TOMI SIRVIÖ

Merenneito eli seireeni on nainen, jolla on kalan pyrstö. Kansantaruissa ja mytologioissa hän houkuttelee laivoja karille. Emilia Hartin toisessa romaanissa tämä spekulatiivisen fiktion hahmo saa kauhumaisen, nuorille aikuisille sopivan käsittelyn. Voisiko olla niin, että ahdistelevat merimiehet ansaitsevat tuhonsa?

Romaanin päähenkilö Lucy kävelee unissaan entisen poikaystävänsä Benin kotiin. Hän havahtuu siihen että on kuristamassa nuorukaista. Joku on julkaissut TikTokissa Lucyn Benille lähettämän selfien. Kuvassa näkyy Lucyn hilseilevä iho ja ruumiin läpi kulkevat hopeiset viirut. Kommenttikenttään on kirjoitettu herjauksia, joissa Lucya on haukuttu hirviöksi ja meduusaksi. Lucy erotetaan yliopistosta muutamaksi kuukaudeksi. Hän pakenee tilannetta perheensä omistamalle mökille, jossa asuu hänen kuvataiteilijasiskonsa Jess ja joka sijaitsee ”Australian Bermudalla”. Lucy alkaa selvittää seksuaalirikollisiksi paljastuvien miesten arvoitusta, josta hän on kuullut true crime -podcastissa. Jessiä ei näy missään. Hän on jättänyt jälkeensä sotkuisen asunnon, jonka seinällä on lumoava mutta pelottava maalaus kahdesta merenneidosta uppoavassa laivassa. Sattumoisin Lucy on nähnyt unia samoista henkilöistä samanlaisessa ympäristössä.

Romaanissa vuorottelevat päähenkilön näkökulmasta kirjoitetut luvut, historiallisesta laivamatkasta kertovat katkelmat ja Jessin minämuotoiset päiväkirjamerkinnät. Lopussa on pari lukua, jotka on kerrottu hän-muodossa Jessiä fokalisoiden. Myös Jessin ja Lucyn isän näkökulma tapahtumiin saadaan selville romaanin epilogissa, joka voisi olla myös tarinan prologi.

Varsinaisessa esinäytöksessä merenneito synnyttää:

”Hän hengittää samassa tahdissa meren kanssa (…) Hän koskettaa pikkuisia meritähtikäsiä, puoliksi ummessa olevia silmiä, simpukankuoren lailla punertavia huulia.” (s. 15–16.)

Seireeni on yhtä maailmansa eli meren kanssa, hän on meren personifikaatio. Synnytys kuvataan täyttymyksenä. Hän synnyttää merenä merta. Alusta asti on selvää, että romaanin teksti on runollista. Kerronta ei ole kuitenkaan vaikeasti seurattavaa, sillä runollisuus törmäytetään arkiseen.

Varsinkin alkupään Lucy-luvuissa kerronta siirtyy koko ajan eri kehykseen. Päähenkilö kiinnittää huomion vaihtuviin medioihin, joita ovat TikTokin ja podcastien lisäksi radiouutiset, Facebook ja IPodin suuntaohjeet, kännykän tekstiviestit, sekä WhatsApp ja vastaamattomat puhelut, tv-sarjat mutta myös muistot. Kun taas historiaan sijoittuvissa luvuissa kerronnan fokus on pääosin yhdessä kehyksessä. Tosin menneisyydessäkin muistellaan ja lauletaan. Nykyajan ja historian ero tulee mielenkiintoisesti esille: nykyään keskitytään moneen asiaan yhtä aikaa tai ei jakseta keskittyä mihinkään. Romaanissa tuo rauhattomuus valjastetaan kekseliäästi tarinan palasten kokoamiseen.

Lukija tietää jo teoksen nimen luettuaan, mitä olentoa romaani käsittelee. Sen sijaan päähenkilölle hänen oikea olemuksensa selviää liiankin hitaasti. Merkit, jotka yhdistävät hänet seireeneihin, ovat kuitenkin yllättäviä: hänellä epäillään vesiallergiaa, sillä hänen lähestyessään vettä hänen ihonsa alkaa hilseillä ja muuttua suomuiseksi.

Merenneito on paitsi ihmisen ja kalan hybridi, myös yhtä aikaa sekä kuollut että elävä:

”Hän sulki silmänsä, mutta näki pimeyden sijasta kasvot. Äidin kasvot, unessa kamalat, suomuiset kasvot, tyhjyyttään ammottavien silmien verestyksen.” (s. 304.)

Ehkä seireenit eivät kuole koskaan vanhuuteen, sillä romaanissa he luovat nahkansa ja uudistuvat. Merenneito saa piirteitä myös oman käden oikeutta harrastavilta sarjamurhaajilta, kuten Dexterin päähenkilöltä, johon teoksessa suoraan viitataankin. Seireeni käyttää tappotehtävässään omia keinojaan: Pahat miehet hukkuvat lauluun, jota verrataan lonkeroihin.

Klisee nuoresta pohtimassa, onko hänet adoptoitu, saa laajan käsittelyn kytkeytyen osaksi goottilaisesta romaanista peräisin olevaan isien synnit -motiiviin. Hartin teos käsittelee monia muitakin nuoruuteen liittyviä asioita, kuten ulkonäköpaineita, aikuiseksi kasvamista ja sitä, mikä on seksiin pakottamista. Merenneidoksi vaihe vaiheelta muuttuva nuori nainen luulee kiduksiaan viilloiksi. Täysikasvuinen merenneito räpylöineen eroaa merimiesten ihanteesta, joka on ikuistettu laivan keulakuvaksi. Spekulatiiviselle fiktiolle ominaiset motiivit auttavat käsittelemään nuoruuteen liittyviä kysymyksiä vahvemmin kuin pelkkiä reaalimaailman ilmiöitä sisältävä teos voisi ikinä käsitellä – Seireenit on tästä oiva esimerkki.

 

Emilia Hart: Seireenit (The Sirens 2025). Suomentanut Irmeli Ruuska. Wsoy. 400 s.

Tomi Sirviö on runoilija ja kirjoittamisen väitöstutkija Jyväskylän yliopistosta.

Lue tekstinäyte Seireenit -romaanin alusta.