LIISAMARI SEPPÄLÄ

Ruotsalaisen Sara Stridsbergin teos Hyvästi Panic Beach on vaikuttava romaani. Se kertoo suvusta, jossa kärsitään sukupolvesta toiseen samoista ongelmista ja päädytään toistuvasti samankaltaisiin tuskallisiin ratkaisuihin. Raskaista teemoista huolimatta teksti on kaihoisaa. Onni on hetkittäistä.

Hänen valonsa hohtaa kuvasta, ja hänen pikkiriikkiset pisamansa ja rakkautensa meitä kohtaan, jotka kerran olimme hänen perhettään. Ja katson kaikkia niitä, joista me olemme lähtöisin, meidän taaksemme katoavaa varjojen rivistöä. Me olemme isomman kertomuksen lopussa, ja minä näen siitä vain pienen siivun, Mutta ehkä kaikki onkin pelkkää tuulta, vai aavemaisia jälkiä kauan sitten kuolleista ihmisistä sekä niistä, joita en ole koskaan tavannut. (174)

Matin isä David syntyy 1918. Davidin isä Gabriel Grossman kuolee ennenaikaisesti, eikä se ole uutinen.

Mutta eräänä päivänä, kun David tulee koulusta, äiti istuu kotona suruhuntu kasvoillaan. Äiti näyttää sohvalla kovin pieneltä, aivan kuin pesussa kutistuneelta, ja hän katsoo Davidia mustilla silmillä aivan kuin jostain todella etäältä, aivan kuin hän olisi käynyt pitkällä matkalla ilman Davidia vaikka on kulunut vain yksi koulupäivä, ja Davidiin iskee pelko, se avautuu pohjattomaksi kuiluksi hänen sisälleen. Davidilla on usein samantapainen huimaava olo ennen kuin hän avaa kotioven, sama kuvitelma joka kerta: että hän vain käväisee koulussa tai ostamassa äidille tupakkaa ja sillä välin aika hypähtää vuosikymmeniä eteenpäin; asunnossa ei ole enää äitiä vaan huoneet ovat täynnä vieraita ihmisiä, jotka eivät tunne häntä, ja kun hän kysyy äitiään, kukaan ei ole ikinä kuullutkaan tästä. Nyt hänen päätään huimaa, vaikka äiti on ihan hänen vieressään. Hän istuutuu varovasti äidin eteen ja katsoo tätä. Hän nostaa kätensä koskettaakseen mustaa huntua mutta laskee sen kesken kaiken takaisin. (85‒86)

Romaanin minäkertoja on Nina Stjärne, joka vaikeuksista huolimatta rakastaa isäänsä Mattia. Matti on alkoholisti, joka ei osaa eikä kykene olemaan isä. Matti on saanut kokea jo nuoruudessaan paljon tuskaa, jonka hän yrittää hukuttaa viinaan.

On surullista ajatella, kuinka hyvin Sara Stridsberg osaa kuvata sekä alkoholistin että alkoholistin lapsen kohtalot. Nina oppii väistämättä itsenäiseksi eikä koskaan luota aikuisten tukeen.

Aikuisilla oli vain alkoholi, ei muita jumalia, ilman alkoholia hei eivät olleet juuri ketään, ilman sitä he olivat eksyksissä, alkoholi herätti eloon lapsuuteni kuninkaalliset. Sekoitan yhä heitä ympäröineen kullanhohteen alkoholiin, sekoitan heidän rakkautensa siihen samoin kuin valon, joka meitä kaikkia ympäröi; kaikki sekoittuu mielessäni alkoholiin. Perheeni aikuiset olivat kuin pitkää ja uuvuttavaa kiertuetta tekevä teatteriseurue, joka esitti saman näytelmän joka ilta, uudestaan ja uudestaan, he tulivat pullojensa kanssa, heidän tulonsa kuuli jo porraskäytävästä kun he saapuivat kassit täynnä toiveita, pehmeää ja lupauksia antavaa pullojen kilinää. Illan alussa tunnelma oli arasteleva, he seisoivat pulleine kasseineen ja alaston ilme kasvoillaan. Sillä kasseissa pullot olivat kuolleita, niissä ei ollut voimaa eikä taikaa, mutta heti kun ne nostettiin pöytään ja avattiin ja juomaa kaadettiin laseihin, vieraat heräsivät henkiin, näin miten veri alkoi virrata heidän suonissaan ja he lämpenivät ‒ ja teatteriseurue havahtui ja veti jälleen saman show´n, näin heidän kaikki esityksensä. (37‒38)

Ninan äiti Siri jättää Matin. Onnekseen tämä löytää Janen, ja Nina saa kaipaamansa pikkusiskon, Eddien. Matti ja Jane rakastavat toisiaan.

Matti ja Jane ovat aina yhdessä, Matti kuulustelee Janelta tenttiasioita kakluunin edustalla ja sitten he istuvat kaiket iltapäivät jossain lähibaarissa keskustelemassa lukemistaan kirjoista ja museoissa näkemistään taideteoksista, heidän keskusteluilleen ei tule loppua. Puhe alkaa heti heräämisen jälkeen ja jatkuu myöhään yöhön. He rakastavat toisiaan aidosti ‒ on ihme, miten kukaan jaksaa rakastaa Mattia joka on edelleenkin jatkuvasti kännissä. (248)

Romaanin sivuhenkilöistä Leolla on tärkeä tehtävä nuoren Ninan kehityksessä. Suvun ulkopuolisista hahmoista tärkein on kuitenkin Helena, joka työskentelee näyttelijänä. Hän valaa uskoa Ninaan.

Hän nojaa päätään olkapäähäni ja hyräilee pientä melodianpätkää, Helenan seurassa olo ei koskaan tunnu yksinäiseltä.
”Uskotko, että selviän tästä?” kysyn viimein.
”Totta kai selviät”, hän sanoo hyräiltyään sävelmän loppuun, ”tiedän sen.”
”Ajattelen koko ajan, etten pääse tästä yli ikinä.”
”Ymmärrettävästi. Mutta kaikkia ajatuksiaan ei pidä uskoa.” (64)

Stjärnen sukutarinan onnellisin miljöö on Panic Beach. Siellä Nina on tyytyväinen, vaikkakin nälkäinen, sillä isä ei huolehdi tyttärensä ruokailuista. Matti kaatuu nuotioon ja kulkee ympäriinsä palovammat selässään. Lapset viihtyvät rannalla.

Kaikissa Eddiestä otetuissa valokuvissa hän puuhailee yksin ikään kuin olisi jo pienestä pitäen ollut omissa maailmoissaan. Vain yhdessä kuvassa hän katsoo suoraan kameraan. Me olemme Panic Beachillä ja hän on yhä ihan pikkuinen. Minä makaan auringossa selälläni silmät kiinni paita vyötäisille solmittuna ja uimapuku sen alla, tukkani on palmikoitu pienille leteille ja minulla on simpukkakaulanauha ja Laura-tädin vanha hellehattu. Eddie istuu jalkojeni vieressä ja kaivaa hiekkaa punaisella lapiollaan, ja takanamme näkyvät pilvet, jotka ovat vyörymässä esiin horisontin takaa kuin jättimäisen pilvikoneen pumppaamina. Lapiota ja ämpäriä pitelevät kädet ovat ruskettuneet. (99‒100)

Romaani sisältää paljon kauniita kohtauksia. Sen kerronta on omintakeista ja uutta.

Meressä ollessani en koskaan pelännyt, meressä olin pieni osa valtavaa kokonaisuutta ‒ vanha hylätty simpukka, pieni meriruohotupas, lihava harmaahylje, me kaikki kuolimme ennen pitkää, meidät kaikki oli heitetty jonnekin mistä emme tienneet mitään. Aistin planeetan liikkeet, pulssin joka sykki kaikissa ihmisissä, jopa sammakoissa ja liskoissa, ja joka oli yhteydessä minun sydämeeni. Aina vedestä noustessani tunsin, miten maapallo kierähti ja miten me pyörimme hohtavan sinisellä pallolla pimeässä, ja juuri sillä hetkellä olin onnellinen ja hengästynyt kuin kala. (213)

Katselin ikkunasta ulos, taivas riippui matalalla harmaana ja ohuiden koivunoksien puhkomana. En aluksi huomannut lintuja, ne näyttivät kuolleilta lehdiltä, mutta sitten kun yksi pyrähti lentoon näin kaikki muutkin. Ne istuivat oksilla ja tarkkailivat minua hievahtamatta kuin ikiaikaiset todistajat. (330)

Romaanissa kuvataan myös hyvin alkoholistin kyky selvitä eteen tulevista vaikeuksista. Matti on neuvokas.

Käyn makaamaan riippukeinuun hänen viereensä ja nukahdan. Kun ummistan silmäni. näen Matin makaamassa pää vessan lattialla, poskellaan kuolavana kuin yksinäinen kyynel. Ajattelen, että hän kuolee pian sinne Laura-tädin bideen juurelle, enkä vielä tiedä, että jokaisella ihmisellä on monta elämää ja että valo palaa aina Matin luokse kuin bumerangi, olipa hän tehnyt mitä tahansa, että hän nousee aina uudelleen pystyyn ja aloittaa alusta. Toisinaan mietin, kuka minusta olisi tullut, jos en olisi ruvennut näkemään häntä taas. (241)

Älykkyydestään ja kekseliäisyydestään huolimatta Matti päätyy lopulta paikkaan, jossa ihmisille maksetaan hänen huolehtimisestaan. Paikkaan, jonne asukkaiden omaiset ovat jo kauan aikaa sitten hylänneet sukulaisensa.

Yllämme kaartuu taivas kuin kuluva aika, ja pilvet muuttavat muotoaan väsymättä. Kerran nukahdamme ja heräämme pimeässä. Me muistutamme toisiamme, kuten alkoholistien lapset usein. (351)

Stridsbergin teoksen ansiot liittyvät romaanin rikottuun aikarakenteeseen ja surumieliseen kauneuteen. Suvun tuskalliset tapahtumat kerrotaan pitkällä aikajänteellä ja hienovaraisilla sanavalinnoilla. Mikään ei ole mustavalkoista. Ihmisiä ymmärretään taustoittamalla huolellisesti heidän tekonsa. Kenenkään elämä ei ole helppoa. Stridsberg ei yritä vaikuttaa lukijan tunteisiin yksioikoisilla keinoilla. Kun romaanin on lukenut loppuun, jäljelle jää vain suru ja avuttomuus. Voiko tässä maailmassa vaikuttaa yhtään mihinkään?

 

Sara Stridsberg: Hyvästi Panic Beach (Farväl till Panic Beach 2024), suom. Outi Menna. Tammi 2026. 406.s. 

Liisamari Seppälä on helsinkiläinen kirjoittamisen maisteri Jyväskylän ylöiopistosta. 

LUKUNÄYTE