RISTO NIEMI-PYNTTÄRI
Arundhati Royn muistelmateosta hallitsee äiti, joka on raivostuessaan arvaamaton. Kun hänen kaksi lastaan hakivat turvaa, he oppivat olemaan varuillaan: ”Hän oli minun turvani ja myrskyni”.
Royn muistelmat on odotettu teos kautta maailman. Globaaliin malliin se on julkaistu saman sesongin aikaan kaikkialla. Otsikot viittaavat jo comebackiin. Silti, kuten muistelmista ilmenee, Arundhati on kirjoittanut koko ajan eikä hän tunne olevansa vain romaanikirjailija. Hän tekee elokuvia, kirjoittaa esseitä ja Intiassa hänet tunnetaan kansalaisaktivistina.
Kansanryhmien väliset yhteenotot, verilöylyt sekä ympäristöongelmat Intiassa herättivät hänet vaatimaan loppua mielivallalle. Se, että Arundhati puhkesi kielelliseen kukoistukseensa edellytti monikieliseen Intiaan heittäytymistä. Politiikkaa, ja samalla jotain johon vain kirjailijan kieli riittäisi:
“Tarvitsin kieltä, jolla pystyisin kuvailemaan monikielistä maailmaani itselleni. Tiesin jo silloin että se kieli oli ulkopuolellani eikä sisälläni. Tiesin, ettei se tulisi minulle omasta aloitteestaan. Minun oli pyydystettävä se kuin riistaeläin. Suolistettava ja syötävä se. Ja kun olisin tehnyt sen, tiesin että se kieli, minun kieleni, helpottaisi veren virtaamista ruumiissani. Se oli jossain ulkona, elävä kieli-eläin, raidallinen, täplikäs, laiduntamassa ja odottamassa minua, saalistajaansa.” (135)
Arundhati Royn esseet ovat aktivistin kieltä, se virtaa maailmasta ja muuttuu omaksi vereksi. Kuuntelen heinäsirkkoja. Merkintöjä demokratiasta ilmestyi Risto Tiittulan suomentamana 2011.
Parhaiten Roy tunnetaan Joutavuuksien jumala -romaanista. Se kuului vuoden 1997 parhaimpiin ja palkittiin Bookerilla. ”Hooker with a Booker” vitsaili Arundhati itse myöhemmin, joutuessaan vihapuheen kohteeksi. Intian kansallismieliset ovat sen jälkeen suoltaneet raiskaus ja tappo-uhkauksia Arundhatille.
Romaani Äärimmäisen onnen ministeriö ilmestyi 20 -vuotta myöhemmin. Odotettua paluuta fiktioon ei tullut, pian Roy toimi taas aktivistina kantaa ottavien ympäristöä ja sortoa koskevien kirjoitusten parissa.
Arundhati lähti kotoa Delhiin heti 18 -vuotiaana, jättämättä edes osoitetta. Hän katkaisee yhteyden äitiinsä seitsemäksi vuodeksi. Äidin loukkausten kohteena hän olisi nujertunut. Koska maailmassa on suurempiakin asioita kuin huono äitisuhde, kuten hän sanoo, on parempi suunnata energia Äiti Intian vääryyksiin.
“En jättänyt äitiä siksi etten rakastaisi häntä, vaan siksi että voisin rakastaa häntä edelleen.”
Muistelmien taustalla vaikuttaa raivokohtauksia saava, tytärtään alinomaa loukkaava äiti. Mary Royn hurja ja taipumaton voima välittyi selvästi Arundhatin aktivismiin.
Rouva Roy oli perinnötön köyhä nainen, joka pystyi silti hankkimaan rahoituksen isoon kouluprojektiin. Varhaisena feministinä hän kävi myös loputtoman tuntuista oikeustaistelua naisten perimisoikeuden puolesta. 37 -vuotta kestäneen taistelun jälkeen hän voitti. Taustalla oli hänen oman kristityn sukunsa noudattama laki, jonka mukaan pojat perivät kaiken. Perinnöttä jääneenä tyttärenä Mary Roy vaati oikeudenmukaisuutta, hän voitti jutun ja laki muutettiin tasa-veroiseksi.
Arundhatissa on samaa vimmaa oikeudenmukaisuuden puolesta. Intiassa – jossa hindujen ja muslimien vihanpito, verilöylyt, kostoiskut, ovat toistuneet loputtomasti – Aryndhati on tunnettu aktivisti. Hän pitää puheita, kirjoittaa lehtiin ja vaatii Intian valtiota tekemään oikeutta eri kansanryhmille. Samalla hän on hävyttömästi ihmetellyt, että millainen oikeuslaitos sallii tällaisen. Tuloksena oli pieni tuomio oikeuden halventamisesta, mutta siitä lähtien hänet on haastettu oikeuteen milloin mistäkin.
“Olen nähnyt niin paljon surua, järjestelmällistä riistoa, hellittämätöntä pahuutta ja monenlaista helvettiä ja kirjoittanut siitä kaikesta niin paljon, että voin vain lukea itseni onnekkaimpien joukkoon” (s.13).
Mary Roy oli voimanainen. Pahasta astmasta ja lääkkeiden aiheuttamasta pyylevyydestä huolimatta, hänen energiansa oli loputonta. Hän oli loistava opettaja ja koulu-uudistaja. Hän onnistui luomaan tyhjästä maankuulun yksityiskoulun.
Vanhemmiten Mary Roy oli uljas näky. Muutaman avustajansa kanssa tämä matkusti koulun bussilla, istui pyörätuolissaan näyttävästi pukeutuneena. Mukana oli hengityslaitteet sekä jättimäinen viuhka joka oli tehty riikinkukon sulista. Hän halusi olla näyttävä ja vaikuttava.
Mary Roy kannusti oppilaitaan, kaikkia paitsi poikaansa ja tytärtään. On traagista, että omien lasten täytyi puhutella äitiään “rouva Royksi”. Näin kukaan ei voisi syyttää opettajaa omien lastensa suosimisesta. Mutta Arundhati päätti kostaa, hän ei puhutellut tätä enää muuten kuin rouva Royna.
Silti Arundhati sai äidiltään kannustusta kirjoittamiseen, ja erityisesti tyttö piti hänen opettamastaan vapaakirjoittamisen menetelmästä. Juuri hänelle Arundhati omisti Joutavuuksien jumalan. Suvusta kertovassa tarinassa Amman taustalla on rouva Roy.
Täydellisen onnen ministeriö sijoittuu Kashmirin alueelle, jossa vallitsee ääretön köyhyys ja julmuus. Siinä on myös muunnelma äidistä. Hän ei kuitenkaan kuvannut äitiään sellaisena kuin tämä oli, vaan loi kuvitteellisia hahmoja.
Eräs äidin kanssa tehty lentomatka kiteyttää paljon. Äiti ja tytär ovat turvavöin sidotut vierekkäisiin penkkeihin, kun tyttö lipsauttaa jotain äidin pyylevyydestä. Äiti kimpaantuu, ja hän alkaa matkia kuusivuotiaan tytön puhetapaa. Eikä tyttö voi muuta kuin istua paikallaan ja kutistua häpeästä.
“Näin minä käännyin itseäni vastaan… Lentokone oli kammottava, kammottavalla taivaalla, toivoin että se putoaisi….
Mutta vähän ajan kuluttua äiti sanoi
”Minä olen sinun äitisi ja isäsi ja siksi rakastan sinua kaksin verroin”.
Ja sitten lentokone olikin mukava, Taivas oli mukava,.” (31)
Tuo traumaattinen kokemus painuu syvälle: turvallinen paikka äidin vierellä muuttuu yhtäkkiä vaaralliseksi ja palaa taas turvalliseksi:
“Opin hyvin varhain, että turvallisin paikka voi olla vaarallisin. Ja vähän myöhemmin opin, että silloin kun se ei ole, minä teen siitä sellaisen.” (32)
Arundhati päätyy kysymään tätä aina, kun hänen ihmissuhteensa rikkoutuvat: miksi hänelle turvallisin paikka tuntuu vaaralliselta.
Rouva Roy on kuitenkin vain yksi säie Aryndhatin nuoruusvuosista kertovissa muistelmissa. Arkkitehti -koulussa hän ei rajoittunut asuntojen suunnitteluun, vaan oudon osuvasti Arundhati perehtyi asunnottomiin, elämään rakennusten välisissä tiloissa, ja kaupunkisuunnittelun ulottumattomissa. Samoin hänen silloinen rakastettunsa, Jeesus -vartaloinen mies, oli kiinnostunut slummi -arkkitehtuurista. Rakkaus ja aktivismi kietoutuivat yhteen jo silloin.
Arundhatin toinen suuri rakkaussuhde, elokuvaohjaajan kanssa, merkitsi myös luovaa työtä ja intohimoa yhdessä. Arundhatista tuli elokuvien käsikirjoittaja, ohjaajan työpari jotka vähitellen siirtyivät yhteiskunnallisten dokumenttielokuvien suuntaan. Tämä tapahtui vuosia ennen kuin fiktio, saati Joutavuuksien jumala, oli Royn mielessäkään. Se syntyi, kun hän sai vuoden vapaata aikaa, joutilaisuudessa hänen oma kielellinen mielikuvituksensa pääsi valloilleen.
Romaani teki hänestä Intiassa rakastetun hahmon. Toisaalta konservatiiveille hän tuntui entistä ärsyttävämmältä, koska Roy hyödynsi mainettaan ajaessaan oikeaksi katsomiaan asioita.
The God of Small things oli maailmanlaajuinen menestys 1997, ja suomeksi se ilmestyi saman tien Hanna Tarkan kääntämänä onnistuneella nimellä Joutavuuksien jumala.
Samoin muistelmat Mother Mary Comes to Me toimii hyvin suomeksi, teoksen nimikin on osuvasti Turvani ja myrskyni.
Arundhati Roy: Turvani ja myrskyni, suom. Hilkka Pekkanen, Otava 2025.
Arundhati Roy: Äärimmäisen onnen ministeriö, suom Hanna Tarkka, Otava, 2017
Risto Niemi-Pynttäri on kirjallisuuden ja kirjoittamisen dosentti Jyväskylän yliopistosta.
Vastaa