RISTO NIEMI-PYNTTÄRI

Maalaiselämän kuvas kyläviihteen tyyliin on tuttua 90 -luvun telkkarista. Myös niihin tuli usein ripaus luonnonsuojeluun liittyvää draamaa, ikään kuin mausteeksi. Pikkukuntien valtasuhteet, ihmisten keskinäiset kaunat, sympatiat ja antipatiat ovat tuttua ainesta kyläkomedioissa ja navettadekkareissa. Juonivetoisuudessaan ne ovat usein sokaisevia, näkökulmia kaventavia. Ihmisten kesken -romaanista tehdyssä kolmiosaisessa elokuvassakaan ei anneta dekkarimaisuuden tai kylähuumorin vesittää todellisuudentajua.

Juli Zeh on saksalaisessa mediassa tunnettu poleemikko, jo aikoja sitten maalle muuttanut, palkittu kirjailija. Aiemmin suomennettu Yli-ihmisiä (2023) oli hieno romaani katkeruudesta ja vihapolitiikan noususta. Nyt Zeh kirjoittaa uusiksi saksalaista maaseutu-elämää ja paikallispolitiikkaa.

Zeh on todennut pyrkivänsä kuvaamaan totuuksien suhteellisuutta – ja sen myötä ”oikeassa olemisen” harhoja. Usein näillä besserwissereillä tarkoitetaan luonnonsuojelijoita, vihreitä ja suvaitsevaisia. Tällaisen tyypin epäonnistuminen kuvataan nytkin, ja Zeh tekee sen yllättävän tylysti. Lintujensuojelija, taitava sosiologi, huolestunut perheenisä osoitetaan saamattomaksi kiihkoilijaksi.

Perehtyneemmin Zeh käsittelee uuden sukupolven itsevarmuutta ja treenattua päättäväisyyttä. Enää ei tarvitse sietää oikeassa olijoita, koska raha on aina oikeassa. Raha määrää, onko tuulivoima hyvä rahoituskohde, vai onko parempi sijoittaa ainutlaatuisten suokkojen mainosarvoon. Maaseutukylän tulevaisuus lipsahtaa osaksi sijoitustoiminnan rulettia.

Entisen Itä-saksan puolella sijaitsevan kylän nimi on Unterleuten, saksaksi unter leuten, viittaa ihmisten keskinäisyyteen. Se on kylä, jossa ei ole koulua, terveyskeskusta eikä apteekkia, ei poliisia eikä lääkäriä. Kylä on jäänyt oman onnensa nojaan, ja asiat järjestellään kyläläisten kesken. Yksityinen lääkäri käy kerran viikossa, kirjoittaa reseptit ja tuo lääkkeet.

Nämä arkijärjestelyt ovat vain taustaa. Romaanin nimi – Ihmisten kesken (Unterleuten) – suuntaa tarkastelemaan sitä, miten kyläläisten suhteet toimivat. Kuinka ne kehittyvät, kun mielipiteitä kiihdyttävä iso asia ajaa ihmiset kiistoihin. Kylän takamaille ollaan tuomassa tuulivoimaloita – vastakkain asettuvat luonto ja talous. Anne Kilven suomennos toimii mainiosti.

”Päiväsaikaan roottoreiden verkkainen liike laukaisi maailmantuskan, jota oli vaikea kuvailla. Öisin varoitusvalojen rytmikäs, muttei koskaan yhtäaikainen vilkkuminen aiheutti hypnoosin kaltaisen olotilan” (207).

Se, joka ajaa Berliinistä Unterleuteniin, kohtaa viimeisellä tieosuudella tällaisen tuulivoimaloiden viidakon – niitä on 180 kappaletta:

Maaseuturomantiikkaa ei romaanissa edes kaivata. Katkerimmat näkevät ympärillään vain ahneita petoja, ei mikäänlaista kylää:

”Ihmiset ovat petoja, jokainen istui saaliinsa päällä ja antoi muille köniin.” (70)

Ei ole ihme, että nuori yrittäjänainen, Linda vaikuttaa tulevaisuuden lupaukselta. Todellisuudessa Linda on ajattelulihasten treenaaja. Hän haluaa vaikuttaa kyläläisten silmissä toivoa herättävältä. Kyläkokouksessa Linda aistii tunnelman ja pitää pienen, terävän puheenvuoron tuulivoimaa vastaan. Tämä vain siksi, että kyläläisille kannattaa esittäytyä myönteisessä valossa.

Linda on hevosalan yrittäjä. Hän osaa manipuloida ihmisiä ja käyttää siihen hevoskuiskaajan temppuja. Linda ei niinkään kuuntele ihmisten puheita, vaan kiinnittää huomion eleisiin ja huomaa oitis mielipiteiden takaa todelliset motiivit.

Koska kylän keskeiset miehet ajattelevat ja toimivat niin putkiaivoisesti, he ovat Lindalle täysin ennakoitavia. Rationaaliset lintujensuojelijat ja kommunistivanhukset ovat hänelle vaarattomia, he eivät koskaan tee mitään yllättävää. Kylää halliseva yrittäjäkin on väsähtänyt ukko, hänessä ei ole enää tahdonvoimaa.

Yksi kerrallaan Linda keikauttaa kylää hallinneet ukot yli laidan. Hän avaa Unterleutenin tulevaisuuden, koska hänellä on taito ohjata rahaa siihen mikä häntä kiinnostaa: horisontissa saattaa näkyä roottorin siipiä, hevosia tai suokukkoja, kylän elinvoimaisuus jää nähtäväksi.

Kun Linda sekoittaa pasmat, hämmentyneet miehet ovat paitsi voimattomia myös täysin läpinäkyviä. Kyse ei ole seksikkyydestä, vaan siitä että Linda on opetellut hevoskuiskaajan taidot, ja soveltaa niitä ihmisiin.

Yllätyksellinen hahmo on aina hyvä tarinassa.

Tämä aloitteleva hevosalan yrittäjä hankkii nopeasti vaikutusvaltaa. Todellakin: Linda on opetellut lähes ulkoa Tie menestykseen-oppaan ja opetellut tarkkailemaan kehollisia vallan merkkejä.

Saksassa syntyi aiheesta kohu. Manfred Gortzin nimellä julkaistu Tie menestykseen-opas paljastui Juli Zehin itsensä kirjoittamaksi. Se oli menestysoppaan parodia, mutta sitä ostettiin ja sovellettiin. ”Enpä olisi uskonut, että joku ottaa sen todesta ” sanoi Zeh haastattelussa.

Menestysopas oli laadittu muutamassa viikossa romaania varten. Lindan mieliharjoitus on menetelmä jossa kookkaat ja tärkeät miehet laitetaan väistämään, niin kuin hevonen väistää käskijäänsä. Näin he osoittavat kunnioitusta, tai kuten Linda sanoo: nämä miehet kunnioittavat vain sitä mitä pelkäävät.

Lindan mielilause on: ”Se, joka istuu jätetään. Vain se, joka juoksee, pysyy mukana ja valta on vastaus kysymykseen, kuka liikuttaa ja ketä”. (268)

On ennakoitavissa, että Lindan voittokulun tiellä ei ole muuta kuin oman puolison heikkous. Frederik on nörtti ja menestyvän pelifirman osakas. Hän oli niin hyvä verkossa, ettei edes välittänyt toimia oikeassa maailmassa. Linda oli ainoa josta hän välitti, mutta tätä vain ärsytti se, että mies oli niin hidas tottelemaan.

Ulos lähtiessä pelkkä kenkien ja takin pukeminen vei mieheltä puolitoista minuuttia. Linda oli mitannut sen, ja hän itse teki saman minuutin nopeammin. Silti Fredrik ei aikonut optimoida omaa toimintaansa millään tavalla.

”Linda jakoi ihmiset kahteen kategoriaan: ystäviin ja vihollisiin. Ystävät tekivät mitä Linda halusi; viholliset vastustivat häntä. Siirtyminen kategoriasta toiseen oli mahdollista milloin tahansa.” (301)

Frederikistä oli huvittavaa kuvitella Linda simppeliksi pelihahmoksi. Isompi ongelma oli Lindan empatian puute, sitä hän suri sillä Frederik rakastaa Lindaa, tukee kyselemättä tätä kaikessa.

Lindan hevosinnostuksen kiihkeimmissä vaiheissa Fredrik vältteli joutumasta naisen ja hevosen väliin. Siinä voi vain hävitä. Kun Lindan into suuntautui Unterleutenin kylään, Fredrik löysi myös oman pienen suokukkoihin liittyvän unelman. Se toi epäröintiä hänen tottelevaisuuteensa, ja hevoskouluttajana Linda katsoi että miehelle tulee antaa kova rangaistus.

Linda on siis opetellut tuntemaan miesten ennakoitavuuden. Heidän ajattelunsa ja toimintansa etenee tiettyjä raiteita pitkin, eikä Lindan tarvitse muuta kuin tehdä jotain käsittämätöntä, ja näin syntyneen hämmingin myötä miesten salassa pidetyt motiivit paljastuvat.

Linda pitää lintujensuojelija Gerhardia vähäpätöisenä ilonpilaajana. Hän näkee miehen neliskanttisen suun selostavan ja selostavan, mutta mies ei saa koskaan mitään aikaan.

Tällä varmuudella Linda onnistuu hetkessä paljastamaan Gerhardin valttikortit tuulivoimahanketta vastaan. Pienellä tempulla hän selvittää, mistä on kyse. Linda on illallisella Gerhardin ja vaimon luona. Aterian jälkeen Linda ottaa esille savukkeen, aiheuttaakseen hämminkiä. Vaimo kieltää heti sisällä polttamisen, mies kiemurtelee ja antaa luvan. Gerhard siis tavoittelee jotain muutakin kuin vain nimeä tuulivoimaa vastustavien listaan.

Seuraavaksi, ikään kuin ajatuksissaan, Linda piirtää pöytään perhosen kuvan. Vilkaistessaan Gerhardia, hän huomaa tämän ällistyksen. Tuulivoimalle kiistanalainen maa-alue on perhosen muotoinen. Gerhard siis tiesi tuon salaisuuden.

Gerhardin tavoite oli taivutella Linda olemaan myymättä tonttiaan, niin ettei tuulivoimalan rakentaminen onnistuisi. Näin Linda sai hetkessä tilanteen selville. Hänellä oli myös omat suunnitelmat voimalan suhteen, mutta niitä hän ei tietenkään paljasta.

Kun Linda tarvitsee miljoonasijoittajan tuekseen, hän oitis hankkii sellaisen. Miksi antaa asioiden tulla vaikeiksi, koska niistä voi tehdä helppoja.

Lintujensuojelijana tunnettu Gerhard Fliess asuu vanhassa maalaistalossa nuoren vaimon ja vauvan kanssa. Hänet on kuvattu ironisesti keski-ikäiseksi vihreäksi, joka operoi kiihtyvällä voimalla tuulivoimahanketta vastaan. Hanke uhkaa kaikkea mikä on hänelle tärkeää. Ainutlaatuiset suokukkojen kannat tuhoutuisivat, vastaremontoitu maalaistalo muuttuisi arvottomaksi. Iso unelma tuhoutuisi, hänen vaimonsa saattaisi lähteä vauvan kanssa. Siksi Gerhard laittaa kaiken älynsä peliin kumotakseen hankkeen.

Mieluiten Gerhard istuu kuitenkin kirjoituspöytänsä ääressä. Sieltä hän hoitaa asioita, argumentoiden, meilejä sekä valituksia kirjoittamalla. Hän haaveilee johtajuudesta, koska suurin osa kyläläisistä on samalla kannalla kuin hän – paitsi johtoklikki.

Gerhard alkaa nähdä rikoksen merkkejä: ja jos hän onnistuu ratkaisemaan Unterleutenin kylää traumatisoivan murhan, ja paljastamaan totuuden, se kaataisi myös tuulivoimahankkeen. Zeh ei kuitenkaan anna olennaisen vesittyä rikosasiaksi, Gerhardin edustama dekkarijuonne osoittautuu vain ylikiihkeäski tulkinnaksi johtolankojen suhteen.

On innostavaa lukea tällaista ihmiskuvausta, jota ei hallitse yksilön psykologisointi. Pariskunnat näyttävät muodostavan eräänlaisia psyykkisiä valjakoita, jotka luovat toisiaan.Tällainen dynamiikka vain korostuu kun se vertautuu Lindan ja Frederikin suhteeseen, jossa kaksi ”selfietä” keskustelevat.

Lintujensuojelijoiksi nimetty Fliessin aviopari toimii siten, että silloin kun toinen kiihtyy, toinen hillitsee ja palauttaa suhteellisuudentajun. Totuuksien ja oikeassa olemisen sijaan harhakuvat karisevat, ja perhekeskusteluissa todelliset asiat alkavat hahmottua.

Kun Fliessin perhettä sananmukaisesti savustettiin ulos kylästä – palavien autonrenkaiden avulla – Jule ajautuu hysteeriseen kaaokseen. Kiihkoilevan Gerhardin oli silloin pakko löytää kylmän rauhallinen järkevyytensä, ja sen ansiosta hänelle selviää kuka kätkeytyy ilkityön taakse.

Myöhemmin, kun puolestaan Gerhardin tulkinnat menevät ylikierroksille, Jule palauttaa hänet arkeen. Hän oli huomannut, että Gerhardilla on epätodellinen kuva syyllisestä. Gerhardin kuvittelema kylän pahis, kylän patruuna Gombrowski on vain traaginen olento. Jule oivaltaa, että tästä ei ole vastustajaksi, eikä hän tule saamaan tuulivoiman suhteen mitään aikaan:

”Koska hän ei koskaan onnistunut missään. Koska hän oli ihminen, jonka yrityksistä tehdä muut onnellisiksi seurasi vain hävitystä.” (332).

Juuri tästä romaani Gombrowskin kohdalla kertoo, perheen keskinäisestä puhumattomuudeta. Salatuilla toimillaan hän oli saanut vaimonsa kuvittelemaan sivusuhteita ja luulottelemaan aviottomia lapsia. Yhtä kaukana avoimuudesta on hänen tapansa johtaa firmaa, siksi se onkin konkurssin partaalla.

Gombrowski on suuren maatalousyrityksen johtaja, joka ei näe itsekkyyttään. Muiden silmissä hän ”esiintyy oman henkilöhistoriaansa johtohahmona ja pitää elämää henkilökohtaisen menestyksensä harjoitusleirinä.” Hän katsoo pitäneensä yksin Unterleutenin kylää pystyssä. Oman kokemuksen mukaan hän on taistellut pellot tuottaviksi ja tuonut hyvinvoinnin. Samalla hänestä tuntuu, että kaikki muut vain heittelevät kapuloita hänen rattaisiinsa, kaikki on menossa pilalle.

Gombrowski on pilannut maineensa, kylällä muistetaan hänen kavalluksensa. DDR:n hajottua hän yksin anasti hallintaansa kylää ympäröivät maat. Kun maatalouskombinaatti muuttui firmaksi tarvittiin vain petos – niin että pellot ja navetat lipsahtivat toimitusjohtajalle. Ei niitä jaettu entisten omistajien kesken. Gombrowski itse koki vain saaneensa sukunsa maat takaisin. Se oli myös totta, sillä aikoinaan hänen isänsä tila oli alueen suurin.

Tämä kuvaa sitä, miten Zeh pitää romaanissa yllä monia totuuksia. Ehkä juuri siksi hän on myös valinnut aiheekseen maalaiskylissä yleiset tuulivoimakiistat: fossiiliton energia on vain yksi totuus, lintujen ja metsäneläinten totuus on toinen, samoin kylässä luonnon keskellä elävien ihmisten.

Zeh purkaa paitsi totuutta myös oikeassa olemisen halua. Lintujensuojelija Gerhadt on järkkymättömän varma että on oikeassa, muussakin kuin lintujen elinehtojen tuntemisessa. Vanhan linjan oikeassa olija on kommunistiksi kutsuttu Kron. Hänen vihansa Gombrowskia kohtaan oli jo kroonista: hänelle oli aivan selvää että tuulivoimahanke on Gronowskin vehkeilyn tulosta. Oikeastaan kyse oli pelkästä sattumasta.

Lindalle sattumat ovat tilaisuuksia, ja vaikka hän vaikuttaa sivuhenkilöltä joka vilahtaa silmäätekevien ohessa, hän on keskeinen voima jonka luomiseen Zeh on satsannut paljon taustatyötä. Unterleutenin kriisissä hän on koko tuulivoima-kuvion taakse piiloutuva liikuttaja. Lukijan kannattaa seurata häntä.

 

Juli Zeh: Ihmisten kesken, suom. Anne Kilpi. Kustantamo Huippu, 2025

Risto Niemi-Pynttäri on kirjallisuuden ja kirjoittamisen dosentti Jyväskylän yliopistosta.