LIISAMARI SEPPÄLÄ

Tšekkiläisen vuonna 1963 syntyneen Alena Mornštajnován romaani Hiljaiset vuodet on juonivetoinen. Sen rikottu aikarakenne ja eri tarkastelunäkökulmat takaavat lukijan nautinnon tapahtumien edetessä.

Romaanin tapahtumat kietoutuvat vuonna 1935 Prahassa syntyneen Svatoplukin ympärille. Kuka on Blanka? Mitä Blanka on tehnyt? Miksi isä katkeroituu ja sulkeutuu kuoreensa? Miksi isä vaikenee menneisyydestä? Näihin kysymyksiin Svatoplukin tytär Bohdana etsii vastauksia.

Svatopluk on köyhän perheen neljäs lapsi. Hänen isänsä on kommunisti ja taistelee oikeudenmukaisemman maailman puolesta. Isä puhuu hyvästä palkasta, sairasvakuutuksesta ja palkallisesta lomasta.

Isäänsä ihaillen kasvanut Svatopluk uskoi kollektivismiin, luokkataistelun voimaan ja veljelliseen rakkauteen Neuvostoliiton kanssa. Hän opiskeli ja työskenteli puolueen ja kansan hyvinvoinnin puolesta, puhui kokouksissa, keskusteli kollektiivisesta työstä, yhteisomistuksesta ja yhteisistä pyrkimyksistä ja siksi hänestä tuli ensin teollisuuden nuoriso-organisaation puheenjohtaja ja sen jälkeen puolueen aktiivinen jäsen. Isä oli hänestä ylpeä, mutta äiti totesi: ”Kunpa hän löytäisi itselleen ennemmin jonkun naisen.” (65)

Svatopluk on sinnikäs, työteliäs ja älykäs. Hän opiskelee teknistä alaa ja marxismi‒leninismiä. Omalla työllään hän onnistuu nousemaan puolueen hierarkiassa. Samaa sinnikkyyttä Svatopluk osoittaa kaikkien elämän eteen tuomien vaikeuksien voittamisessa.

Svatopluk rakastuu itseään parempiosaiseen Evaan, joka on pianisti. Evan perheen ei ole tarvinnut venyttää jokaista penniä, sillä hänen isänsä on emeritusprofessori ja äitinsä ei käy palkkatyössä. Svatoplukia ja Evaa yhdistää rakkaus klassiseen musiikkiin. He menevät sukujen vastustuksesta huolimatta naimisiin vuonna 1959. Eva on kaunis.

… viimeisen neljännestunnin ajaksi pianon ääreen meni kaunis tummatukkainen tyttö hiukset pitkille palmikoille letitettyinä, yhtä sinisine silmineen kuin rouva Vrabcován värjätyt hiukset. Kun tyttö soitti, Svatopluk tarkkaili tämän hoikkaa selkää, pitkää kaulaa ja pieniä korvia vesipisaran muotoisine korvakoruineen. Korvakorut heilahtelivat rytmissä, kesällä ne heijastivat auringonsäteitä ja talvella suuren kattokruunun valoa. (51)

Kun Svatopluk ja Eva joutuvat muuttamaan pois Prahasta, perustelut uudelle asuinpaikalle ovat käytännölliset.

Bečva-joen rannoille kasvanut kaupunki oli joka puolelta metsien ympäröimä ja se huokui rauhaa, jota Svatopluk oli kaivannut, mutta samalla kaupunki oli riittävän suuri, jotta ihminen, jonka piti pysyä piilossa, onnistui säilyttämään salaisuutensa. Kaupunki sijaitsi rautateiden päälinjan vieressä, mikä toi Svatoplukille tunteen, että milloin tahansa ikävöidessään Prahaa hänen tarvitsisi vain istua ensimmäiseen junaan ja astua muutaman tunnin kuluttua Prahan päärautatieaseman holvikattoiseen saliin, joka oli vain muutaman askeleen päässä Žižkovista, hänen kotikaupunginosastaan. Vaikkei Svatopluk kertaakaan tehnyt niin, tämän ajatuksen ansiosta hän tunsi olonsa Mezíříčíssä vapaammaksi. (199)

Bohdana asuu isänsä ja äitipuolensa Bĕlan kanssa Mezíříčín pikkukaupungissa kadun päässä olevassa vihreässä talossa. Hänellä on tiivis, rakastava ja erityisen läheinen suhde äitipuoleensa.

Kun Bĕla asui meillä, talo tuoksui laventelilta, liimalta ja pohjaan palaneelta ruualta. Nuo kolme tuoksua kuuluvat yhteen Bĕlan kanssa aivan kuten vastajauhetun kahvin väriset silmät ja kuuman kaakaon sävyiset hiukset, joiden leikkausta sanottiin polkkatukaksi, mutta jotka oikeasti näyttivät siltä kuin hän olisi leikannut hiuksensa itse kattila päässään. Bĕla piti kampaustaan hyvin ranskalaisena. Vaikka hän ei osannut sanaakaan ranskaa, hän oli heikkona kaikkeen ranskalaiseen. Sieltä oli varmaan peräisin myös hänen rakkautensa laventelia kohtaan. (13)

Bohdana pitää päiväkirjaa. Hän haluaa tuntea juurensa ja tietää kuuluvansa tähän maailmaan.

Alussa kirjoitin melkein joka ilta. Joskus minusta tuntui, että kirjoitukseni olivat tavallisia, jokapäiväisiä ja tylsiä eivätkä tallentamisen arvoisia, mutta kun jonkin ajan kuluttua palasin niihin, niin huomasin, että ne auttoivat minua palauttamaan mieleeni jonkin tietyn päivän, muistuttivat minua sen tuoksuista ja herättivät sen värit eloon. Merkintöjeni ansiosta hetket säilyivät elävinä eivätkä ne kadonneet unohduksen pimeään. (56)

Alun perin ryhdyin kirjoittamaan vihkoon tallentaakseni siihen kaiken, mitä saan selville perheeni menneisyydestä. En edelleenkään voinut olla ajattelematta, että jos en saa mitään selville elämäni alkuajoista, kun äiti oli vielä kanssamme, niin minusta puuttuisi palanen. Olisin kuin keskeneräinen kollaasi, josta on irronnut monta palaa, eikä jäljelle jääneestä kuvasta saisi mitään tolkkua. (123)

Bohdana on huolissaan vanhenevan isänsä terveydestä.

Tietenkin olin huomannut sen. Hän oli pienentynyt. Hänen hartiansa olivat kääntyneet jonkin verran eteenpäin, hänen kulkunsa oli hidastunut ja liikkeensä menettäneet rivakkuutensa. Hänen silmänsä harhailivat ja olivat vetiset, hänen äänensä kuului syvemmältä kurkusta, ja joskus hän änkytti kesken lauseen kuin ei olisi tiennyt, mitä hän oli halunnut sanoa. Mutta keväällä hän taas istutti kasvit kasvihuoneeseen ja maalasi huvimajan (228)

Romaanin tapahtumat sijoittuvat siis sekä Prahaan, että Mezíříčín. Prahan kevät viehättää Bohdanaa.

Niin se oli siihen päivään saakka, kun istuin huoneeni ikkunalaudalla nauttien kauniista kevätpäivistä ja selasin kirjaa, jota minun ei huvittanut lukea. Aurinko lämmitti mukavasti, kesäkuukausien kirkkaat auringonsäteet eivät vielä häikäisseet, ja ruohon ja puiden vihreys oli vielä puhdasta ja huoletonta. Vain kävelytien kivilaatoista nouseva lämpö muistutti, että miellyttävät kuukaudet olivat kohta vaihtumassa kuumuutta hohkaavaan kesään. (148)

Tšekin kaupunkien lisäksi romaanissa on kuvattu lyhyesti myös Pariisia, jonne Bohdana ja Martin matkustavat häämatkalle.

Ahtaat tilat eivät meitä haitanneet, vietimme joka tapauksessa kaikki päivät ulkona. Martin valokuvasi pitkään läheisen Pompidou-keskuksen yksityiskohtia ja ihasteli Louvren lasipyramidia. Kokonaiset kolme päivää vietimme La Défensen kaupunginosassa ja imimme vaikutteita, kuten Martin totesi. Tuolloin minä kaduin ensimmäisen kerran sitä, etten antanut Martinin ylipuhua itseäni ja lähtenyt opiskelemaan arkkitehtuuria ja että tyydyin ammatilliseen koulutukseen. Mutta aikana, kun minun piti tehdä päätös siitä, jätänkö kotikaupunkini ja lähden korkeakouluun vai jäänkö kodin turvaan, pelkäsin tuntematonta enemmän kuin halusin opiskella. Pariisissa minä ymmärsin, että olin tehnyt virheen, ja lupasin itselleni, etten ikinä enää sallisi pelkojeni estää unelmieni toteutumista. (178‒179)

Tässä Alena Mornštajnován toisessa suomennetussa romaanissa kyse on isästä, vaimoista, tyttäristä ja tyttärentyttärestä. Kyse on tarkoin varjelluista salaisuuksista, valheista ja vaikenemisesta. Perheen ohella myös puolue ja työ ovat keskeisiä. Hiljaiset vuodet vain paranee toisella lukukerralla, kun vähitellen ymmärtää, miten hyvin teksti on rakennettu.

Alena Mornštajnová: Hiljaiset vuodet (Tiché roky 2019) Suom. Susanna Räty. Kustannusosakeyhtiö Kairaamo 2024. 305 s.