RISTO NIEMI-PYNTTÄRI

Kunnon venäläinen sekoiluromaani Jerofejevin tapaan kertoo ensin, kuinka hän itse otti paraatin vastaan Punaisella torilla. Tosin Viktor oli lapsi, elettiin neuvostoaikaa, kun diplomaatti-isä oli ottanut hänet mukaansa Kremlin aitioon. Sitten kerrotaankin, kuinka Viktor tuli lopettaneeksi koko Neuvostoliiton: se oli sitä nuoren ja vihaisen miehen vimmaa.

Suuri Gopnik on veijariromaanien lajiin kuluva nykysekoilu, pöyhkeä omaelämäkerta kirjailijasta, joka luulee itseään suureksi kuin Venäjä. Samalla kyse ei ole romaanista, vaan ”merkinnöistä kuolleesta ja elävästä Venäjstä”. Se toimii hienosti hakuteoksena kaskujen epäviralliseen Venäjään, ja Pauli Tapio on onnistunut käännöksessään. Lyhyet luvut sisältävät perhesuhteita, esseitä ja toljailuja, Kremliä, välähdyksiä pakkomielteisen tsaarijätkän elämästä.

Romaanin läpäisee illuusioton kuvaus sadusta, jota Venäjä, elää ja josta se kieltäytyy heräämästä.

Suuri Gopnik toteuttaa lausetta ”todellisuus on tarua ihmeellisempää”. Kuka kaatoi Neuvostoliiton ? Todellisuudessa kirjailija Viktor Jerofejev oli operoimassa ensimmäistä julkista Kreml -kritiikkiä 1979. Kyseessä oli Metropol Almanakka -kirjallisuusantologia, jonka seurauksena hänet erotettiin kirjailijaliitosta. Väite, että teos olisi laittanut liikkeelle vyöryn, joka johti Neuvostoliiton kaatumiseen on itsensä Jerofejevin suosima ajatusleikki.

Nuori kirjailija Jerofejev oli 70-luvulla koonnut kommunismia vastustavien kirjailijoiden tekstikokoelman. Hänelle sanottiin, että se alotti Neuvostoliiton kaatumisen. Tämän lisäksi – ja paisuttelun päätteeksi – hän myös oli ainoa ulkopuolinen, joka näki kun USSR -lippu laskettiin lopullisesti Kremlin lipputangosta.

Ehkä nuori kirjailija oli sillä hetkellä iloisempi naisesta, jonka kanssa hän oli painautunut hotellin ikkunaa vasten. Tuo hotelli oli ennen varattu neuvostoministereille ja siitä oli suora näkymä Moskova -joen yli Kremliin. Kello oli kahtakymmentä vaille kahdeksan illalla, 25.12.1991.

”Näin miten valtava punalippu hitaasti laskettiin Senaatin palatsin lipputangosta. Valtion kannalta se tuntui jokseenkin nöyryyttävältä. Kuin siltä olisi vedetty housut nilkkoihin. Ja seuraavaksi salkoon nousi uusi lippu – kolmivärinen antibolsevistinen symboli, jonka alla valkoisten armeija oli taistellut Leniniä vastaan sisällissodassa. Se oli kuin mieletön uni ja toiveiden ilotulitus. Tuntui kuin maasta olisi vihdoin tullut kotimaa. Sitä saattoi vihdoin syleillä” (32).

Silti Gorbatsov jäi vaille kiitosta, entinen presidentti luovutti ydinaseiden laukaisukoodit ja häipyi. Ei sen kummempaa, Moskovan kaduilla oli ilta:

”Kinosten välissä puikkelehti harvakseltaan apeita autoja. Kukaan ei tiennyt mitä oli meneillään. Ajattelivat varmaan, että nimikylttiä siellä vaan vaihdetaan. Neuvostoliiton tilalle tulee Itsenäisten valtioiden yhteisö. Sama paska.” (33).

Jerofejev on saanut paljon aikaan venäläisessä julkisuudessa. Hän arvosteli Putinia julkisesti Apokryph -talkshowssaan. Romaanissa kerrotaan kuinka hän nöyryytti ohjelmassaan myös tunnettua ohjaajaa Nikita Mihalkovia, ja paljasti tämän putinnuoleskelun. Niinpä v. 2011 valtion televisio lopetti koko ohjelman.

Aleksei Navalnyin kohtalo oli vielä auki, kun Suuri Gopnik ilmestyi 2023. Romaanin Ivan-tsarevits on selvästi Navalnyi. Ivan-tsaarista kertova luku ei kuitenkaan tunnu tekevän oikeutta Navalnyin varhaisvaiheille. Aivan kuin romaaniin ei mahtuisi toista sankaria kertojan lisäksi.

Totta on, että Viktor Jerofejevin diplomaatti-isä oli neuvostohallinnon eliittiä, ”Stalinin tulkki”, ja Viktor tunsi lapsena runsaasti tärkeitä miehiä. Totta lienee myös, että huvilalla heidän naapurinaan asui itse Molotov. Mutta tuntuu fiktiolta, että Viktor olisi kysynyt naapurin ukolta, mitä tarkoittaa ”Molotovin coctail”.

Romaanin henkilöistä fiktiivinen on ainakin Viktorin sisko O. Hän on veljeään kapinallisempi, tekee ”poliittista pornografiaa”. Hän vaikuttaa Pussy Riotin ja Markiisi de Saden sekoitukselta. Muuten romaania haittaa Jerofejevin alentuva naisten kauneuta nuoleskeleva sovinismi, se alkaa kuulostaa jo venäläiseltä keksinnöltä.

Itse Suuri Gopnik on julmuri, katurikollinen Leningradista. Hallitsijan nimi jätetään vaikuttavasti ilmoittamatta. Samalla ”gopnik”, katujen kasvattien ja kovien kundien asenne hallitsee kaikkea Venäjällä. Romaanissa on vain muutama Putinin hahmoa kehittelevä luku, joku niistä on hauska mutta useimmat järkyttäviä.

”Sen jälkeen kun Pietarin pormestari murhattiin vuonna 1996, tämä entinen tiedustelupalvelun mies joutui työttömäksi. Hän toimi pimeänä taksikuskina. Ja nyt tarkkana ! Vuonna 1996 hänestä tuli valtavan maamme pääministeri ja vuonna 2000 presidentti.” (36)

Suuri Gopnik on romaani Venäjästä, joka ei suostu elämään samaa historiaa kuin muu maailma. Se on satu ja kuuluu tsaarin kuvittelemaan maailmaan. Kuitenkin miljoonat venäläiset yrittävät elää sen sadun hengessä. He uskovat ennustukseen, jonka mukaan Moskovasta tulee maailman pääkaupunki, ja jos ei, niin tulee maailmanloppu.

Sadun sijaan Jerofejev kertoo tragedasta, traumasta, jonka myötä Venäjän hallinto ei ole koskaan piitannut kuolinuhreista: ei sodissa, ei vankiloissa, ei nälkään kuolleista. Satu Venäjästä peittää tämän jatkuvasti uudistuvan trauman. Sadun ennustus on alusta alkaen hämäystä. Tragedia Venäjästä kertoo toista tarinaa:

”Mongolit ottivat Venäjän haltuunsa ja istuttivat maahan julman hallintotavan, viruksen joka tartutti kaikki myöhemmätkin hallinnot.

Moskovasta tuli Kultainen Orda. Julma ja armoton mongolivalta, joka ilmeni ennen kaikkea Venäjän kansan julmana halveksuntana, ruhtinaiden nöyryyttämisenä ja epäinhimillisenä suhtautumisena vangittuihin naisiin.” (21)

Kidutuksesta ja tappamisesta tuli tapa, se oli virus joka saastutti tsaaria palvelevan hallinnon, ja josta ei ole vieläkään päästy. Tappaminen ei tunnu miltään, ei vieläkään. Tsaarien jälkeen tuli Stalin, sitten tulivat Jeltsinin rosvot, kunnes alkoi kovan KGP -kundin aika.

Anekdootti täydentää kuvan. Se kertoo Leninin aikaan Pariisiin emigroituneesta miehestä. Tämä ryntää joka aamu ostamaan lehden kioskilta toivoen lukevansa uutisen Leninin kuolemasta.

”Kunhan Lenin kuolee, niin Neuvostovalta ei selviä viikkoakaan.”

Nyt, yli sata vuotta myöhemmin tulisi jo tietää millaisesta viruksesta on kyse:

”Tässä tullaan Butsan joukkosurmien ja Mariupolin lähes täydellisen tuhoamisen herättämän kauhun äärelle.” (22)

Kreml on kyynisen viruksen tartuttama kompleksi. Sankarimme kokee välähdyksen tästä, kun hän tapaa sattumalta Pariisissa itse Putinin. Suuren Gopnikin ilmeessä välähtää inho rappiokirjailijaa kohtaan, inho muuttuu heti viileäksi veljellisyydeksi. ”Voitte kirjoittaa minulle”, hän toteaa. Sankarimme oivaltaa, mitä on tarjolla: Putin tarjoaa hänelle pääsyä Kreml -suhteisiin. Sankari voisi esiintyä Putin kriitikkona Euroopassa, kunhan samalla tekisi salaisia palveluksia.

Tämä kohtaus paljastaa, miten syvää kyynisyys voi olla. Samanlainen kyynikko on myös Pieneksi Yöstaliniksi kutsuttu Kremlin vaikuttaja. Varsinaisesti Kreml -kyynisyyden teema keskittyy kuitenkin Stavrogin -nimiseen ministeriin. Nimi on peräisin Dostojevskin Riivajien pahimmalta kyynikolta, mieheltä jonka nihilistiset manööverit saivat erään pikkukaupungin kaaokseen. Siispä Kremlin ministerin toimia ei tarvitse tarkemmin kuvailla, maininta riittää: hän on Kremlin kolmanneksi tärkein mies, hänellä on vaikutusvaltaa kulisseissa.

Sankarimme joutuu luomaan yhteyden Stavroginiin yrittäessään auttaa siskoaan. Tämä pidätettiin ”Pornografinen Venäjä” nimisen näyttelynsä takia. Oikeastaan Stavrogin tarvitsi isoveljeä, alias Jerofejevia. Stavrogin järjesti siskon pidätyksen niin, että veljen oli tultava pyytämään häneltä apua.

Näin käy, ja Stavrogin pyytää vastapalvelusta, koska hän halusi julkisuutta runoilijana. Kremlin vehkeilijä, ministeri Stavrogin, halusi luoda itsestään kuvaa runollisena, aitovenäläisenä sieluna, syvällisenä ja inhimillisenä. Näin sankari kietoutuu lojaalisuuksien verkkoon, jonka taustalla on lähes kaikkinäkevä Kreml -kompleksi.

Todellinen Jerofejev yritti elää Venäjällä, ja pakeni yllättävän myöhään. Vasta Putinin Ukraina -toimenpiteiden aloittamisen jälkeen 2022 hän ajoi perheineen Suomen kautta Saksaan. Varmuuden vuoksi heidän autossaan oli Ukraina -tarra. Kaipuu Venäjälle takaisin on vahva, Jerofejev kertoo aloittaneensa omasta Venäjästään luopumisen kirjoittamalla Suuren Gopnikin.

Romaanin toisessa osassa sekoiluromaanin sävyt muuttuvat, esille nousee Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan sekä kirjailijan halu muuttua eurooppalaiseksi.

Putin on nimennyt Neuvostoliiton kaatumisen ”Aikamme suurimmaksi geopoliittiseksi katastrofiksi”. Jerofejev sanoo että varsinainen katastrofi leijuu Euroopan yllä. Valitettavasti hänen Eurooppaa koskeva kritiikkinsä toistaa kovin tuttuja ajatuskuvioita. Kyse on eurooppalaisten iänikuisesta huolestumisesta, kun tarvittaisiin päättäväisyyttä Ukrainan puolesta. Kyse on jo pitkään toistetuista huomioista siitä, että Putin halveksii heikkoja ja että hänellä ei ole mitään kykyä hävitä. ”Euroopan täytyy ryhdistäytyä”Jerofejevin kaltainen sanankäyttäjä olisi voinut irrottaa muita kielikuvia.

Kiinnostavampaa on paluu venäläiseen mentaliteettiin. Rapistunut ja alkoholisoitunut maaseutu – ulkohuussien Venäjä – ei käy ihanteeksi. Ei vaikka filosofi Alexsandr Dugin yritti antaa äänen tälle valtavalle maaperälle ja nostaa eräänlaisen maa ja veri -vihan Länttä vastaan. Varsinkin pyhä viha, jota Dugin hehkui kelpasi Putinille. Mutta, kuten Jerofejev sanoi: ”viha johtaa väijytykseen”. Darja Dugin, filosofin tytär, kuoli autopommiin joka lienee tarkoitettu isälle. Tämän jälkeen filosofia ei ole nähty Putinin seurueissa, eikä vallanpitäjien liepeillä muutenkaan.

Sen jälkeen kun Putin sai Venäjän ortodoksisen kirkon hanskaansa, Kiril nousi vallan suosikiksi ja tilanne paheni. Vastineeksi Jerofejev korostaa venäläisten moninaisuutta, kulttuurien, paikallisuuksien, ammattien kirjoa. Eurooppa kiinnostaa monia yhä ja Venäjällä hallitsijat voivat keikahtaa huipulta käden käänteessä, niin myös tämä jota teoksen lopussa kutstutaan ”jätkätsaariksi”.

 

Viktor Jerofejev: SUURI GOPNIK, Merkintöjä kuolleesta ja elävästä Venäjästä, suom. Pauli Tapio, Siltala, 2025.

Risto Niemi-Pynttäri on kirjoittamisen ja kirjallisuuden dosentti Jyväskylän yliopistosta.