RISTO NIEMI-PYNTTÄRI

Aikuisten sisarusten suhteet nousevat esiin tarkasti ja ymmärtävästi Elizabeth Stroutin odotetussa romaanissa. Brooker palkinnon voittaneen Olive Kitteridgen (2008)  tavoin kyseessä on pikkukaupunki Mainen seudulla. Sisarukset, joutuvat toimimaan yhdessä enemmän kuin aioihin. Burgesin pojat sekä sisko joutuvat olemaan yhdessä enemmän kuin aikoihin. Kilpailevat veljekset ja hiljainen sisko saavat vähitellen tunnistaa, miksi heillä on nämä keskinäiset roolinsa, ja miksi heidän pitäisi antaa anteeksi toisilleen.

Juristiveljekset New Yorkista, Jim ja Bob, joutuvat palaamaan kotiseudulleen, koska sisarenpoika on joutunut vaikeuksiin lain kanssa. Burgessin veljekset eivät erityisemmin pidä lapsuutensa Shirely Fellsin kaupungista, ja siskonsa he ovat lähes unohtaneet. Heidän entistä kotitaloaan asuva Susan on yksinhuoltaja, ja hänen poikansa yksinäinen.

Sisarusten suhteita aktivoivana tapahtumana on sisarenpoika Zachin paha temppu. Hän oli hankkinut sianpään ja mennyt heittämään sen moskeijaan. Hartaushetken somalit joutuivat paniikkiin, eikä Zach edes tiennyt mitä sika merkitsi muslimeille. Isättömänä kasvanut poika oli yksikseen päätellyt, että teko olisi jotenkin “miehekäs”.  Seurauksena oli oikeudenkäynti ja sen selvittäminen, oliko kyseessä viharikos.

Burgesin veljekset tulivat siskonpoikansa tueksi, kumpikin tavallaan. Hieman kuuluisuuttakin saanut vanhempi Jim käytti vaikutusvaltaansa kaupungin silmäätekeviin. Näin tehdessään hän vain pahensi tilannetta. Bob puolestaan yritti selvittää, miksi Zach oli päätynyt somaleja halventavaan tekoon. Näin Bob avaa tarinalinjan, joka johtaa kysymyksiin Zachin ahdistuksesta ja yksinäisyydestä. Poika näyttää jatkavan Susan -äitinsä sukutraumaa, jossa osallisia ovat myös veljekset.

Susan koki, että äidin kuoltua veljekset olivat jättäneet hänet yksin. Veljeksistä Jim hallitsi kuvioita, ja osoitti “veljellistä” kilpailuhenkeä. Pääasiassa hän vain pahensi tilannetta tekemällä pirullisen tarkkoja, sarkastisia ja ilkeitä huomioita veljestään ja siskostaan.

Sisarusten keskinäisen puheen sävyt ja rekisterit ilmaisevat paljon, Kristiina Rikmannin suomennos toimii ja välittävän niitä hyvin. Bob oli empaattinen ja sosiaalisesti pidetty. Hän oli vapaamielinen, piti veljeään suurten elkeiden kusipäänä ja siskoaan pikkukaupungin junttina. Bob itse oli avioeron jälkeen alkoholisoituva ja masentunut. Susanin ja Jimin mielestä hänestä “ei ole mihinkään.”

Veljet ilmestyvät paikalle vasta kun kaikki on myöhäistä. Susan oli vähävarainen yksinhuoltaja, romahtamaisillaan. Vain naapureiden arkinen seura piti häntä pystyssä.

Kiinnostava vastakohta sisarusten traumaattisille perhesuhteille oli somaliyhteisön isähahmo, Abdikarim. Tämä vaistomaisesti viranomaisia pelkäävä, emotionaalisesti viisas mies huomasi, ettei Zach ollutkaan se itsevarma, paha poika, mitä lehtikuva välitti. Hän ajatteli omaa poikaansa. Oikeudessa Abdrikam tunnisti saman paniikin ja tietämättömyyden, mitä monet somalit olivat joutuneet kokemaan.

Strout rakentaa kohtauksia tarkasti, ne kertovat usein siitä, mitä henkilöt itse eivät tunnista.

Esimerkiksi Zachin hymy lehtikuvassa: hänellä ei ole tajua mitä on tehnyt. Kuvan ottohetkellä hän oli astumassa ulos poliisiaseman ovesta Bob -enonsa kanssa. Isähahmo oli juuri tullut hänen tuekseen, siksi Zach näytti voitonvarmalta.

Hieman myöhemmin Bobille tapahtui myös joitain paljastavaa. Hän oli vähällä peruuttaa erään somalinaisen päälle. Kumpikin reagoi paniikinomaisesti. Somalinainen koki, että joku yritti ajaa hänen päälleen – näinkö heitä inhotaan.

Bob taas koki, että hän oli vähällä aiheuttaa hirveän onnettomuuden, taas. Isä oli kuollut pihasta vyörymään lähteneen auton alle, hän oli leikkimässä tuossa  autossa. Siksi Bob joutui paniikkiin, ja tunne helpotti vasta kun hän oli illalla tarpeeksi humalassa.

Burgesien isä oli kuollut heidän oman autonsa alle. Lapset olivat leikkimässä autossa, 4-vuotiaat Bob ja Susan, sekä 8-vuotias Jim. Kaikki pitivät itseään syyllisenä tapaturmaan. Ehkä viattomin kaikista, Susan, sai jostain syystä äitinsä vihat niskoilleen ja joutui tämän lannistamaksi.

Jimiä menneisyys ei näytä haittaavan. Mutta siitä on kyse kun hän joutuu palaamaan kotipaikalle, ja hänessä herää vain halu päästä sieltä pois. Ja koska Jim joutuu nyt olemaan jonkin aikaa veljensä ja siskonsa seurassa, hän kontrolloi tilanteita niin, ettei mitään hallitsematonta pääsisi esiin. Ennen kaikkea hän pitää Bobia varuillaan, laukomalla tästä sarkastisia ja pirullisen tarkkoja huomioitaan.

Jim tunsi veljensä niin hyvin, että hän aavisti aina milloin tämä on vailla alkoholiannostaan tai tupakkaa. Sen toteaminen antoi hallinnan tunnetta:

“Ennen kuin otat laukustasi sen viinipullon, niin…” tai automatkalla  “Tiedän, että haluat tupakoida” Jim sanoi “ Jaksaisitko mitenkään odottaa siihen asti kun mennään syömään.” (205).

Jim latelee veljelleen jäätäviä totuuksia, sellaisia, joiden tiesi järkyttävän Bobia. Jim väittää tietävänsä Millainen Bobin ex-vaimo todella on, millainen ja heidän siskonsa todella on:

“ Äiti ei pitänyt hänestä, Susie -parka, minäkään en pitänyt hänestä” (204)

Ennen pitkää Jimin kontrolli herkeää ja tunnustukset alkavat. Miten hän on pelkkä valehteleva pelkuri. Hän oli sysännyt isän kuoleman Bobin syyksi vaikka tämä oli viaton. Tunnustus ei vielä horjuta Jimiä, paljon saa tapahtua ennen kuin Jim tunnistaa oman strategiansa “… ihmiset kivettävät sydämensä niitä kohtaan, joita ovat loukanneet.” (386)

Aluksi Jimin tunnustus sysää Bobin kriisiin, eikä Jim -veli ymmärrä mitään, vaikka toinen on lopettanut kaiken yhteydenpidon. Toisaalta Bob soittelee siskolleen viikoittain, koska Susanin kriisi on pahentunut: Zach ei kestänyt uuden oikeudenkäynnin odottelua vaan katoaa. Susan on jätetty, poika on häipynyt mitään sanomatta. Tässä vaiheessa Bobin ja Susanin välit ovat jo elpyneet. Tähän asti Bobin empatia on ollut voimatonta, mutta nyt hän soittelee siskolle viikoittain, käy tapaamassa häntä.

Stroutin romaanin keskiössä ovat siis sisarussuhteet, veljenpojan vaikeudet tuovat ne uuteen testiin. Jim ja Susan kuvataan pääasiassa Bobin kokemana. Burgessin sisarussuhteita valaistaan myös Jimin vaimon ja Bobin ex-puolison kautta. He tietävät mistä Burgessin poikien elämässä on kyse. He ovat emotionaalisesti tarkkoja sivustaseuraajia; heidän kauttaan Strout pääsee kuvaamaan sisarusten draamaa myötätuntoisesti mutta etäältä.

 

Elizabeth Strout: Burgesin pojat (suom.Kristiina Rikman), Tammi 2025s.398.

Risto Niemi-Pynttäri on kirjoittamisen ja kirjallisuuden dosentti Jyväskylän yliopistosta.