TOMI SIRVIÖ
Emily St. John Mandelin romaanin tapahtumat keriytyvät mysteerin ympärille. Miten eri ajoissa olevat ihmiset ovat nähneet välähdyksen toisistaan ja samasta maisemasta? Videoidussakin visiossa kuuluu viulumusiikkia paikassa, jossa lentoasema sekoittuu metsään. Romaanin puolenvälin tienoilla otetaan esille aikamatkustus ja aiemmin irrallisilta tuntuneiden lukujen tarinat alkavat yhdistyä.
Romaanin näkökulmahenkilöitä ovat vuonna 1912 Euroopasta Kanadaan matkannut nuorukainen Edwin, kadonneen Vincentin arvoitusta vuonna 2020 pohtiva Mirella, Kuun siirtokunnassa asuva kirjailija Olive, jonka erikoisalaa ovat kulkutaudit ja joka on kiertueella Maassa vuonna 2203 sekä vuodesta 2401 kotoisin oleva aikamatkaaja Gaspery, jonka hahmoa voi bongata myös muiden henkilöiden luvuista ja joka nousee teoksen päähenkilöksi.
Romaani ottaa esille aikamatkustukseen liittyvän problematiikan: jos aikamatkaaja tietää, että menneisyyden henkilö tulee kuolemaan tapaturmaisesti, pitäisikö hänen varoittaa tätä. Ja miten tuo varoitus muuttaa todellisuutta laajemmin? Tämä eettinen kysymys kytketään romaanissa epidemiamotiiviin: mitä jos aikamatkaaja siirtyy menneisyyteen varoittamaan epidemiasta henkilöä, joka ei näin ollen kuolekaan kulkutautiin vaan viekin sen uusille alueille.
Rauhallisuuden meri ottaa kantaa paljon viime aikoina pinnalla olleeseen tieteelliseen hypoteesiin, jonka mukaan maailmankaikkeutemme sijaitsee simulaatiossa. Romaanissa mahdollisen simulaation virheitä eivät tutki tai korjaa tietokoneohjelmat vaan salainen aikamatkaajien järjestö. Historian kulkuun vaikuttaneet aikamatkaajat lähetetään rangaistukseksi menneisyyden yhteiskuntien vankiloihin, mikä tuntuu raikkaalta idealta, päinvastoin kuin se, että tulevaisuuden kaupungit sijaitsevat kupujen sisällä.
Aikamatkustajien siirtymiset toisiin aikoihin ovat nopeita. Gaspery vain hyppää ja löytää itsensä uudesta ajasta välittömästi, kun taas esimerkiksi H.G. Wellsin klassikossa Aikakone (1895) käytetään monia sivuja siirtymän kuvaamiseen. Sen sijaan Maasta Kuuhun lähtevää alusta kuvataan sentään näin monisanaisesti:
”Ensin noustiin vauhdilla sinivihreän maapallon ylle, eikä aikaakaan kun pallo katosi pilvien taa. Ilma muuttui ohueksi ja siniseksi, vaalea sini syveni tummaksi, ja ykskaks – kuin olisi pulpahtanut kuplasta ulos – oltiin mustassa avaruudessa.” (s. 175.)
Lainaus on täynnä nopeuden ilmauksia (’vauhdilla’, ’eikä aikaakaan’, ’ykskaks’, ’pulpahtaa), jotka saavat avaruuslennon näyttämään tehokkaalta, vaikka se ei romaanissa pohjimmiltaan eroa nykypäivän lentomatkustamisesta.
Cozy eli kotoinen tai leppoisa scifi tapahtuu korkeateknologisissa maailmoissa, mutta keskittyy kuvaamaan henkilöhahmojen välisiä suhteita esimerkiksi yhteiskunnallisten kysymysten sijaan. Scifistinen aines kytkeytyy niin vahvasti päähenkilön henkilöhistoriaan, että kognitiivinen ja ihmeellinen jäävät Rauhallisuuden meressä paitsioon. Siksi teos voisikin olla eräänlaista cozy scifiä tai ainakin Mandelista voisi tulla jatkossa genren kirjoittaja. Nimi Rauhallisuuden meri tarkoittaa Kuun aluetta, mutta se myös kuvaa hyvin romaanin lauhkeaa tunnelmaa.
Emily St. John Mandel: Rauhallisuuden meri (Sea of Tranquility) Suom. Aleksi Milonof. Tammi 2025. 254 s.
Tomi Sirviö on runoilija ja kirjoittamisen väitöstutkija Jyväskylän yliopistosta
Vastaa