Ric­hard Powers luki oman gee­ni­kart­tansa yhdek­sän­tenä ihmi­senä maa­il­massa. Kir­jai­lija tar­kas­teli siis omaa tule­vai­suut­taan, sel­lai­sena kuin se on koo­dattu geeneihin.

Tämän ame­rik­ka­lai­sen kir­jai­li­jan “kog­ni­tii­vi­nen romaani” Muis­tin kaiku jul­kais­tiin suo­meksi viime vuonna.  Sen jäl­keen tul­lut romaani Gene­ro­sity käsit­teli “onnel­li­suus­gee­niä”. Powers edus­taa näke­mystä, jossa psy­ko­lo­gian mer­ki­tys on täy­sin hyvätty.  Niinpä psy­koa­na­lyy­sin sijaan ja hän antoi näyt­teet, jotta hänen gee­ni­koo­dinsa voi­tai­siin avata.

Powers jul­kaisi omiin gee­nei­hinsä tut­kus­tu­mi­sesta laa­jan artik­ke­lin nimellä “The book of  me”, tämä Power­sin raportti on luet­ta­vissa koko­naan QG-lehden sivuilta.  Kun artik­keli jul­kai­siin kir­ja­sena sak­saksi, Sud­deutch Zei­tun­gissa esitti siitä laa­jan ja ylis­tä­vän artikkelin.

Oman toden­nä­köi­sen eli­ni­känsä, sai­rau­tensa ja muun tule­vai­suu­densa tie­tä­mi­nen oli Power­sille jär­kyt­tävä koke­mus. Onko ihmi­sen vaa­ral­lista tie­tää peri­mäs­tään liikaa ?

Power­sille kyse ei ollut oman koh­ta­lon näke­mi­sestä, vaan omaan peri­mään liit­ty­vien uhka­te­ki­jöi­den tun­nis­ta­mi­sesta, niin että tämän tie­don poh­jalta hän  voi toi­mia paremmin.

Kommentti Heikki

  1. August 15th, 2010 at 2:50 am Oman gee­ni­koh­ta­lonsa tut­ki­mi­nen voi myö­hem­min kos­tau­tua, esi­mer­kiksi sit­ten kun ei pys­ty­kään enää kor­jaa­maan ja hoi­ta­maan kaik­kia sai­rausuh­kia. Kun tie­tää ne kaikki, mutta ei enää jaksa tehdä asialle mitään. Saat­taa Power­silla olla ras­kaat vuo­det edessä.