EVA SUNDGREN

Perinteinen käsitys diktatuurista ei enää päde 2000-luvulla, sillä diktatuuria ei enää hallitse yksi paha mies, jolla on vallassaan poliisi ja armeija. Nykyistä autokratiaa johtaa monihaarainen verkosto, jonka toiminta perustuu kansalaisia riistävään talousjärjestelmään sekä laajaan valvonta- ja turvallisuuskoneistoon. Autokraattiset hallitsijat ovat verkostoituneet keskenään, ja diktatuureissa toimivat korruptoituneet valtiojohtoiset yritykset käyvät kauppaa keskenään. Yhdistävä tekijä ei ole aate, kuten vaikkapa kommunismi, vaan ahneus eli vallan ja omaisuuden kyltymätön tavoittelu. Siitä tulee nimitys Autokratia Oy – se on kuin ylikansallinen monialainen suuryritys. Venäjä, Kiina, Iran, Pohjois-Korea, Venezuela, Nicaragua, Angola, Myanmar, Kuuba, Syyria, Zimbabwe, Mali, Valko-Venäjä, Sudan, Azerbaidžan ja noin kolme tusinaa muuta maata solmivat keskinäisiä sopimuksia, joilla väistetään pakotteita. Tämä on palkitun yhdysvaltalais-puolalaisen tietokirjailija, professori ja toimittaja Anne Applebaumin uusimman suomennetun teoksen lähtökohta.

Applebaum käy havainnollisten esimerkkien kautta läpi, miten Autokratia Oy on syntynyt, miten se toimii ja miten demokratiat ovat mahdollistaneet sen. Kaikki juontaa juurensa Neuvostoliiton ja Länsi-Saksan kaasuputkisitoumukseen, joka allekirjoitettiin vuonna 1970. Yhdysvaltain presidentit Nixon, Carter ja Reagan suhtautuivat hankkeeseen epäilevästi, koska ajattelivat Neuvostoliiton voivan kiristää länsimaita kaasuputkien avulla. Appelbaum kertoo, että Neuvostoliitto tuki Saksan ja Italian terroristiliikkeitä, avusti poliittisia ääriliikkeitä ja pyrki tukahduttamaan Itä-Euroopan oppositioliikkeitä.

”Uskottiin, että avoimemmassa, yhä tiiviimpien yhteyksien maailmassa demokratia ja liberaalit aatteet kyllä leviäisivät autokraattisiin maihin. Kukaan ei kuvitellut, että autokratia ja suvaitsemattomuus leviäisivät sen sijaan demokraattiseen maailmaan.” (s. 34)

Applebaum käy läpi kehityskulkuja Venezuelassa ja Zimbabwessa, miten niistä tuli autokratioita ja miten Autokratia Oy on auttanut diktaattoreita pysymään vallassa ja estänyt demokraattiset pyrkimykset. Autokratia ei ole sidoksissa mihinkään ideologiaan, kieleen, maahan tai uskontoon, eikä sen kehkeytyminen ole missään väistämätöntä vaan se on valintojen ja tietoisten pyrkimyksien tulos. Koska elämme mediasisältöjen läpäisemässä kulttuurissa, kertomukset ja niiden hallinta ovat diktaattoreille elintärkeitä.

Vuonna 1989 Kiinan kommunistinen puolue halusi estää Itä-Euroopan demokraattisen liikehdinnän leviämisen Kiinaan. Länsimaissa tunnetaan Tiananmenin aukion tapahtumat ainakin nimeltä, mutta Kiinassa se on kielletty ja vaarallinen puheenaihe. Uusi tekniikka valjastettiin Kiinassa pian kansan valvomiseen ja sananvapauden rajoittamiseen. Lännessä uskottiin lähes sokeasti internetin edistävän demokratiaa, mutta Kiinassa kiellettiin vuonna 2000 hyvin laajasti internet-sisältöjä länsimaisten IT-yritysten innokkaalla avustuksella. Kiina kopioi länsimaisen teknologian periaatteet, syrjäytti ulkomaiset yritykset ja alkoi kehittää omia järjestelmiään. Kiina kielsi Facebookin vuonna 2009 ja Instagramin vuonna 2014, ja kiinalaisen yrityksen omistama TikTok on Kiinassa kielletty. Kiinassa tekoälyä käytetään laajasti ihmisten valvontaan ja profiloimiseen. Kyttääminen oikeutetaan vetoamalla turvallisuuteen ja rikosten ennalta ehkäisemiseen.

Jos kansalaisia alkaa huolestuttavasti kiinnostaa ihmisoikeudet ja demokratia, tarvitaan valvonnan lisäksi vastamyrkkyä eli ”demokratian ihannetta nakertava narratiivi, jota voi hyödyntää missä päin maailmaa tahansa.” (s. 81) Kiinassa ja Neuvostoliitossa kansa kyllä huomasi 1900-luvulla, että maiden erinomaisuutta ylistävä propaganda ei vastannut ympärillä havaittavaa todellisuutta. Niinpä propagandamaakarit ottivat opikseen: kiinalaisille ei enää uskotella, että he elävät täydellisessä yhteiskunnassa, mutta kylläkin huomattavasti paremmassa kuin demokratiat, joissa kaaos ja väkivalta muka rehottavat. Vastaavasti Venäjän tiedotusvälineet vaikenevat oman maan ongelmista ja toistelevat tarinaa russofobisista ja rappeutuneista länsimaista. Osa uutisista on tietysti valetta, todenperäiset taas on valittu ”todistamaan” EU-maiden ja USA:n rappiosta. Samalla Putin viestii mustamaalaamiensa demokraattisten maiden naiiveille konservatiiveille, että Venäjä muka on homogeeninen kristitty, valkoinen maa.

Diktaattorien valheiden tarkoitus ei ole aina saada yleisö uskomaan niihin vaan pelkäämään. Applebaum käyttää nimitystä perättömyyksien paloletku taktiikasta, joka perustuu median täyttämiseen valheilla. Kun ihmiset eivät tiedä, mitä uskoa ja mihin luottaa, he turtuvat, kyynistyvät ja alkavat vältellä politiikkaa. Tämä vahvistaa autokraattien valtaa maailmanlaajuisesti. Eipä ihme, että kiinalaiset ja venäläiset propagandakanavat ovat levittäytyneet satelliittien avulla Latinalaisen Amerikan ja Afrikan autokratioihin. Aitoja uutissivustoja ulkoasultaan matkivien valeuutissivustojen ja muun trollauksen tarkoitus on luoda kaaosta sekä herättää epäluottamusta viranomaisia ja demokratiaa kohtaan. Autokratia Oy pyrkii kumoamaan kansainvälisen järjestelmän säännöt ja korvaamaan ne omillaan.

Applebaum kertoo, miten YK:n Ihmisoikeuksien julistukseen ja Geneven sopimukseen perustuva sääntöpohjainen maailmanjärjestys on syntynyt ja miten autokraatit ovat ottaneet sen sanaston haltuun ja luoneet orwellilaisen uuskielen, jolla kääntävät asiat ylösalaisin. Esimerkiksi Putinin suosikkisana suvereniteetti tarkoittaa autokraateille sitä, että demokraattiset valtiot ja instituutiot kuten YK eivät saa arvostella autokratioissa ilmeneviä ihmisoikeusloukkauksia ja ihmisoikeuksia kaventavaa lainsäädäntöä.

Autokratia Oy:n järjestelmä mahdollistaa valtioiden rajat ylittävän sorron eli toisinajattelijoiden pidätykset ja murhat ulkomailla, vaikkapa demokraattisessa lännessä. Shanghain yhteistyöjärjestön maat ovat sopineet yhteistyöstä taistelussa ”terrorismia, separatismia ja ääriliikkeitä vastaan”, jotka kukin jäsenmaa voi määritellä miten lystää. Kiina seuraa kansalaisiaan myös ulkomailla, ja esimerkiksi New Yorkissa ja Alankomaissa on paljastunut laittomia kiinalaisia ”poliisiasemia”. Rajojen yli ulottuva sorto halventaa oikeusvaltiota kaikkialla, missä sitä ilmenee. Lisäksi kohdemaan poliisit turtuvat iskuihin ja alkavat ajatella, ettei se heille kuulu, onhan kyseessä toisen maan kansalaiset. Demokratiat alistuvat rajojensa sisällä tapahtumiin laittomuuksiin, ja kansalaiset alkavat ajatella, että Kiina tai Venäjä nyt vain on tuollainen, minkä sille mahtaa.

Anne Applebaum kertoo, miten kyynisesti Autokratia Oy toimii kriisialueilla. Esimerkiksi venäläiset Wagner-joukot ja Iranin tukemat sissijoukot, Hamas ja Hizbollah, menevät maksusta tappamaan diktaattorien vastustajia ja suoltamaan propagandaa sinne, minne kutsutaan, ja diktaattorit voivat tilata Venäjältä ”hallinnon apupaketin”. Nämä ”palvelut” ovat kysyttyjä, sillä diktaattorien kansansuosio on matala.

Vastustajien mustamaalaaminen ei ole politiikassa eikä varsinkaan diktatuureissa mitään uutta, mutta Autokratia Oy on vienyt sen uudelle tasolle uuden vuosituhannen viestintätekniikan avulla. Henkilön mustamaalaaminen ei riitä vaan myös hänen aatteensa pitää loata. Se onnistuu kielen avulla: aktivistien käyttämät sanat, kuten demokratia ja oikeusvaltio todistavat muka maanpetoksellisesta vehkeilystä, jota ulkomainen (paha) instanssi rahoittaa. Autokraattiviestinnässä kansa ei osoita mieltään oma-aloitteisesti vaan vieraan vallan manipuloimana tai lahjomana. Nykyaikainen diktaattori ei mielellään murhaa vastustajiaan, sillä heistä tulee helposti marttyyreja, jotka saavat runsaasti ihailijoita ja seuraajia. Nykyajan autokraatti toimii hienovaraisemmin esimerkiksi säätämällä ”ääriliikkeiden” toiminnan kieltäviä lakeja. Tekaistut korruptiosyytteet ovat kätevä tapa siirtää pois huomio omasta korruptoituneisuudesta. Maalittaminen, trollaus ja tekaistut syytökset johtavat lopulta ”kansalaiskuolemaan”, jolloin ihminen on menettänyt kaikki tukijansa ja ystävänsä, kukaan ei luota häneen, hänen elämästään on tullut mahdotonta ja ulospääsyn tarjoaa vain itsemurha tai muutto ulkomaille.

Anne Applebaumin kirjan aihe on synkkä ja ahdistava mutta kirja kannattaa ehdottomasti lukea, ja sen pitäisi olla pakollista luettavaa kaikille toimittajille ja poliitikoille. Applebaumin tyyli on selkeä ja havainnollinen. Suomentaja Markku Pähkilä on tehnyt kiitettävää työtä, joskin hän käyttää useasti sanaa ’säätely’ kun pitäisi olla ’sääntely’. Applebaum antaa riittävästi esimerkkejä ja tarjoaa varmasti monelle lukijalle uutta tietoa, mutta koska hän pysyy asiassa eikä jaarittele, kirja on kiitoksineen ja viitteineen 217 sivua ja ilman niitä 189 sivua. Parasta on kuitenkin se, että kirja ei pääty voivotteluun ja alistumiseen vaan toimintaohjelmaan, ”Epilogi: Demokraatit yhtykää”.

Nykyisellään on täysin laillista, että venäläinen, kiinalainen tai vaikkapa angolalainen oligarkki omistaa yrityksen, omaisuuttaan hallinnoivan trustin tai luksuskiinteistön esimerkiksi Välimeren rannalla tai Lontoossa. Miksi sallimme tämän? Demokraattisten maiden tulee lainsäädännöllä lopettaa rajat ylittävä kleptokratia. Lisäksi Applebaum vaatii, että lakkaisimme käymästä informaatiosotaa ja vähentäisimme sen painoarvoa. Tähän tarvitaan mediaa, kansalaisjärjestöjä, poliitikkoja mutta myös yksittäisiä kansalaisia. Jokainen voi suhtautua kriittisesti kohtaamiinsa mediasisältöihin, harkita tarkoin niiden jakamista sekä vähentää netissä ja somessa roikkumista. Lisäksi Applebaum vaatii, että demokraattiset valtiot irrottautuvat riippuvuudestaan Kiinan, Venäjän ja muiden autokratioiden energiantuotannosta tai muusta teollisuudesta, sillä riippuvuus ei ole pelkästään taloudellinen riski. Demokratioiden on tehtävä yhteistyötä myös tekoälyn sääntelyssä ennen kuin on liian myöhäistä, kuten sosiaalisen median tapauksessa.

”Useimmilla pariisilaisilla, madridilaisilla, newyorkilaisilla ja lontoolaisilla ei ole vahvoja mielipiteitä Venäjän, Kiinan, Iranin ja Venezuelan poliittisista johtajista. Näiden maiden johtajat sen sijaan seuraavat tarkasti, mitä tapahtuu Pariisissa, Madridissa, New Yorkissa ja Lontoossa. He ymmärtävät, että demokratian, korruption vastustuksen ja oikeudenmukaisuuden kieli – jota me käytämme usein huomaamattamme – uhkaa heidän valta-asemaansa. He yrittävät sinnikkäästi muovata politiikkaamme ja talouttamme omaksi edukseen, vaikka kuinka peittäisimme silmämme ja tukkisimme korvamme emmekä olisi huomaavinamme mitään, niin kuin moni mieluiten tekee.” (s. 187)

Meidän kaikkien on syytä ymmärtää, että demokratiaa ja sananvapautta rajoittava kehitys ei rajoitu vain yksittäisiin valtioihin vaan on todellinen uhka myös Suomessa. Siksi sillä on väliä, miten käytämme mediaa ja äänioikeuttamme.

 

Anne Applebaum: Autokratia Oy. Diktaattorit, jotka haluavat hallita maailmaa. Suomentanut Markku Päkkilä. Siltala, 2025

Eva Sundgren on kirjoittamisen ja sosiologian maisteri Jyväskylän yliopistosta.