RIITTA VAISMAA  – Viimeisellä matkalla

Nils Vik ajaa kyytivenettä Norjan pohjoisella vuonolla, on ajanut pojasta saakka, samaa teki jo isäkin. Nyt Nils on ikämies ja lähdössä viimeiselle matkalleen. Lääkäri on varoitellut, ettei sydän enää kauan jaksa. Tyynyliinalle ilmaantuu ajoittain punaisia pisteitä ja vessanpyttyyn lorahtaa vaaleanpunaista nestettä.

Nils on omasta mielestään aivan tavallinen mies. Frode Gryttenin sympaattinen, sielukas ja koskettava romaani Päivä jona Nils Vik kuoli kyllä kertoo tavallista sydämellisemmästä ja hyvin avuliaasta miehestä, joka rakastaa läheisiään ja välittää aidosti kaikista vuonolla asuvista ja kulkevista.

Päivä jona Nils Vik kuoli on Nilsin viimeisen päivän ja viimeisen matkan kuvaus. Hän lähtee aamulla matkaan aivan tavallisesti, tekee tavalliset aamutoimet, sulkee ovet ja jättää rakkaan jo edesmenneen vaimonsa Martan toivomusten mukaisesti yhden valon ovelle palamaan.

Nils tietää lähtevänsä vuonolle viimeistä kertaa. Silti tavallisista aamutoimista poikkeaa vain patja, jonka Nils on raijannut pihalle, kostuttanut paloöljyllä ja johon hän heittää palavan tulitikun.

”Tuli kyti hetken ennen kuin roihahti liekkiin. Patjakangas oli tahrainen. Nils Vik tuijotti tummia verirenkaita, keltaisia virtsakukkia, äidinmaitoläiskiä ja kymmenien vuosien spermaa ja hikeä, ihon, hiusten ja kynsien jäänteitä, syntymäpäivinä vuoteeseen tarjoillun kahvin ja hillon jälkiä, toivon ja ilon hetkiä, jotka hän oli unohtanut ja jotka nyt haihtuisivat savuna ilmaan. Hän luuli jopa näkevnsä Martan jättämän painauman, vaimo makasi kuin S- kirjain omalla puolellaan sänkyä, mutta se oli varmasti pelkkää kuvitelmaa. Patja kertoi kokonaisen elämän tarinan. Se oli niin yksityistä, ettei hän halunnut muiden ihmisten, kenties täysin viereiden ihmisten, huolehtivan heidän menneisyydestään. Nils nousi portaat, kääntyi ja näki patjan roihuavan soralla.”

Vaikka kyse on lopullisesta matkasta, Päivä jona Nils Vik kuoli ei ole surumielinen, ei edes järin kaihoisa. Vaikka Nils seurustelee matkallaan kuolleiden kanssa, romaani on valoisa, siinä on kauniin arkisesti huumoria, väliin tosin mustanpuhuvaa. Nilsin itseironia kannattalee teoksen kulkua kerratessaan miehen elämän ja kyyditettävien muistelun kautta vuonolaisten elämän kulun ja seudun muuttumisen maatalousyhdyskunnasta mökkiseuduksi.

Nils on suhtautunut kunniottavasti kaikkiin kyytiläisiinsä. Kaikki ovat samanarvoisia. Ovat olleet elävinä ja ovat nyt tullessaan kuolleina tervehtimään luotettua lautturia, kuuntelijaa, joka myös numeroa tekemättä on auttanut monia. Eräs on tarvinnut apua kauppa-asioissa, toinen vaimon etsinnässä.

”Hän on luonut ihmisille tämän pienen odotushuoneen ajassa, hän on kuljettanut jopa lampaita ja vuohia. Kaikenlaista väkeä on ahtaunut hänen veneeseensä muutamaksi minuutiksi, muutamaksi tunniksi. Sitten he ovat häipyneet maihin, hajaantuneet, he jotka olivat menossa kuka minnekin. Hän vei heidät kaupunkiin, hän vei heidät lääkäriin, hän vei heidät papin ja kätilön luo, kouluun ja hautajaisiin. Heille Nilsin vene oli pieni osa elämää, lyhyt tauko arjesta. Hänelle vene oli paljon enemmän, tämä vene josta tuli elämäntapa. Täällä hallitsi vene, se hurisi, lauloi ja keinui, vene oli satelliitti, vuonoa kiertävä kuu.”

Viimeisellä matkalla Nils seurustelee taannoisten kuljetettaviensa kanssa. Jo elävänä hyvin tärkeä Luna-koira on Nilsin seurana pitkän matkan. Mies ja koira kertaavat hellyyttävästi yhteisen matkan vaiheita.

Nils muistelee ensimmäistä maksanutta asiakastaan. Samoin monia pariskuntia, joiden tärkeissä päivissä Nils on ollut mukana. Hän ja vene ovat todistaneet niin synnytyksiä kuin kuolemia. Erityisen herkästi on pitänyt suhtautua raskaana oleviin tyttöihin. Heidän asioitaan ei ole sopinut kysellä sen enempää meno- kuin paluumatkallakaan.

Liikuttavin Päivä jona Nils Vik kuoli on Nilsin oman perheen kuvauksessa. Keskinäinen rakkaus on vähäeleistä, joskus tosin helposti kuohahtava Marta voi käydä miehensä kimppuun. Rakkaus tyttäriin on paikoin lähes pakahduttavaa, paikoin se ilmenee vaikkapa pyytämättä tehtävänä lattian asennuksena. Grytten kuvaa kauniisti, miten Nils hoitaa aivoinfarktin saanutta Martaa kotona loppuun saakka.

Tumman langan Grytten kutoo perheeseen Nilsin pikkuveljen Ivarin kohtalossa. Nils yrittää auttaa veljeään pysymään elämässä kiinni, omasta mielestään ei kuitenkaan tarpeeksi. Tässä Nils on kohtuuttoman ankara itselleen.

Nils Vikin kajuutan hyllyssä on noin 25 lokikirjaa. Niihin hän on päivittäin kirjannut muistiinpanonsa. Kun hän etsii viimeisellä matkallaan merkintöjä mieleenpainuvimmista kohtaamisista, kuten vaikkapa takavuosien Miss Norjasta tai veneen kuljettajaa lähennelleestä pomomiehen vaimosta, hän löytää itselleenkin yllätykseksi useimmiten merkinnän lautturille ehkä tärkeimmästä eli säästä. ”Mikä on ollut muistiin merkitsemisen arvoista? Sääolot, tietenkin. Politiikka ja maantiede.”

Nils Vikin paljon muistamista sisältänyt viimeinen matka kulkee kohti Martaa.

”Nyt Nils tiesi ettei Marta voinut olla kaukana, hän tunsi sen, aisti vaimon läsnäolon ilmassa, sateessa, hän odotti vain että Marta tulisi niin lähelle että voisi ojentaa käden, tarttua vaimon käteen ja antautua vietäväksi tästä maailmasta seuraavaaan. Ja tässä Marta nyt tuli, tässä hän oli, ihan Nilsin kertomuksen lopussa tuli Marta, vaimo seisoi hänen takanaan, kietoi kädet hänen ympärilleen, painautui häneen. Marta piti käsiä hänen silmiensä edessä kuin olisi halunnut yllättää, kuin Nils ei muka tietäisi kuka selän takana oli. Nils tunsi hänen hengityksensä niskassaan. Kielen joka liikkui hänen ihollaan Hän kuuli yön heikon sykkeen kummassakin korvassaan. Hän kääntyi katsomaan Martaa. Vaimolla oli villatakki päällä. Marta piteli hänen kasvojaan käsiensä välissä.”

Nils Vikin matka kulkee kohti avaraa merta, kotivuono jää taakse. Nils on koko ajan tiennyt, minne hänen matkansa vie.

”Vuonon yli hän kulki, ulos kohti avomerta, sinne missä ei ole enempää piilopaikkoja, missä jalat eivät enää kanna, missä veneen sydän ei enää lyö. Vuonon yli hän kulki, hän kulki kohti valoa, kohti valoa pimeydessä, valoa vuoren yllä, valoa tien, sateen, pilvien, talojen ja horisontin yllä. Alussa on varmasti näyttänyt sellaiselta, on pimeys ja on valo, kuten silloin kun vene kulki mustan vuonon poikki keulan kulkuvalo loistaen. Alussa hän oli ollut askeleen päässä elämästä, nyt hän oli askelen päässä kuolemasta. Nils sulki silmät, hänen elämänsä viimeinen päivä oli ohi.”

Gryttenin ilmaisu on tyyntä, muisteluun sopivaa ja kuolleiden kanssa keskusteluun sopivaa, eleetöntä ja silti samalla täyteläistä. Grytten käyttää erityisen taitavasti toistoa. Se sopii Nilsin ajatuksiin ja koko lautturin elämään. Sanna Mannisen suomennosta haluaisin sanoa täydelliseksi.

Frode Grytten (s. 1960) on norjalainen kirjailija ja toimittaja, joka debytoi runoilijana 1983. Hän on erityisesti tunnettu novelleistaan mutta on kirjoittanut myös romaaneja, lastenkirjoja ja esseitä. Gryttenin teoksista on aiemmin julkaistu suomeksi novellikokoelma Populaarimusiikkia (2003) ja romaani Sylissä synkän virran (2007). Päivä jona Nils Vik kuoli on Gryttenin ensimmäinen romaani kymmeneen vuoteen.

Päivä jona Nils Vik kuoli sai todella ansaitusti viime vuoden Brageprisenin. Sanomalehti Verdens Gang kuittaa ytimekkäästi Gryttenin teoksen arvon: ”Kirjallista kultaa”.

 

Frode Grytten: Päivä jona Nils Vik kuoli (Den dagen Nils Vik døde). Suom. Sanna Manninen. WSOY 2025. 195 s.

Riitta Vaismaa on kriitikko.