LIISAMARI SEPPÄLÄ

Vuonna 2015 Yhdysvalloissa julkaistu Sininen lanka on ehkä hieman yllättäenkin haikea ja surumielinen kertomus neljästä sukupolvesta. Anne Tylerin (s. 1941) romaanissa kerrotaan, kuinka kahden ihmisen perustamasta perheestä muodostuu ajan kuluessa suku.

Teoksen juoni ei etene kronologisesti, se mahdollistaa nautinnollisten yllätysten tuottamisen lukijalle.

Whitshankin miehet ovat käteviä käsistään. Siksi onkin vain luonnollista, että Junior Whitshank rakentaa talon Bouton Roadille Baltimoreen. Talosta tulee keskeinen paikka suvun tarinassa. Siinä asuu ensin Junior vaimonsa Linnie Maen kanssa.

Se ei ollut mahtipontinen talo, sellainen jota Juniorin tapaisen miehen olisi voinut olettaa himoitsevan. Se oli enemmänkin, sanotaan vaikka talo perheelle. Talo jollaisen voisi nähdä tuhannen palan palapelissä, yksinkertaisen näköinen ja viihtyisä, etupihalla liehuisi ehkä tähtilippu ja kadunvarressa seisoisi limonadikioski. Korkeat liukuikkunat, mukulakivistä tehty savupiippu, puolipyöreä ikkuna oven yläpuolella. Mutta parasta kaikesta oli tuo kuisti: tuo ihana täyspitkä kuisti. (49‒50)

Juniorin ja Linnie Maen lapsilla Merrickillä ja Redcliffellä on talon naapurustossa hyvät oltavat: lapsia riittää kahteen pesäpallojoukkueeseen.

Whitshankin miehet ovat yritteliäitä. Junior raivaa tiensä tunnollisella työnteolla. Hän löytää elannon itselleen ja perheelleen lama-ajasta huolimatta. Junior tekee työnsä perusteellisesti ja sen tuloksista nauttien. Hän oppii jo nuorena, miten tyydyttävää on tehdä asiat oikein. Red työskentelee isänsä jälkeen Whitshankin rakennusliikkeessä.

Junior perheineen kokee sosiaalisen nousun, kun he muuttavat pois Hampdenista.

Aina ja ikuisesti me-ja-he. Oli kyse sitten kaupungin lapsista lukiossa tai rikkaista ihmisistä Roland Parkissa, aina joku osoitti, että Junior ei aivan täyttänyt kriteerejä, hän ei aivan yltänyt mittoihin. Ja sen uskottiin olevan hänen oma vikansa, koska hän eli maassa, jossa hän käytännössä olisi voinut täyttää kriteerit. Mikään ei estänyt häntä. Paitsi että oli jotakin, jotakin mitä hän ei osannut täysin määritellä. Oli aina jokin pukeutumisen tai puhumisen niksi, joka piti hänet ulkopuolella. (355)

Sinisessä langassa perheenjäsenet kunnioittavat toisiaan ja antavat toisilleen tilaa. Junior rakastaa lapsiaan.

Kun Juniorille oli selvinnyt mitä mies saattoi tuntea lapsiaan kohtaan, hänessä oli syttynyt syvä ja pysyvä viha omaa isäänsä kohtaan. Hänen isällään oli ollut kuusi poikaa ja yksi tytär, ja tämä oli päästänyt heidät menemään helpommin kuin koira päästää pentunsa. Mitä vanhemmaksi Junior tuli, sitä vaikeampi hänen oli ymmärtää sellaista. (352)

Sinisen langan päähenkilö Abby on Redin vaimo ja Dennyn, Amandan, Stemin ja Jeannien äiti. Abbylle kaikki uskovat salaisuutensa, jotka hän myös osaa pitää omana tietonaan. Abby ei kerro salaisuuksia edes aviomiehelleen.

Rouva Whitsank sanoi: ”En tiedä miksi kerron tästä sinulle. Se on tarkoitus olla salaisuus. En ole koskaan kertonut edes lapsilleni! Erityisesti en lapsilleni. Merrick tekisi minusta pilaa. Lupaa ettet sinä kerro heille, Abby. Vanno se henkesi kautta. (272)

Abbyn emännöidessä taloa kaikki ovat tervetulleita Bouton Roadille. Hän on sosiaalityöntekijä, joten koskaan voi olla varma, keitä istuu illallispöydässä. Nuoriso juttelee talon isolla, hunajansävyiseksi vernissatulla kuistilla

Vuonna 2012 seitsemänkymmentäkaksivuotiaan Abbyn vanhuuden ongelmat ovat jo niin huomattavia, että Stem perheineen ja Denny päättävät muuttaa Bouton Roadin taloon vanhempiensa tueksi ja avuksi. Abby itse ei ongelmiaan tunnista, hänellä on omasta mielestään vain katkoksia ajatuksenjuoksussa, aivan kuin levysoittimen neula hyppäisi levyllä. Abby analysoi vanhuutta ja ajan kulkua näin:

”Ja aika”, hän sanoisi tohtori Wissille. ”No te tunnette ajan. Miten hitaasti se kuluu kun ihminen on pieni, ja miten se aikuisena nopeutuu ja nopeutuu. Niin, nyt aika on pelkkä epäselvä humahdus. En pysty enää seuraamaan sen kulkua! Mutta tuntuu siltä kuin aika olisi jotenkin… tasapainossa. Olemme nuoria niin pienen osan elämästämme, ja silti nuoruus tuntuu jatkuvan ikuisesti. Sitten me olemme vanhoja vuosikausia, mutta aika kiitää hurjinta vauhtiaan silloin. Joten loppujen lopuksi se menee tasan, ymmärrättehän?” (179‒180)

Vanhentunut Red ei toukokuussa saamansa sydänkohtauksen jälkeen jaksa enää hoitaa ja huoltaa isänsä pieteetillä rakentamaa taloa.

Avun tarjoaminen vanhuksille on välttämätöntä. Stem ja Denny eivät vain tule niin kovin hyvin toimeen keskenään, eikä talo ole tarpeeksi iso Stemin ja Noran kolmelle lapselle. Keittiössä tulee ahdasta, kun sekä Abby että Nora laittavat siellä ruokaa. Kun perheelle tulee hankausta liian pienissä tiloissa, Abby ajattelee, että kyseessä on kämppäkaverisyndrooma.

Sänky oli vielä petaamatta, koska hän oli halunnut ehtiä alakertaan ja syödä rauhallisen aamiaisen ennen kuin Nora ja pikkupojat tulivat alas. (Voi sitä uuvuttavaa innokkuutta, jolla pienet lapset heittäytyvät jokaiseen uuteen päivään!) (178)

Nora on kaunis.

Nora oli kaunis nainen, joka ei tiennyt olevansa kaunis. Hänellä oli olkapäille ulottuva ruskea tukka ja levollisen unelmoivat, leveät kasvot, täysin meikittömät. Yleensä hän käytti huokeita puuvillamekkoja joissa oli napit edessä, ja kun hän käveli, hänen helmansa lepattivat hänen pohkeidensa ympärillä kuin hidastetusti, sulavalla tavalla, joka sai kaikki näköpiirissä olevat miehet pysähtymään kesken toimiensa ja tuijottamaan. Mutta Nora ei ikinä huomannut sitä. (84‒85)

Abby ja Red vuokraavat perheelleen joka kesä talon viikoksi Delawaren rannikolta. He ovat tehneet niin kolmekymmentäkuusi vuotta. Tarvitaan viisi autoa viemään suurperhe lomalle merenrannalle. Lapset ja aikuiset nauttivat hiekkarannasta ja meren aalloista.

Romaanin nimi liittyy tulkintani mukaan sattumaan, joka on vain näennäistä. Kaikella on määrätty kulkunsa. Asiat ratkeavat niin kuin on tarkoitettu.

Sininen lanka on erityisen viehättävä teos. Romaaniin tutustumisen tuoma tunne on seestynyt ja viipyilevä. Henkilöhahmot ovat kaikki erilaisia ja käyttäytyvät oman luonteensa mukaisesti. Ihmisten yksityisyyden ja oman tahdon kunnioittaminen miellyttää minua. Tekstin kielikuvat ovat tuoreita. Teoksen rakenne on onnistunut. Elämänviisaudet ovat kuin siroteltu kerronnan lomaan. Olen iloinen, että olen saanut lukea taas yhden uuden tarinan Baltimoresta.

Anne Tyler: Sininen lanka (A Spool of Blue Thread) Suom. Laura Beck. Kustannusosakeyhtiö Otava 2025. 387. s.

Liisamari Sepplä on helsinkiläinen kiroittamisen maisteri Jyväskylän ylipistosta.