EVA SUNDGREN

Vuonna 1975 syntynyt ranskalainen kriitikko ja kirjailija Jean-Noël Orengo on kotimaassaan arvostettu ja tunnettu, mutta ulkomailla hän on tullut tunnetuksi vasta uusimmasta romaanistaan, jonka aiheena on Hitlerin hoviarkkitehti ja varusteluministeri Albert Speer ja joka on käännetty monelle kielelle. Teoksen nimi Te olette Führerin onneton rakkaus on raflaava ja kutkuttava ja mahdollisesti todellinen aikalaissitaatti, jonka lausui SS-mies Karl-Maria Hettlage Albert Speerille. Hettlage oli yksi monista ”uskomattomista hahmoista”, joihin natsismia käsitelleissä teoksissa törmää. ”Olipa se totta tai ei, se on nerokas, rahvaanomainen, räikeä, berliiniläisen kabareen tai Luchino Viscontin myöhäisteoksen arvoinen huomautus.” (s. 64)

Kysymyksessä on siis romaani mutta myös raportti ja kirjallisuusfilosofinen essee. Romaani on jaksotettu pääpiirteissään kronologisesti alkaen vuodesta 1930, jolloin Speer tapasi Hitlerin, vuoteen 2012, jolloin Speeriä haastatellut toimittaja Gitta Sereny kuoli, ja myöhempiin aikoihin, jolloin Orengo pohtii mahdollisuuksiaan kirjoittaa romaania henkilöstä, jonka muistelmat ovat osoittautuneet silkaksi valheeksi:

”Pessimismi on ainoaa viisautta, ja kun kysymyksessä on Speer, sen enempää fiktio kuin autofiktiokaan eivät kauaa pidä pintaansa. Hän pahoinpitelee totuutta, siinä missä 1900-luvun kirjailijat pahoinpitelevät fiktiota.” (s. 275)

Ongelmallista kirjahankkeessa on ollut sekin, että ihmiset ovat Orengon mukaan kyllästyneet natseihin eivätkä enää kestä jälleen yhtä natseista kertovaa kirjaa, varsinkaan nyt kun kukaan siitä porukasta ei enää ole elossa. Orengo pohtii, miten Speerin ”totuuksiin” pitäisi suhtautua, ja asemoi tämän autofiktion edelläkävijäksi. Hän pitää sitä jopa parhaana tähän mennessä kirjoitettuna poliittisena ja esteettisenä autofiktiona. Tuo on jo hyvä peruste kirjoittaa jälleen yksi natsikirja, ja koska Speer onnistui viilaamaan koko maailmaa linssiin, hän on hyvin mielenkiintoinen hahmo.

Orengon romaanissa on siis erilaisia elementtejä, mutta se ei tee kirjasta vaikeaa lukijalle. Kirjoittaja käyttää eri tyylejä ja on rehellinen lukijaa kohtaan, toisin kuin Speer. Hän käyttää lakonista raportoivaa tyyliä ja dramaattista preesensiä kertoessaan faktoista tai sellaisina pidetyistä asioita, kuten missä ja miten Speer ja Führer, kuten Speer häntä aina puhutteli, kohtasivat. Orengo astuu välillä askelen taaksepäin ja tarkastelee kirjoittamaansa ja toimii kertojana, joka raportointijaksoissa on häivytetty. Hän pyrkii arvioimaan Speerin kertomien ja muissa lähteissä toisteltujen kohtauksien todenperäisyyttä mutta myös niiden retoriikkaa ja dramatiikkaa. Hän suhteuttaa kerrottuja asioita historiallisiin faktoihin ja myöhempiin analyyseihin. Hitlerin aikoinaan herättämää valtaisaa vetovoimaa on nykyään mahdotonta ymmärtää, koko hänen valtakautensa oli jotain käsittämätöntä. Siinä on keskeinen syy, miksi ns. natsikirjoja edelleen julkaistaan ja luetaan.

Mutta miten on mahdollista, että Hitlerin suosikki, jota myös pidettiin hänen oikeana kätenään, vältti kuolemantuomion Nürnbergin sotarikosoikeudenkäynnissä, toisin kuin muu sisäpiiri? Albert Speer oli ainoa natsi, joka esiintyi oikeuden istunnoissa nöyränä ja katuvana ja käyttäytyi kunnioittavasti syyttäjiä ja tuomareita kohtaan, korostaa Jean-Noël Orengo. Toki hän kielsi tienneensä tuhoamisleireistä, mitä ei pidetty uskottavana, sillä eiköhän arkkitehtiä ollut hyödynnetty niiden suunnittelemisessa. Kaikki muut natsijohtajat esiintyivät oikeudessa ylimielisinä ja töykeinä ja saattoivat huutaa Heil Hitler ennen kuolemantuomionsa täytäntöönpanoa. Katuiko Speer oikeasti, vai oliko hän valinnut strategian, jota toteutti määrätietoisesti? Kun hänet tuomittiin Spandaun vankilaan muiden sotarikollisten kanssa, hän käytti 20 vankilavuottaan suhteiden luomiseen ja vapautumisen jälkeisen uuden elämän pohjustamiseen. Vankilassa hän kävi kirjeenvaihtoa useiden henkilöiden kanssa ja kirjoitti muistelmia, joita arvatenkin pidettiin rehellisinä, koska hän oli sotarikosoikeudenkäynneissä esiintynyt katuvana. Speer vapautui vankilasta vuonna 1966 ja eli sen jälkeen 15 vuotta. Hänen ei tarvinnut piileskellä eikä hän vältellyt julkisuutta, pikemminkin päinvastoin. Hän oli haluttu haastateltava, olihan hän ollut todellinen natsi-Saksan sisäpiiriläinen. Hän kirjoitti lisää muistelmia. Hänen valitsemansa tie oli hyvä hänen perheensä kannalta, mutta mikä oli hänen moraalinen tilinpäätöksensä? Miten hän tuli toimeen itsensä kanssa? Tämän teoksen jälkeen Speer pysyy edelleen pohjimmiltaan arvoituksena, kuten niin moni muukin asia menneisyydessä.

Te olette Führerin onneton rakkaus kannattaa silti lukea, koska se tarjoilee kiinnostavia tietoja ja skenaarioita, mutta ennen kaikkea se on laadukasta kaunokirjallisuutta. Orengo luo sanojen avulla vaikuttavia näkymiä, jotka Lena Talvio välittää taitavasti suomeksi. Näen edessäni groteskin ja dekadentin Hermann Göringin, Führerin eriskummalliset päivällispidot synkkine kepposineen, hänen juonittelevan ”hovinsa” sekä mahtipontisen arkkitehtuurin, taitavasti rakennetun spektaakkelin, josta todistavat enää aikalaiskuvaukset ja mustavalkoiset valokuvat ja Leni Riefenstahlin dokumenttielokuvat. Orengo löytää uusia näkökulmia kuviin, jotka jotkut meistä ovat nähneet moneen kertaan:

”Yöstä tulee arkkitehdin – taiteilijan – ansiosta Zeppelinfeldin keskeinen materiaali. Kivi on vain yön tukirakenne. Se on perusta, ei sen enempää. Yö on todellinen rakennus, ja katsomot, pylväät ja aukio ovat vain sen pohjakerros. On ehkä ensimmäinen kerta, kun yö materialisoidaan tällä tavalla.” (s. 71)

Mutta aina tulee uusia sukupolvia, joille natsismin kauhut eivät ole tuttuja. Lisäksi ihmisoikeuksia halveksiva puhe on kiusallisella ja pelottavallakin tavalla yleistynyt. Siksikin toivotan tervetulleeksi jokaisen hyvin kirjoitetun teoksen, joka pyrkii lisäämään ymmärrystä pahuuden banaalista viehätysvoimasta ja torjumaan sitä.

 

Jean-Noël Orengo: Te olette Führerin onneton rakkaus. Ranskan kielestä suomentanut Lena Talvio. Docendo.

Eva Sundgren on kirjoittamisen ja sosiologian maisteri Jyvskylän yliopistosta.