Muodonmuutos on ikivanha juonta ja mielikuvitusta ruokkiva asia, The Quardianissa listattiin kymmenen kiinnostavinta.
Dan Rhodes Älkää kertoko minulle totuutta rakkaudesta. Tarinassa vietnamilainen opiskelija rakastuu sellistiin ja lähtee prosessiin, joka muuttaa hänet selloksi. Kohtaus jossa sellisti sitten soittaa uudella instrumentillaan on kuvattu aistillisesti ja surullisesti.
Ovidius Muodonmuutoksia, antiikin klassikko, jossa suuri osa antiikin myyttisistä hahmoista liitetään muodonmuutokseen, jossa monet myyttiset hahmot ovat muuttuneet puiksi, lähteiksi, kiviksi ja kasveiksi.
Andersen Villijoutsenet, satu jossa sisar lähes onnistuu muuttamaan joutseniksi taiotut veljensä takaisin. Nuorimman veljen kohdalla hän ei ehdi tekemään taikaa aivan ajoissa niin, että hän jää vammaiseksi, toisen käden tilalla on valkoinen siipi.
F Scott Fitzgeraldin suomentamaton, mutta elokuvana tunnettu Benjamin Button syntyy vanhainkodin rappusille ja näyttää ryppyiseltä vanhukselta. Kasvaessaan hän nuorentuu.
R L Stevensonin Dr Jekyll ja mr. Hyde on klassinen tarina kahteen puoleen jakautumisestaja hirviön synnystä.
Italo Calvino Halkaistu varakreivi, kertoo Medarosta joka halkaistiin miekalla taistelussa ja molemmat puolet onnistuttiin parantamaan niin että ne elivät erillään, toinen puoli on ystävällinen ja toinen puoli on ilkeä. Heidät ommellaan myöhemmin yhteen ja syntyy komplikaatioita.
Franz Kafka Muodonmuutos, on novelli nuoresta miehestä Gregor Samsasta, joka yrittää elää perheessä vaikka on muuttunut hyönteiseksi. Muodonmuutostarinoiden klassikko.
Grimmin veljesten julma “satu Hansista” joka on osin siili ja osin ihminen. Hansista kasvaa sikojen kuningas, joka toimii petomaisesti, kunnes ratkaisevan käänteen jälkeen saa ihmisen hahmon takaisin.
Angela Carterin novelli ”Tiikerin morsian” kokoelmassa Verinen kammio sekä muita kertomuksia, kertoja muuttuu tiikeriksi ja hylkää ihmiset.
Roal Dahlin “Kuningatarhillo” kokoelmassa Helppo nakki ja muita kertomuksia, isä ruokkii vauvaansa mehiläisiltä kerätyllä hunajalla ja marjoilla. Vauva on mitä hän syö ja muodonmuutos alkaa välittämästi.
Vastaa