VESA LAHTI

Siinä on koko voimani
kaikki mitä taidan, mitä minulla on sanottavaa
runous.
Muuta en tahdokaan, en kykene, en tunnekaan.
Ja tämä ymmällään oleminen
tämä muukalaiseksi itseni maailmassa aistiminen
sen seuralaisena
on ilon aikaa, jota ei voi toistaa. (Mascolo, s.16)

Näin havainnoi Vincenzo Mascolo (s. 1959), italialainen nykyrunoilija. joka vieraili äskettäin Helsingissä Runokuu-tapahtumassa. Tästä lyhyestä runosta löytyvät periaatteessa kaikki elementit, mitä hän teksteillään pyrkii ilmaisemaan. Tärkeintä on lyriikka. Kaikki nivoutuu kaikkeen, historiaan, antiikin perintöön, yhteiseen eurooppalaiseen traditioon. Runoilija kulkee maailman kaupungeissa. Hän lukee katuja, toisten kirjailijoiden ajatuksia, astuu lyyrikoiden jalanjälkiin. Kaupungit nielevät runoilijansa ja toisinaan hän kohoaa niiden ylle. Orfeuksen lyyran kielet helisevät. Borges kirjoittaa hämärtyvässä huoneessaan lakkaamatta putoavasta lumesta, eikä unikuvasta puutu kuin Marcel Camus ohjaamassa Mustaa Orfeusta. Yhdessä henkäyksessä Mascolon runot heijastelevat maalaustaiteen ja klassisen musiikin helmiä.

kerran oli aika jolloin uskoi
että olisivat tarpeeksi
kauneus
musiikki
laulu
runous (39)

Kokoelman ensimmäisessä osastossa nimensä mukaisesti runoilija flaneeraa maailmankaupungeissa. Hän astuu Borgesin ja T. S. Eliotin vanavedessä Buenos Airesin kaduille, Lontooseen ja autioon maahan. Suomentaja Jouni Inkala on valinnut tämän kokoelman runot Mascolon tuoreimmasta teoksesta Il minimo comune viaggiatore, Pienin yhteinen matkamies, joka viittaa myös Italo Calvinon tunnettuun teokseen Jos talviyönä matkamies. Calvino on lisäksi vahvasti läsnä viittauksilla hänen teokseensa Näkymättömät kaupungit (1972) Siinä missä Calvino kirjoittaa viidestäkymmenestäviidestä kaupungista, Mascolo mainitsee vain Lontoon ja Buenos Airesin. Mascolo yhdistelee taitavasti juuri näkymätöntä ja näkyvää. Historian myytit juoksevat kilpaa nykyhetken kanssa. Persefone nousee Manalasta ja Orfeus etsii Eurydikea. Minäkertoja kulkee pitkän matkan ja puhuu selkeästi, hyvin proosalliseen sävyyn.

Mutka joka merkitsi kohtaloni
on yhtynyt muihin kämmenen viivoihin
eikä ole enää alkua eikä loppua
nyt kun jokainen raja on kaatunut
ja elämän aika
on lähtenyt viimein
runouden matkaan. (22)

Hän käy vuoropuheluun kirjailijoiden kanssa, kunnes toisen osaston alussa nousee taivaalle (Lento pois kaupungista).

Osasto Orphée koostuu viidestätoista runosta, jotka pohjautuvat islantilaisen säveltäjän Jóhann Jóhannssonin musiikkiteokseen. Lukiessani Mascolon runoja laitoin musiikin soimaan Spotifysta. Tuntuikin, että tämä syvensi runojen merkityksellisyyttä aina Säteilevästä kaupungista Liekehtivälle vuorelle. Suosittelen. Mascolo laulaa rakkaudesta. Voisi jopa sanoa, että se on hänen keskeisin sanomansa ja miksei olisi, koska Orfeuksen tarussa juuri siitä on kyse. Runoilija liikkuu sulavasti antiikin menneessä ja nykyisyydessä Euroopan myrskyävillä laineilla. Hän viittaa 1970- ja 1980 lukujen vaihteessa Italiassa tehtyihin terroritekoihin, eikä Euroopassa parhaillaan käynnissä oleva Ukrainan sota ole näistä koettelemuksista suinkaan kaukana. Hän liittää runoihinsa italialaisia nykyrunoilijoita, musiikkia, taiteilijoita, kuten esimerkiksi Suomessa parhaillaan ajankohtaisen Gustav Klimtin. Mascolon lyriikasta mieleeni tuli useitakin hänen tavallaan kirjoittavia runoilijoita, vaikkapa Paul Celan. Onhan siellä myös Edgar Allan Poe ja hänen Punaisen kuoleman naamionsa ja monta muuta.

Kokoelman 15. runo Orfinen hymni on silkkaa tajunnanvirtaa James Joycen Ulysseksen hengessä. Tässä kohtaa (kuten koko suomennoksen suhteen) lukijan on syytä kumartaa syvään Jouni Inkalan käännöstyölle.

”minä sitä vastoin siteeraan yhä laulajia vaikkapa Claudio Lollin ”Godota” se kajahtelee minussa noin vain päässäni nyt mitä näen vuosia jotka olen kokenut kyntävän ihoani kuten risteilijöiden tuottamat aallot kanaaleissa niiden tunnen valtaavan alaa ruumiissa välinpitämättöminä oikeudesta itsemääräämisoikeuteen pelkään saada selville että Godot siellä seisoo odottaen vieläkin niin jokaisena yönä näen sinut uudelleen ajassa joka on mahdoton lunastaa takaisin jonka olemme ylittäneet sano minulle olet jäänyt henkiin varjoosi niin kuin minä koetan jäädä henkiin kirjoitukseeni jatkuvuuden säkeisiin saattaakseni hämilleen kuoleman…” (53)

Mascolo vie lukijansa symboliselle matkalle Euroopan sydämeen ja sen historiaan hienostuneesti ja rakkaudella. Bardi laulaa.

 

Vincenzo Mascolo. Taivas ja kaupungit. Suom. Jouni Inkala. Paino Meedia Zone Oü: Siltala. 2025. 65 s.

Vesa Lahti on runoilija, kirjoittamisen ja kääntämisen tutkija, FT Jyväskylän yliopistosta