Risto Niemi-Pyntäri

Kum­paan miel­tyä Omar Khai­ja­missa ääneen vai mer­ki­tyk­seen ? Mer­ki­tyk­seen miel­ty­neet euroop­pa­lai­set ovat Khai­ja­mia lukies­saan luo­neet pää­asiassa omia mer­ki­tyk­si­ään ja miel­ty­neet niihin.

Vii­mei­sin Kai­ja­miin lii­tetty illuusio on halu nähdä hänessä ensim­mäi­nen isla­mi­lai­nen, joka on vapaa­mie­li­nen kuin me euroop­pa­lai­set. Khai­jam on jo useita vuo­si­sa­toja toi­mi­nut pei­linä euroop­pa­lai­sille nar­sis­teille – ja kun euroop­pa­lai­sesta roman­tii­kasta läh­tien runoi­li­jat ovat huu­dah­ta­neet – ”Omar Khai­jam on just niinku mä!”. Ongelma on se, että liian inno­kas samais­tu­mi­nen sumen­taa kyvyn kuulla jotain todella outoa ja etäistä. Khai­ja­min vapaa­mie­li­syyttä kiis­tä­mättä, on syytä epäillä, onko se saman­laista kuin meillä.

Syk­syllä nta­molta ilmes­ty­neessä kokoel­massa Kia­mars Bagh­bani ja Leevi Lehto suo­men­si­vat uusiksi mui­nai­sen Omar Khai­ja­min runoja mah­dol­li­sim­man tar­kasti robaii –mit­taan. Luo­vana rajoit­teena oli ehdo­ton sääntö: ei kos­kaan enem­pää kuin kaksi lyhyttä tavua peräkkäin.

Kään­nök­sissä on usein pai­no­tettu mer­ki­tystä, koska kir­jal­li­suu­den huip­puja on aja­teltu ensi­si­jassa tiet­tynä mer­ki­tys­ten hui­pen­tu­mina. Kauas Ira­nin kes­kiai­kaan palau­tuva Khai­jam on saa­nut edus­taa VIINI JA VIISAUS –osas­ton huip­pua. Leevi Lehto on Kia­mars Bagh­ba­nin avus­tuk­sella siir­tä­nyt huo­mion toi­saalle: per­sia­lai­sesta robaii –mitasta tulee haas­tava rajoite kie­len vir­tuoo­sille. Ja onnis­tu­mi­nen­kin on hie­man toi­sen­laista kuin voisi olettaa.

Khai­jam (eng. Khayyam), per­sia­lais­ru­noi­lija, brän­dät­tiin ja blan­dat­tiin vii­nin ylis­tä­jäksi jo 1800 –luvulla. Mutta mitä oli viini v. 1000 aikoi­hin, kun alko­ho­lia ei kemial­li­sena ter­minä vielä tun­nettu? Virit­tä­jä­nes­tettä. Esi-islamilaisessa maa­il­massa viini taisi olla sal­littu uskon­nol­lis­ten nau­tin­to­jen herättäjä.

Khai­ja­min viini ei tee vain huma­lai­seksi, vaan toi­saalta se tekee naut­ti­jansa selväpäiseksi.

83

Khai­jam! päässä täysi lasti: nau­ti­taas!
kau­niin kanssa armaim­masti: nauti taas!
kun päi­väsi on las­ke­tut ei mitään niistä jää
siispä pohdi sitä – sii­hen asti: hei, nau­ti­taas!

Äänteel­li­sesti muka­vasta  ”nau­ti­taas” ilmai­susta tun­tuu tässä löy­ty­vän mai­not kei­nah­duk­set sovi­tet­ta­vaksi per­sia­lai­seen veny­vään pol­jen­toon. Aiem­min Khai­ja­mia ovat suo­men­ta­neet Otto Man­ni­nen ja Toivo Lyy. Uusi suo­men­nos kuu­los­taa var­sin perin­tei­seltä, vasta lau­lu­jen lop­puo­puo­lella tulee irtiot­toa perin­teestä. Khai­ja­mia ei ole todel­la­kaan ole haluttu moder­ni­soida Per­sian Tabermanniksi.

Leh­don ”suuri stra­te­gia” on lyhyesti luon­neh­dittu seu­raa­vassa: ”olen halun­nut pääs­tää ira­ni­lai­sen runon mitan suo­men kie­len perin­tei­den kimppuun”.

Van­hah­tava sanasto ja kään­ne­tyn sana­jär­jes­tyk­sen runol­li­suu­det onkin ase­tettu pal­ve­le­maan robaii –mit­taa. Runo­jen ääneen kuu­le­mi­nen aut­taa ymmär­tä­mään mil­lai­sesta yri­tyk­sestä on kyse. Pelkkä luke­mi­nen ei aina­kaan minulle avan­nut näitä tavui­hin sisäl­ty­viä laajennuksia.

Lehto mai­nit­see saa­te­sa­nois­saan, että hänellä oli usein kuu­lok­keet kor­villa kir­joit­taes­saan, sieltä alku­kie­listä Khai­jam –luen­taa. Ja sama mene­telmä sopii myös luki­joille, runoja kan­na­taa kuun­nella luettuina.

Moh­sen Ema­din ja Leevi Leh­don kuun­telu antoi aavis­tuk­sen siitä, mistä on kyse:  laa­joja tavuja sopii hie­man vielä venyt­tää. Perin­tei­seen runon­lausun­taan kuu­lu­nut skan­dee­raus, jam­bi­mi­tan tuo­masta nouse­van pol­jen­non koros­tus, muut­tuu vokaa­lien venyt­tä­mi­seksi. Se on aivan luon­nol­lisa ja lau­luista tut­tua.
Ääninäyt­teessä ede­tään säe ker­ral­laan: per­sia­lai­sen säkeen jäl­keen tulee  suo­men­nos. Näin kuu­lija ei uppoa runon illuusioon, vaan säe ker­ralla näy­te­tään kuinka suo­men­nos tapah­tuu.  Eihän se aina keinu niin kuin alku­pe­räi­nen, mutta pyr­ki­mys tulee hyvin sel­ville. Tuossa luen­ta­näyt­teessä on mukana myös ne kolme runoa joista minä­kin pidin eniten.

Viini nau­tin­non antajana!

Khai­ja­mia lukiessa voi epäillä, onko vii­nissä alko­ho­lia.  Kän­näyk­sen ylis­tys alkaisi hel­polla muut­tua kiusal­li­sen tutuksi, ja tuhat­vuo­ti­nen vie­raus ja toi­nen kult­tuuri katoai­si­vat –  mutta kyseessä ei ole Per­sian Bell­man, joka siellä ral­lat­te­lee. Ei, lau­la­jan pää ei ole täynnä unoh­duk­sen juo­maa, vaan nes­tettä joka tekee kyke­ne­väksi läs­nä­oloon.
Se mitä pidämme alko­ho­lin kemiana ja sen vää­jää­mät­tö­mänä vai­ku­tuk­sena, saat­taa olla este vii­niin liit­ty­vän vie­rau­den kohtaamiselle.

Mitä oli Khai­ja­min viini? Kun euroop­pa­lai­set kiis­te­le­vät, oliko kyseessä pyhän virit­ty­nei­syy­den ver­taus­kuva vai alko­ho­lis­tille kehit­ty­nyt addik­tio, ajau­du­taan vain hyö­dyt­tä­mään vas­ta­koh­taan hen­ki­sen ja nau­tin­nol­li­sen välillä. Sal­man Rush­die on Häpeä –romaa­nis­saan pur­ka­nut tätä vas­ta­koh­taa Khai­ja­min ja Sufiyan avio­lii­ton kautta: toi­nen on häpeän ja toi­nen häpeä­mät­tö­myy­den alle­go­ria. Hen­ki­löinä he kär­si­vät näistä roo­leis­taan. Tämän, rea­lis­ti­sen tason lisäksi häpeä ja häpeä­mät­tö­myys pur­kau­tu­vat hei­dän liittoonsa.

3
ruo­hoon veh­re­ään sade itkee surui­sasti
vii­nittä ei voi elää, ei toden toti­sesti!
tässä-ja-nyt me näemme tämän vih­reän
ketkä sit­ten sen joka meistä iti, pon­nisti?

Sade­ru­nona tämä on aja­tuk­sel­li­sesti syvä, se kehot­taa ajat­te­le­maan niin­kin yksin­ker­taista asiaa kuin sateen lan­kea­mista maahan.

Silti kuu­len siinä pientä Aale Tyn­nin suo­men­ta­man Pet­rarcan sone­tin veny­tystä: ”Lau­laa sata­kieli surui­sasti”. Mukana on vielä pätkä tyn­ni­mäistä tyh­jä­käyn­tiä (”toden toti­sesti”). Saa­te­sa­nois­saan Lehto pal­jas­taa, että tämä runo vai­kut­taisi var­sin ”epä­per­sia­lai­selta”, koska säkeen ei kos­kaan saisi päät­tyä lyhyeen tavuun.  Miksi siis tois­taa aivan huo­miota herät­tä­västi tuota lyhyttä sti –tavua ?

Perus­te­luna onkin se, että tuon runon per­sia­lai­nen lop­pusointu on nime­no­maan –sti. Lehto kir­joit­taa:
”Silti uskon, että vaik­kapa 3. lau­lun rii­mi­sa­no­jen gärist, zist, kist, ”itki”, ”elää”, ”kuka”, tois­ta­mi­nen suo­men ilmai­suilla ”suruisas-ti”, ”totises-ti”, ”ponnis-ti” tekee oikeutta niille – ja että tavua­na­lyy­sin ulko­puo­lelle jäävä kak­sois­vo­kaali ”st” on molem­missa ver­sioissa ryt­mi­sesti hallitseva.”

Lopuksi voi­kin sit­ten sanoa, että mer­ki­tys voi olla mukana soin­nissa. Suo­men kie­len ei– au– kei­nah­telu  ilmai­sussa “hei nau­ti­taas” sekä myös  “iha­naa” ilmai­sun kehit­tely seu­raa­vassa — ja eri­tyi­sesti “aivan iha­naa”  käy soin­tu­jaan myö­ten itse asiaan:

12
tuu­len­viri kuk­kia hipai­see: iha­naa!
kau­niin kanssa kah­des­taan: aivan-ihanaa!
men­neistä jaa­rit­telu: ei-ole-ihanaa!
jää­köön eili­nen! nauti nyt! nyt-on-ihanaa!

Mehdi Amin­razavi, The Wine of Wis­dom: The Life, Poetry and Phi­lo­sophy of Omar Khayyam (2007) löy­tyy esi­mer­kiksi täältä.