TOMI SIRVIÖ

Pieni terävä veitsi on Kätlin Kaldmaan kymmenen novellia sisältävä kokoelma, jonka tarinat muistuttavat suoruudessaan Rosa Liksomin novelleja ja synkkyydessään Hanna Haurun tuotantoa. Takakannessa novelleja luonnehditaan maagisen realistisiksi, mikä tuo mieleen maagisen realismin genren. Kertomukset eivät suoranaisesti kuulu maagiseen realismiin, sillä niistä puuttuu esimerkiksi Gabriel García Márquezin teoksille ominainen ihmeiden polveileva runsaus. Maaginen realismi on kuitenkin genre, johon Kaldmaan novellit voivat kietoutua omalla, persoonallisella tavallaan.

Novellissa ”Uuden ajan lapsi” Katariina eksyy metsään kerätessään tammenterhoja pienemmille sisaruksilleen. Maaginen realismi on novellissa läsnä päähenkilön maailmankuvassa. Hän esimerkiksi kieltäytyy syömästä lunta kauriinjälkien kohdalta, ettei itse muuttuisi kauriiksi.

Realismi korostuu maagisen kustannuksella. Vaikka taikuuteen luotetaan, ei sillä kuitenkaan ole tehoa: ”Katariinalla on taikoja ja taikoja ja taikoja. Mutta ovi pysyy kiinni ja munalukot pysyvät kiinni.” (s.30.) Vieraaseen taloon ei ole pääsyä. Lainauksessa korostuu novellissa tehokeinona käytetty tautologia, joka on kömpelön sijaan rytmikästä. Toisto kuvaa lapsen ajatusmaailmaa, toisaalta hätää, joka purkautuu jankutuksena, jonka voi tulkita myös rauhoittumisyrityksenä. Toisaalta taika voi vaatia toistoa onnistuakseen. Kaldmaa käyttää magia-motiivia ennen kaikkea etäännyttämään:

”Taikavoimalla Katariina voi taltuttaa isäpuolen hirviön, se tapahtuu niin, että hän panee silmät kiinni ja sormet koukkuun ja lausuu mielessään taikasanat. Joskus niitä pitää lausua oikein pitkään ja joskus ne pitää ihan kuiskailla puoliääneen. Silloin kun hirviö on kasvanut liian suureksi.” (s. 29.)

Novellissa ”Tarina Einhver Ekkineinsdottirin äänestä” mätäskattoisessa mökissä asuva nainen saa tyttölapsen. Kukaan ei tiedä, kuka isä on. Jotkut kylän asukkaista ehdottavat, että ehkä isä on Lucifer. Äidillä ei ole aikaa katsoa tytön perään, joten hän sitoo lapsen maahan pystyttämäänsä keppiin narulla. Einhver kuitenkin saa purettua solmut ja pääsee aina vapaaksi. Rutiini saa jatkokseen laajentuman, kun tyttö oppii purkamaan ja kokoamaan niin älypelit, lampaan luurangon kuin kuorma-autonkin. Einhver, joka ei puhu kylässä sanaakaan, lähtee maailmalle ja laulaa kaupungissa kauniilla äänellään. Kun hänen äitinsä kuolee, hän tulee takaisin kylään. Lukija voi jännittää, purkaako ja kokoaako Einhver äitinsä eloon.

Valikoimassa satumaisuus törmää usein konsensustodellisuuteen, joka voi olla paitsi realistinen myös kansansatumainen. Joissakin novelleissa ei ole fantasianomaista ulottuvuutta ollenkaan, ja ne jäävät vaikuttavuudessa satumaisuutta sisältävien novellien varjoon. Poikkeuksena on niminovelli, jossa päähenkilö kantaa veistä. Hän tapaa matkallaan kaukaisella saarella miehen, joka lyöttäytyy hänen seuraansa. Lukija ohjataan seuraamaan, joutuuko Danger-niminen päähenkilö käyttämään asettaan.

Reaalimaailmaan sijoittuvat novellit, esimerkiksi ”Selibaatti”, tarjoavat tirkistelyaukon päähenkilöiden yksityiselämään: ”Etätyöpäivänä sinulle tarjoillaan joskus esitys, jossa iloisesti kaikuvien pornoäänten saattamana nautitaan Onanin riemuja. Kerran vastaat samalla tavalla. Ilman pornoa. Toisessa huoneessa tulee hiljaista.” (s. 88.) Herkullisen nolosta alusta huolimatta novellissa ei mennä tarpeeksi pitkälle. Ehkä realismi olisi tarvinnut magiaa ollakseen (inho)realistisempaa.

Monissa novelleissa on läsnä tietynlainen nostalgia, esimerkiksi Katariinan taikavoimat selitetään osin sillä, että hän on syntynyt vuosituhannen vaihtumisen aikaan ja novellissa ”Kaksikymmentä vuotta myöhemmin” nuoren parin eron aiheuttava väärinkäsitys johtuu ainoastaan siitä, että kännykät eivät ole vielä 1990-luvulla yleisiä. Nostalgiaa rakennetaan myös viittauksilla populaarikulttuuriin.

Teoksessa panostetaan tekstien ulkoasuun. On nautinnollista löytää yhteneväisyyksiä typografian ja kirjaimin kirjoitetun tekstin välillä. Novelli ”Ailill” on painettu sivujen yläosaan niin, että puolet sivuista on jätetty tyhjäksi. Typografia painottaa päähenkilön vankkumatonta uskoa siihen, että hänen lapsensa osaa lentää. ”Pienessä terävässä veitsessä” suuntia tarkoittavat ilmaisut, kuten oikealle tai länteen, on painettu siihen kohtaan sivua, jossa ne havainnollistavat kyseistä suuntaa: esimerkiksi sana ’itään’ on painettu sivun oikeaan laitaan ja erotettu muista rivin sanoista välilyönneillä. Lause ”kulman/ ympäri on tosiaan/ kulman/ ympäri” (s. 192–195) on omilla sivuillaan niin, että sivunkäännöt assosioituvat nurkan taakse kulkemiseen tuottaen mahdolliseen paljastumiseen liittyvää dramaattisuutta. Novellin ”Kaksikymmentä vuotta myöhemmin” sivuille painetut pallot muistuttavat taivaankappaleiden eri vaiheita, jotka assosioituvat kertomuksessa esiintyvän ihmissuhteen vaiheisiin. Esimerkiksi auringonpimennys rinnastuu tytön ja pojan välisen rakkauden kariutumiseen. Novellin lopussa pallot pienenevät ja niistä tulevat mieleen pastillit, joita kertomuksen toisensa uudestaan löytäneet mies ja nainen syövät yhdessä.

Kohosteinen ulkoasu toimii erityisen hyvin kokoelman kahdessa ensimmäisessä novellissa: Kun Katariina alkaa eksyä ”Uuden ajan lapsessa”, ilmestyy sivun yläreunaan musta palkki. Mitä enemmän hän on lähellä kuolla nälkään ja viluun, sitä suurempi musta palkki on. Lopulta musta alue valtaa sivut kokonaan kuin kuolemana, jonka voi kuitenkin tulkita uutena tilana. Novellissa ”Tarina Einhver Ekkineinsdottirin äänestä” purkamisen ja kokoamisen sarja on painettu suuremmalla fontilla kuin muu teksti, mikä luo tapahtumien jonolle oman ihmesatumaisen ajallispaikallisuutensa, johon päähenkilön kohtalona on vajota.

Teoksen on suomentanut Outi Hyvönen, joka onnistuu välittämään parhaiden novellien päähenkilöiden vilpittömyyden. Lukijalle jää usein tehtäväksi epäillä henkilöhahmojen maailmankuvaa. Tehtävästä voi tuntea jopa pientä syyllisyyttä: aiheuttaako realismiin taipuva tulkintani sen, että heille käy huonosti, voisinko tulkita toisin?

 

Kätlin Kaldmaa: Pieni terävä veitsi (Väike terav nuga). Suom. Outi Hyvönen. S&S 2025. 220 s.

Tomi Sirviö on runoilija ja kirjoittamisen väitöstutkija Jyväskylän yliopstosta