RISTO NIEMI-PYNTTÄRI
Romaani nunnien kaltaisista, mutta emansipatorisista naisista ! Romaani, joka kiehtoo kuin keskiaika-fantasia, mutta keijujen sijaan se vie sisälle kristinuskoon siten, että se kiinnostaa uteliasta pakanaakin.
Tanskalainen Jonas Eika sai Auringon jälkeen novelleillaan Pohjoismaisen kirjallisuuspalkinnon. Hänen ensimmäinen romaaninsa Korkea taivas sijoittuu Belgian ja Ranskan välille, Liègeen v. 1233. Teos on laaja ja hämmästyttävä. Se kertoo itsenäisestä kristillisestä naisyhteisöstä keskiaikana, naiset elävät keskenään Naisten talossa.
Kirkon maailma oli keskiaikaa täyttä totta, ilman epäilystäkään. Se on realiteetina romaanissakin, todellisuuteen kuului paljon uskonnollista puhetta. Naisten kristillinen yhteisö on kirkon alainen, mutta pyhä sana puhuttelee heitä yllättävin tavoin. Juuri se tekee romaanista kiinnostavan.
Naisten talon asukkailla on paljon yhteistä nunnien kanssa. He elävät rukoillen, paastoten ja työtä tehden – mutta vapaasti eivätkä luostarisäännön alaisina. Romaanin taustalla on iso varjo, kun alunperin kirkon ja kaupungin hyväksymä yhteisö leimataan harhaoppisena hävitettäväksi.
Aluksi nuo työteliäät begiini -naiset olivat arvostettuja ja taitavia kutojia, puutarhureita ja yrttihoitajia: heillä oli hyväksytty paikkansa kaupungissa. Päähenkilö Ida elää aikana, jolloin kirkon hyvyys kääntyy pahuudeksi. Näkemänsä petoksen järkyttämänä hänessä puhkeaa näkijä.
Idan profetioinnit esitetään kykynä aistia yleisen ilmapiirin muutoksia. Hän tietää vainot, jo kauan ennen kuin ne alkavat. Hän löytää itsestään profeetan – tai saa sen taivaalta tai yhteisönsä alitajunnalta. Se on henkistä voimaa uhan edessä.
Naisten talo oli turvapaikka väkivaltaisista miehiltä. Tunnetusti keskiaikana naiset elivät elämänsä miesten vartioimina, jatkuvan raiskaus ja ryöstöuhan alla. Tai sitten nyrkin ja kotilieden välissä. Luostariin pelastautuminen oli monen unelma, mutta mahdollista vain harvalle ja varakkaalle.
Vapaamielinen beginien-sisarkunta on historiallinen tosiasia. Se oli avoin periaatteessa kaikille naisille, ja miehiltään karanneita pahoinpideltyjä riitti. Näitä naisten taloja oli noussut Liègeen niin paljon, että kirkko halusi siunauksensa ohella saada heidät kontrolliinsa. Ensin hyvällä, sillä mitä pahaa ripittäytymisissä olisi ? Ensin hyvällä ja sitten pahalla. Mutta kun rippi-isä ei halunnutkaan kuulla yksilön ongelmista, vaan siitä miten Naisten talossa elettiin, minkälaista sakramenttia siellä edistettiin.
Näyt vaativat Idaa johdattamaan naisyhteisön turvaan ja toteuttamaan näkyjen lupaamaa uskon, elämäntavan ja rakkauden praktiikkaa. Vain yksi kohta Bibliasta saa uuden tulkinnan, se perustui Idan näkyyn. Siinä Jeesus ja Maria ovat yhtä ruumista.
Marian neitseellinen synnytys kertoo Idan mukaan hengen ruumiillistumisesta. Siksi ehtoollisen lisäosaan tarvitaan Maria, ja vasta sitten ruumiillisuus voidaan pyhittää täydellisesti, Kristuksen syntymässä tapahtuneeksi hengen ruumiiksi tuloksi.
”Kuin opetuslapsi hänen pöydässään, kuin mato hänen haavassaan – ottakaa ja syökää.
… Hänen kädestään, hänen rinnastaan, hänen kirjansa lähteestä – ottakaa ja syökää.
… Paisuvasta haavasta, joka punaa koko suun – ottakaa ja syökää.” (272).
En tiedä, liittyikö tämä jo beginien versioon ehtoollisesta. Romaanissa ehtoolliseen kuului salainen osa, ja salainen merkki. Ehtoollisella naiset sujauttivat kätensä kaavun alle, ja antoivat sormen kiertää rintanänniä. Samalla heidän tuli ajatella Jeesuksen ammottavaa haavaa, keihään pistoa kyljessä. Näin Marian rintamaidon ja Jeesuksen haavasta valuvan veren oli määrä tulla yhdeksi. Ruumis, veri ja maito.
Jonas Eika luo romaanissaan elävän ja vivahteikkaan kristillisen maailman. Suomentaja Kari Koski tekee hyvää polkua lukijalle, niin että tämä voi hiippailla tässä maailmassa. Ei-uskovaiselle, läpeensä modernille ihmiselle, teos antaa mahdollisuuden leikkiä keskiaikaista kristittyä. Nuo uskon kysymykset, joita naiset kohtaavat, on kuvattu hämmästyttävän moninaisesti. Se ravitsee mielikuvitusta.
Välillä uskon gloria on kuvattu aivan euroviisumaisena kitschinä. Mukana on uskomattomia mysteereitä, itkevistä madonnista Kristuksen käärinliinasta säteilevään energiaan. Välillä taas ripittäytyminen on niin aitoa ja puhdistavaa, että moderni subjekti ei voi olla kuin kateellinen.
Romaanissa on myös Marian ja Jeesuksen yhteinen elämäkerta, se ei tunnu niin kiinnostavalta kuin muu teksti. Kyse on Idan näystä, ikään kuin livestreamista joka etenee pitkäveteisesti ilman tiivistyksiä.
Parhaimmillaan Idan selvänäkijän kyky on ihmissuhteissa: siinä ei ole mitään ihmeellistä, niinhän taitavassa ihmissuhde -romaanissa tehdään. Ida osaa lukea ihmisten eleistä heidän tuntemuksiaan. Hänen sisarensa Odan tunnevaihtelut ovat aina olleet hänelle aistittavissa, ja nyt molemmat elävät samassa Naisten talossa. Ristiriidat ja heidän keskinäinen huolenpitonsa, käsi kädessä kulkeminen laajenee heistä myös koko yhteisön kuvaukseen.
Ida ja Oda -sisarten keskinäinen rakkaus sekä kahnaukset ovat keskeinen osa romania. He ovat kasvaneet yhteen: aivan kuin kiinni toisiinsa ja sitten revitty erilleen. Nyt he olivat erillisiä ja yhtä. Sisaruus tuntuu olevan avain myös romaanin muihin naishahmoihin.
Idan selvänäkemiseen liittyy myös hänen tehtävänsä kirjoittaa. Kirjoittamisen oikeus suotiin keskiaikana vain harvoille. Onkin kuvaavaa, että kirjoittaminen saattoi tehdä hänestä näkijän ja profeetan. Aluksi hän sai tehtäväkseen kirjata ylös Naisten talon nousevan tähden, lupaavasti pyhimykseksi kehittyvän Clarissan elämän.
Osoittautuu kuitenkin, että Clarissa on tolkuttoman innokas Kristuksen morsian ja anorektikko. Hän on himokas ehtoollisella kävijä, ja hän ottaa viinin ja öylätin niin usein kuin mahdollista. Hänestä piirtyy siis satiirinen kuva naisesta, joka on addiktoitunut Kristuksen vereen ja ruumiiseen.
Omasta mielestään Clarissa on paras ja ehdottomasti nöyrin Kristuksen morsiamista. Clarissa on varma, että vain hänen uhrautumisensa voisi avata tien taivaaseen myös heikommille naisille:
”Sillä tunsin sellaista ikävää, ettei sitä voi selittää millään kielellä maan päällä – ja jos voisikin, te ette sitä kuitenkaan pystyisi ymmärtämään, koska ette ole milloinkaan kokeneet Rakkautta sellaisena. Jonka eteen raadetan orjan lailla, tunnista toiseen…” (333)
Clarissa on pelkkää luuta ja nahkaa, mutta hän pelkää Idan selvänäköisyyttä. Clarissa elää hengellistä kitschiä. Hän suunnittelee upeita kirkkohäitä, jossa hänet vihittäisiin Kristuksen kanssa, ja hän siirtyisi tuonpuoleiseen.
Jonas Eika muuntaa nunnaluostareiden korkeakulttuuria nykyihmistä kiinnostavaksi utopiaksi, emansipaatioksi. Romaanissa on myös ihailtavaa, uudenlaista arkisen työn kuvausta. Arjen karu runous on polttopuiden pilkkomisessa, pyykinpesussa joella. Materiaalien pyhyys on kutomisessa ja leipomisessa, vihreä elämän voima on yrttihoidoissa. Tähän elämäntapaan voi lukija samaistua, näitä romaanin kohtia voi kutsua rituaaliseksi realismiksi.
Jonas Eika: Korkea taivas (Åben himmel) suomennos Kari Koski, Kosmos 2026.
Risto Niemi-Pynttäri on kirjallisuuden ja kiroittamisen dosentti Jyväskylän yliopistosta.
Vastaa