhtä ahdistavalta kuin omat vahemmat.

Natàlian kannanottoja ei nykyperspektiivistä voi tosin edistyksellisinä pitää. Hän aistii häissä ”köyhyyden löyhkän” ja epäilee, ettei poika ole moiseen aiemmin törmännyt. Yössä tavattu tyttö kertoo Nàtalialle perheestään, jossa molemmat vanhemmat ovat työväenluokkaisissa töissä. Tähän Natàlia kommentoi luulleensa tytön olevan ”paremmasta perheestä”. Tyttö vastaa iloisesti, että heistä nuorista vain Màrius on ”paremmasta perheestä”.

Natàlia tuntee olonsa ulkopuoliseksi nuorten seurassa. Hän muistaa saman tunteen, kun hänen pariisilainen rakastajansa sanoi: ”sinä seuraat kaikkea kuin näytelmää”. Natàlia miettii, onko hän tämän asenteensa tähden päätynyt valokuvaajaksi:

”Ehkä haluan ottaa valokuvia juuri siksi, että se on tapa häpäistä aikaa, ennen kuin aika häpäisee minut, hän pohti. Tuossa salissa, joka on täynnä huomiota herättäviä tyttöjä ja poikia, hänellä oli yhtä ulkopuolinen olo kuin Barcelonan vankilassa, jossa hän oli käynyt viemässä paketteja yhdessä romaninaisten kanssa.”

 

Montserrat Roig: Kirsikoiden aika (El temps de les cireres). Suom. Satu Ekman. Kosmos 2026. 262 s.

Riitta Vaismaa on kriitikko.