LIISAMARI SEPPÄLÄ

Ranskalais‒syyrialainen Riad Sattouf on luonut kuusiosaisen omaelämäkerrallisen sarjakuvaromaanin Tulevaisuuden arabi. Uraauurtava teos on saanut sekä lukijoiden että kriitikoiden suosion. Kustantajan mukaan se on käännetty 23 kielelle ja sitä on myyty yli kolme miljoonaa kappaletta.

Tulevaisuuden arabi -sarjan neljännessä osassa Riadin ranskalainen äiti ja syyrialainen isä erkanevat toisistaan myös maantieteellisesti. Riadin isä Abdel asuu ja tekee töitä Saudi-Arabiassa, ja äiti Clémentine elää kolmen poikansa kanssa Ranskassa. Sekä Abdel että Clémentine haluavat elää lähellä omaa äitiään. Näistä eritahoisista toiveista syntyy pysyvä ristiriita.

Riad tarkoittaa Jumalan puutarhaa, ja se on myös Saudi-Arabian pääkaupunki. Riadin isä on päättänyt ensimmäisen poikansa nimen kauan ennen esikoisensa syntymää.

Vuonna 1988 kymmenvuotiaan Riadin äidillä diagnosoidaan syöpä. Clémentine ei kerro puhelinkeskusteluissa miehelleen syövästä eikä kemoterapiasta. Riad kuvittelee mielessään tulevaisuuttaan isän kotimaassa äidin kuoleman jälkeen. Äiti kuitenkin selviää sairaudestaan.

Abdelin äiti sairastuu keuhkokuumeeseen, ja koko perhe palaa hetkeksi Syyriaan. Abdel onnistuu hankkimaan antibiootit, jotka tehoavat. Abdel on salaa vaimoltaan alkanut rakentaa taloa omistamalleen tontille. Riad valehtelee äidilleen isänsä pyynnöstä.

Riad käy hetken koulua Syyriassa. Opettaja opettaa Riadia välitunneilla. Hän ”tuoksui saippuaiselle hajuvedelle, jonka alla oli hien päihdyttävä, turvallinen haju” (110).

Sarjakuvaromaanissa kerrotaan koko ajan myös Syyrian politiikasta. Itselleni aihe on vieras, mutta ymmärrän kerronnan välttämättömyyden, jotta voidaan kuvata sekä Lähi-idän ja Euroopan että kristittyjen ja muslimien välistä ristiriitaa. Sama kuvio toistuu perheen arjessa pienemmässä mittakaavassa.

Perheen vanhimpana poikana Riad ymmärtää parhaiten vanhempiensa ongelmia. Hän nukkuu huonosti ja näkee painajaisia. Riadin asenne on eurooppalainen. Hän asuu Ranskassa ja näkee selvästi erot eri kulttuurien välillä. Riadin isä ja äiti riitelevät paljon.

Isä sai korkeassa asemassa olevan ystävänsä ansiosta lehtorinviran Damaskoksen yliopistosta.
‒ IHAN SAMA MINULLE, SEN KUIN JÄÄT TÄNNE!
‒ Minä palaan lasten kanssa Ranskaan
‒ Haluan päästä töihin ja ansaita eläkettä. En ole tehnyt mitään 15 vuoteen, päädyn vielä kerjuulle
‒ En enää siedä tätä maata, tätä elämäntapaa. Haluan pysyä hengissä, en kuolla järkiheiton pojanklopon kädestä
‒ OLEN SAANUT ARABEISTA TARPEEKSENI!
‒ JAAHA! RASISTI! OLET RASISTI NIIN KUIN KAIKKI RANSKALAISET!
‒ IHAN NIIN KUIN SINÄ!
‒ SINÄHÄN PAHEKSUT JUUTALAISIA, MUSTIA, RANSKALAISIA, KRISTITTYJÄ PÄIVÄT PITKÄT! KATSO PEILIIN! HISTORIAN TOHTORI JOKA KIUSAANTUU DEGASIN TANSSIJAMAALAUKSESTA. NOLOA! HAH HAH
‒ OLET RAIVOSTUTTAVA RUKOUKSINESI JA TAIKAUSKOINESI.
‒ OLIT NIIN KOVIN NYKYAIKAINEN, MUTTA KATSO MITÄ SINUSTA ON TULLUT
‒ ALAT MUISTUTTAA ÄITIÄSI    (238)

 

Rasisimi on läsnä teoksessa koko ajan monin eri tavoin. Pariisissa Abdel lepuuttaa jalkojaan ja istuu hetken kauppakeskuksen lattialla ilman kenkiä. Vartija tulee paikalle ja hätistämään isän ja pojat ulos.

Muslimien tavat askarruttavat Riadia. Hiihtoleirillä Ranskassa leirin päätteeksi pidetään juhlat, jossa pojat ja tytöt tanssivat yhdessä. Riad pohtii, mitä Syyriassa ajateltaisiin asiasta. Päivällisillä Riadin äidinäiti tarjoaa viiniä ja sianlihaa. Abdel kieltäytyy mitään sanomatta ylemmyydentuntoisesti.

Isä neuvoo poikaansa ottamaan syyrialaisen vaimon. Abdelin mielestä syyrialaiset naiset ovat yhtä kauniita ja älykkäitä kuin ranskalaisetkin, mutta he tottelevat ja seuraavat miestään.

Isä haluaa pojastaan lääkärin. Riad kuitenkin kulkee omaa polkuaan, koska hän on lahjakas piirtäjä. Riadin lähipiiristä äidinäiti ymmärtää pojan erityispiirteet parhaiten. Perheen esikoista kannustetaan sekä koulussa että kotona.

Riadia kiusataan koulussa niin Ranskassa kuin Syyriassakin. Ranskassa Riadia tönäistään niin pahasti, että hänelle joudutaan rakentamaan suuhun tekohammas.

Riad katsoo Ranskan televisiosta japanilaista animea. TV-ohjelma on adaptaatio japanilaisen Rumiko Takahashin neljätoistaosaisesta manga-sarjakuvasta Maison Ikkoku. Olen itse lukenut sarjakuvan 2000-luvun alussa. Maison Ikkoku on nuoren miehen kasvukertomus samoin kuin Tulevaisuuden arabi. Riad näkee unia sarjan naispääosan esittäjästä; ylipäätään Riadin unet on kuvattu Tulevaisuuden arabissa kautta linjan koskettavasti.

Neljännessä osassa Riadin isä hakee töitä myös Ranskasta. En voi olla pohtimatta, miten eri tavalla tapahtumat olisivat kehittyneet, jos Abdel olisi saanut työpaikan vaimonsa kotimaasta.

On huomattavaa, että Riadin isä ei koskaan lyö omia poikiaan, vaikka se on tapana Syyriassa. Isän viimeisten Ranskan päivien käyttäytyminen osoittaa, että halutessaan hän pystyisi elämään ranskalaisen kulttuurin kirjoittamattomien sääntöjen mukaisesti. Abdel kuitenkin valitsee Syyrian.

En ymmärrä, miksi Riadin äiti edes yritä opiskella arabiaa. Hän tyytyy osaansa ja siivoaa, laittaa ruokaa, silittää ja hoitaa lapsiaan.

Tulevaisuuden arabi kertoo kahden miehen, isän ja pojan, kasvukertomuksen. Pojasta kehittyy taiteilija, ja isästä kasvaa uskontoaan harjoittava, kotiseudullaan arvostettu muslimi, joka on käynyt pyhiinvaelluksella Mekassa.

Luen kuusiosaista sarjaa nyt toiseen kertaan. Teos vangitsee yhä. Se on omaleimainen ja tosi. Henkilöt kuvataan moniulotteisesti. Ranskan ja Lähi-idän tapoihin tutustuminen on kiinnostavaa. Tulevaisuuden arabi -sarjan neljäs osa päättyy erityisen jännittävään tilanteeseen.

 

Sattouf, Riad: Tulevaisuuden arabi 4 Lapsuus Lähi-idässä (1987-1992). [Alkup. L’ARABE DU FUTUR 4 UNE JEUNESSE AU MOYEN-ORIENT (1987-1992)] suom. Saara Pääkkönen. WSOY 2019. 280 s.

Liisamari Seppälä on helsinkiläinen kirjoittamisen maisteri Jyväskylän yliopistosta