EVA SUNDGREN

Skottilainen Gabriel Weston on kirurgi mutta myös humanisti, sillä hän opiskeli ensin kirjallisuutta ja työskenteli kustannusalalla ennen kuin hakeutui opiskelemaan lääketiedettä. Omien sanojensa mukaan hän ei ollut hyvä luonnontieteissä eikä siksi mikään todennäköinen lääkäri, saati kirurgi. Mitä ilmeisimmin yhdistelmä kuitenkin toimii, sillä Weston kykenee tarkastelemaan kirurgiaa ja anatomiaa monesta näkökulmasta ja kertomaan niistä ymmärrettävästi ja kiinnostavasti. Hän on hyvin innostunut ihmisruumiin ihmeellisyydestä ja siinä ilmenevien puutteiden hoitamiseen keksityistä ratkaisuista sekä suhtautuu empaattisesti ja lempeästi potilaisiin. Elossa on tietokirja, jossa on kaunokirjallisia piirteitä, se on opettavainen mutta myös tunteita herättävä lukuelämys.

Ensimmäisen luvun otsikko on Kuollut ja viimeisen on Elossa. Näiden välissä olevat luvut on nimetty niissä käsiteltävien elimien mukaan: Luu, Sukuelimet, Suoli, Kohtu, Keuhkot, Iho, Rinta, Munuainen, Aivot, Maksa ja Sydän. Rakenne on selkeä ja tarkoituksenmukainen, mutta vasta lopussa valkenee, miksi Elossa on lopussa eikä alussa, kuten voisi kuvitella ihmisen elämänkaaren perusteella. Teos on tosiaan erilainen anatomia, sillä siinä ei käsitellä elimiä kaavakuvien ja viipaleiden kautta, kuten perinteisissä anatomian oppikirjoissa – siis kuolleina kudoksina, joita lääketieteen opiskelijat tarkastelevat ruumiinavauksissa. Ensimmäisessä luvussa toki aloitetaan ruumiinavauksesta, sillä juuri ruumiinavausten salliminen aikoinaan valoi perustan lääketieteelle nimenomaan tieteenä eikä usein hyvinkin lennokkaisiin oletuksiin perustuvana puoskarointina. Lukijaa mahdollisesti inhottavasta ruumiinavauksesta siirrytään pian Westonin omaan elämään ja siihen, miten hän vastoin kaikkea todennäköisyyttä päätyi kirurgiksi.

Koska Westonilla on humanistitausta, hän mitä ilmeisimmin näkee anatomian hyvin eri tavoin kuin perinteistä polkua pitkin lääkäriksi tai kirurgiksi päätynyt kollega. Hän on enemmän kiinnostunut elävistä kuin kuolleista, sillä onhan lääkärin tehtävä parantaa sairauksia ja edistää elämää. Hän arvostelee lääketieteen mekanistista ihmiskuvaa ja persoonattomuutta. Tieteellisyyden ja objektiivisuuden vaade voi johtaa eräänlaiseen teeskentelyyn ja jopa epäinhimillisyyteen. Weston huomaa epäkohdat ja haluaa myös tuoda ne esiin:

”Opiskelimme lääketieteellisessä aina jonkun toisen ruumista. Oman ruumiin ajatteleminen tai siitä puhuminen olisi tuntunut sopimattomalta, se olisi tahrinut tieteellisen lähestymistavan puhtauden. Mutta akateemisen ja subjektiivisen tason tiukka erillään pitäminen ei tunnu minusta järkevältä. Lääkärihän saa kaikkien muiden tapaan ensimmäiset tietonsa anatomiasta henkilökohtaisen kokemuksen kautta.” (s. 39)

Gabriel Weston kokee jääneensä paljosta paitsi, koska oli pitkään ollut siinä luulossa, että tiede ja taide ovat täysin eri asioita. Hänelle oli tärkeää oivaltaa, että näin ei ole: ”Tiedän nykyään, että tiede tavoittelee samoja totuuksia kuin taide.” (s. 147) Mietin, onko Weston mahtanut käyttää sanaa art vai fine art, sillä ensin mainitulla voidaan tarkoittaa ihmistieteitä erotukseksi luonnontieteistä (science), kun taas fine art viittaa taiteeseen. Tähän suomentaja olisi mielestäni voinut ottaa kantaa. Mitään muuta moitetta en keksi tästä suomennoksesta, jonka lukeminen on suuri ilo.

Westonin kerrontatapa on mielenkiintoa herättävä ja ylläpitävä. Hän pyrkii selittämään asiat maallikolle ymmärrettävästi käyttämällä arkisia, hieman huvittaviakin vertauksia, kuten ihon rakenne kakkuna ja korvalehdestä poistettava kudospala pizzaviipaleena. Hän polemisoi, kyselee ja yllättää. Kunkin elimen yhteydessä hän aloittaa jostain konkreettisesta, arkisesta tapahtumasta, joka voi liittyä hänen opintoihinsa, terveyteensä tai perheeseensä. Näin hän asemoi itsensä paitsi lukijaa valistavaksi kirurgiksi, myös opiskelijaksi, äidiksi, potilaaksi ja elämää ihmetteleväksi ja siitä oppivaksi ihmiseksi. Hän on yksi meistä, ei elämää ja kuolemaa hallitseva, etäinen auktoriteetti.

Weston kertoo lääketieteen opetuksen ja hoitokäytänteiden ongelmista ja paneutuu niihin kirjastoissa, klinikoilla ja leikkaussaleissa. Hän peräänkuuluttaa inhimillisyyttä mutta myös tieteellisyyttä – ihmisten ei pitäisi uskoa mitä tahansa netistä löytyvää terveyteen liittyvää potaskaa. Virheellinen tieto vaikkapa naisen sukuelimistä on johtanut katastrofaalisiin seurauksiin, sillä monessa maassa harjoitetaan edelleen perinteen nimissä leikkauksia, jotka ovat verrattavissa miehen peniksen poistamiseen. Kun Weston haluaa selvittää, mitä jonkin käsityksen tai käytännön taustalla on, hän kertoo huvittavia mutta myös karmaisevia esimerkkejä alansa historiasta ja edistysaskelista. Netissä esimerkiksi sukupuolesta meuhkaavien kannattaisi lukea Westonin kirja ajatuksella, sillä sukupuoleen liittyvä genetiikka on paitsi monimutkaista myös hyvin epäselvää. Weston osallistuu tarkkailijana moniin erikoisosaamista vaativiin leikkauksiin, jotta ymmärtäisi paremmin ihmisen eri elimiä ja niiden ihmeellisyyttä. Hän osallistuu esimerkiksi sukupuolenkorjausleikkaukseen.

Gabriel Weston kertoo tietysti kunkin elimen rakenteesta, kuten se anatomian kirjoissa perinteisesti esitetään, mutta hän ei jätä asiaa siihen vaan kertoo ennen kaikkea elimen toiminnasta ja siinä mahdollisesti ilmenevistä häiriöistä. Elimistömme on totisesti hyvin ihmeellinen ja ansaitsisi meiltä enemmän huolenpitoa. Monia sairauksia voi itse ehkäistä, ja toisaalta kaikkiin ei ole olemassa hoitokeinoa. Meidän pitää ottaa vastuuta elimistöstämme, emme voi ulkoistaa sitä terveydenhoitojärjestelmälle.

”Olen nähnyt alle kymmenvuotiaan melanoomapotilaan. Olen leikannut parikymppisen miehen, jonka jalan melanooma oli niin pitkälle edennyt, että kun hän lopulta saapui äitinsä kanssa luokseni, kaikki musta pigmentti oli tiessään ja koko jalka oli suurta märkää kasvainta. Tapasin äskettäin myös nuoren naisen, joka saapui klinikalle iho mahonginruskeana ja kahdella melanoomalla varustettuna, mikä oli seurausta internetin kautta ostettujen melaniinitablettien ja solariumin myrkyllisestä yhdistelmästä.” (s. 128)

Weston harmittelee, että kosmetiikkateollisuus on ottanut ihon haltuunsa ja syrjäyttänyt ihmisten mielissä ihotautilääkärit. Joillekin iho on pikemminkin pakkomielteisen itsensä kehittämisen kohde kuin henkiinjäämisen kannalta välttämätön elin. Meidän, jotka olemme säästyneet kivuliailta ja elämää rajoittavilta sairauksilta, pitäisi olla kiitollisia eikä valittaa pikkuasioista. Ihon vanheneminen tuottaa joillekin hämmästyttävän suurta huolta, mutta se on kuitenkin pientä verrattuna vakavien, kroonisten ja jopa tappavien ihosairauksien aiheuttamaan haittaan.

Weston kertoo myös lukemistaan kirjoista ja niiden herättämistä oivalluksista, jotka ovat saattaneet tulla vasta vuosikymmeniä lukemisen jälkeen. On tärkeää muistaa asioiden väliset yhteydet, pitää mielensä avoimena ja kuunnella potilaita. Lääketiede on täynnä sattumien ja ennakkoluulottoman ajattelun tuottamia oivalluksia, joille lääketieteellinen yhteisö on ensin lähinnä nauranut. Esimerkiksi vuonna 2008 tehty ensimmäinen ulosteensiirto paransi suolistotulehduksen, johon mikään muu ei auttanut, ja on nykyään hyväksytty hoitokeino.

Kun Weston selvittää rinnan rakennetta ja toimintaa, hän menee myös taidegalleriaan tarkastelemaan rinnan asemaa taiteessa. Ruumiinavauksilla ja anatomialla on tietysti tärkeä osansa taiteen historiassa. Westonin mukaan yksi elimistön suurimpia ihmeitä on se, että äidiksi tulleen naisen rinta muuttaa veren maidoksi. Weston kertoo, miten se tapahtuu. Hän kertoo myös, milloin ja miten naisen rintaa on alettu seksualisoida sekä mikä on rintaimplanttien historia ja mikä implanteissa on ongelmallista.

Gabriel Weston vierailee myös munuaisyksikössä, jossa hän istuu dialyysipotilaan vieressä koko toimenpiteen ajan eli käytännössä koko päivän. Potilas Lisan tarina on surullinen, ja vaikka dialyysi on ihmishenkiä pelastava keksintö, elämä sen varassa on raskasta ja hyvin rajoittunutta. Weston vie lukijansa myös leikkaukseen, jossa elävältä potilaalta siirretään maksakudosta toiselle. En edes tiennyt, että se on mahdollista, ja tämä on vain yksi esimerkki kirjan Elossa tarjoilemasta uudesta tiedosta. Taitavasti kirjoitettu tietokirja osoittaa, että vanha sanonta Totuus on tarua ihmeellisempi pitää paikkansa.

 

Gabriel Weston: Elossa. Toisenlaista anatomiaa. Suomentanut Tero Valkonen. Siltala. 2025

Eva Sundgren on kirjoittamisen ja sosiologian maisteri Jyväskylän yliopistosta