Ei sentään valkomaata – RIITTA VAISMAA

Ulrika Lagerlöfin Lakkasuo (2025) aloitti trilogian Metsän omat. Toinen osa Valkomaa jatkaa ja syventää kiinnostavasti tuttujen kolmen sukupolven henkilöiden tarinaa. Teemat ovat myös tutut: metsien suojelun ja käytön ristiriita ja ihmissuhteet sekä suvun eri polvien ihmisten salaisuudet ja niiden ratkaisut.

Lakkasuossa suuren metsäyhtiön tiedottaja Eva on satunnaisella työkeikallaan Ruotsin Västerbottenin Djupsjälenissä, oman lapsuutensa ja nuoruutensa maisemissa, löytänyt aivan uuden näkökulman metsiin, myös omaan metsäänsä. Hän on löytänyt myös nuoruudenrakastettunsa Mattiaksen, jonka kanssa orastava suhde jäi kiinnostavaan vaiheeseen. Molempien teinit ovat edelleen valmiita panemaan paljon peliin puolustaessaan luontoarvoja. Kun Eva vielä jatkaa selvityksiään oman sukunsa vaiheista, on Valkomaassa koossa monipuolisen ja tuhdin lukuromaanin ainekset.

Lakkasuon tapaan Valkomaa etenee kahdessa ajassa. Evan isoäiti Siv elää nyt 1940-luvun lopun ja 1950-luvun alun vuosia, kun taas Evan, Mattiaksen ja teinien elo on nykyajassa. Vuoroittainen ratkaisu toimii, kun Lagerlöf osaa solmia jaksoihin toisiinsa sitovia elementtejä.

Monien vaiheiden jälkeen Valkomaan lopussa ollaan entisessä metsäsaamelaisten metsässä puolisalaa rakentamassa perinnemaisemaa. On kiire saada hanke valmiiksi, kun yli 100-vuotias Evan isoisä, poromies Nila, vielä elää. Hanke on Evan kunnianosoitus Nilalle, omille juurilleen ja metsäsaamelaisten kulttuurille. Aikanaan poronhoitajat ovat menettäneet kaiken, kun Ruotsin valtio on suurena projektina kaatanut ja kulottanut metsäsaamelaisten nautinataoikeutenaan pitämänsä maat ja hävittänyt myös asumukset. Aikanaan Nila ei ole saanut olla sen enempää isä kuin isoisäkään. Nyt hänestä välittää pojantyttären lisäksi myös seuraava sukupolvi. Tässä kohdin Eva ja jopa aktivistinuoret sallivat toimet, jotka ovat ristiriidassa luonnonsuojelun etenemisen kanssa. Toimivathan he sentään Evan omistamassa metsässä.

Jos Lakkasuo oli enimmältään naisten historiaa, Valkomaassa Lagerlöf nivoo eri historian vaiheisiin myös miehille suuremman ja eri sukupolville taitavasti rinnastuvan roolin. Siville läheiseksi muovautuva pikkuveli Rune kuolee onnettomuudessa keskellä kulotusta otettuaan luvatta käyttöönsä työmaan ensimmäisen moottorisahan. Sivin poika, Evan isä Nils on kiusattu yksinäinen poika, jolle läheisimmät ovat hänen isänään pitämänsä ja hienosti roolinsa hoitava John sekä Sivin pikkuveli. Rune valaa poikaan rohkeutta, ja tämä ryhdistäytyy niin uhkarohkeasti kuisaajiaan vastaan, että hengenlähtö on siinäkin lähellä. Evan pojalla Vilgotilla on käytössään jo uuden sukupolven moottorikelkka, joka on koitua hänen kohtalokseen. Poika selviää ja onnistuu samalla keskeyttämään metsänhakkuun aivan viime hetkellä, kun kyseinen metsä on seuraavana päivänä jo osa luonnosuojelualuetta.

Naiset ovat toki keskeisissä rooleissa myös Valkomaassa. Lagerlöf kertoo koskettavasti, miten 1950-luvun alussa naisen vaihtoehdot ovat vähissä. Naisen on oltava sillä paikalla, jonka miehet ja perinne hänelle osoittavat. Siv elää häntä suuresti rakastavan Johnin rinnalla, mutta hänen elämänsä on heilahtaa aivan uuteen asentoon, kun hän tapaa yli kymmenen vuoden jälkeen nuoruudenrakastettunsa Nilan. Kun luonto suo Siville helpotuksen, hän valitsee uudestaan Johnin ja poikansa Nilsin.

Eva on elänyt aikansa naisen elämää. Hän on menestynyt urallaan, avoliitto tosin on rikkoontunut. Uutta toivoa jostakin pysyvämmästä pyrkii esiin Mattiaksen myötä, joskin välillä tunteet vaihtelevat. Trilogian kolmannessa osassa Lagerlöf kertonee, voiko kahden jo kertaalleen pettyneen välille syntyä uusi alku. Nuori nainen, Mattiaksen tytär Fanny, kohtaa myös jo naisen elämän haasteet. Reippaan tytön nostaa vaikeuksista rakkaus luontoon ja metsään. Apuna ovat niin isä kuin Vilgot.

Ulrika Lagerlöfin ilmaisu on parhaimmillaan, kun ollaan metsässä tai yleensä luonnossa. Samalla runsas metsätietous menee silti turhan raskaaseen suuntaan. Ehkä aivan jokaista yksityiskohtaa sen enempää itse metsästä kuin metsän hoidosta tai hallinnollisista kiemuroista ei olisi tarvittu. Kristiina Vuoren suomennos on kyllä hyvin sujuvaa.

Mitä tarkoittaa valkomaa? Minulle käsite on aivan outo. Se löytyy Kielitoimiston sanakirjasta ja Suomen kielen perussanakirjasta tosin hyvin niukasti esiteltynä. Kyse on geologisesta ja metsätieteellisestä termistä, vajoveden uuttamasta podsolimaakerroksesta.Vajovesi taas on maan pinnalta pohjavesiä kohti vajoava vesi. Podsoli on havumetsävyöhykkeessä yleinen niukkaravinteinen maannostyyppi. Djupsjälenin seudulla kyseinen maatyyppi on vallitseva. Siv käyttää lähes valkoisiksi veden hiomia juuria pesuvälineenä. Hän näkee ne vihonviimeisinä, veden täysin kuluttamina, olemattomina tai tarpeettomina.

Kun Eva lukee Sivin reseptikirjaa, kaiken keskellä on isoäidin kirjoittamana jotain aivan muuta kuin ruokaohje. Siv on kirjoittanut ”En ole valkomaata.” Metsänhoitajana Eva tuntee Ruotsin yleisimmän maatyypin ja siihen kuuluvat kerrostumat, josta kaikki ravinteet ovat huuhtoutuneet pois. Hän miettii, miten se liittyy hänen isoäitiinsä. Hän ei tiedä, että tuon kirjoitettuaan Siv on tehnyt ison päätöksen elämässään. Hän ei enää suostu olemattomaksi valkomaaksi.

Valkomaa on outo valinta mehevän romaanin nimeksi. Onneksi ravinteet eivät ole huuhtoutuneet koko teoksesta. Käänteitä ja jännitystäkin riittää. Päähenkilöt eivät suostu pesuvälineiksi vaan odottavat jo pääsyä trilogian kolmanteen osaan, missä varmaan ainakin niin naisten kuin miesten moninaiset ihmissuhteet päättyvät odotusten mukaisesti. Metsäkiistoja uskon Evalla ja nuorilla olevan ratkottavana jatkossakin.

Ulrika Lagerlöf (s. 1984) työskentelee metsäalalla viestinnässä. Hänen toinen romaaninsa Lakkasuo aloitti Metsän omat -trilogian. Sarja on saanut innoituksena Lagerlöfin oman suvun naisten elämästä ja Norlannin metsistä. Valkomaa on trilogian toinen osa.

 

Ulrika Lagerlöf: Valkomaa (Blekjorden). suom Kristiina Vaara. Otava 2026. 377 s.

Riitta Vaismaa on kriitikko.