RIITTA VAISMAA – Isä pääsi Berliiniin saakka!
Ukrainassa ja Venäjällä kasvaneen ja 13-vuotiaana Yhdysvaltoihin muuttaneen Sasha Vasiliyukin esikoisromaanin Sankarien sukua tapahtumat alkavat toisen maailmansodan alkupuolelta ja päättyvät vuoteen 2015. Teos on kuitenkin mitä ajankohtaisiin.
Ukrainan juutalaisen Jefim Šulmanin, hänen vaimonsa Ninan ja koko perheen kohtalot luovat ymmärrystä Ukrainan historiaan ja sen vaikutuksiin aina nykypäivään saakka. Elämään sodasta sotaan. Miehityksiin ja raakaan vallankäyttöön vuosikymmenistä toiseen. Ukrainan hauras itsenäisyys ja valtiollinen suvereniteetti on nuori. Sen kehitys on päässyt alkamaan vasta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, ja jo parinkymmenen vuoden jälkeen eletään taas sotatilassa ja täysimittaisen hyökkäyksen keskellä.
Romaanin Sankarien sukua luettuaan voi jotenkin ymmärtää ukrainalaisten hämmennyksen, joka ilmenee varsinkin Donetskissa, missä osa asukkaista kannattaa hyökkääjää. Vielä romaanin tapahtumien loppuvaiheessa on elossa parikin sukupolvea, jotka ovat ison osan elämästään kokeneet olevansa ensi sijassa neuvostoliittolaisia, ja vasta sen jälkeen ukrainalaisia.
Vasiliyukin romaanin henkilökohtaisuus heijastuu koskettavasti kerrontaan. Sankarien sukua pohjautuu väljästi kirjailijan omien isovanhempien kohtaloihin, vaikka teos ei ole suoranaisesti elämäkerrallinen.
Vähän yli parikymppinen Jefim Šulman lähtee sotaväkeen ja sotaan innoissaan ja suureen puna-armeijaan vilpittömästi uskoen. Jefimin sota alkaa 1941 isänmaallisena tykkimiehenä Liettuan rintamalta. Jefimin sota ei ehdi kuin alkaa, kun hän menettää kaksi sormeaan, mistä tulee sittemmin osoitus taisteluihin osallistumisesta.
Jo heti alussa Jefim ja kymmenkunta muuta sotilasta joutuu eroon joukko-osastostaan. He pyrkivät itään ja kohti puna-armeijaa. Vain pari heistä onnistuu pääsemään Latviaan Saksan armeijaa ja partisaaneja vältellen. Heistä Jefimistä ja Ivanista tulee ylimmät ystävät vaiheikkaalle vaellukselle.
Baltiassa miehet ensi kertaa joutuvat miettimään suhdettaan Neuvostoliittoon ja sen armeijaan. Heidän on vaikea ymmärtää, että baltit, neuvostokansalaisia hekin, suhtautuvat kriittisesti ja jopa vihamielisesti suureen naapuriin. Miehet jäävät saksalaisten vangeiksi saamatta tietää, miten puna-armeija olisi eksyneisiin ja palanneisiin suhtautunut. Kasvaa epäilys, että heitä ei olisi odottanut sankarin vastaanotto vaan todennäköisemmin leiri Siperiassa. Vihollisen vangiksi joutuminen on epäisänmaallinen teko. Vangeista voi kasvaa pettureita ja vakoojia.
Jefim ja Ivan onnistuvat karkaamaan vankileiriltä. He vaeltavat parhaansa mukaaan piileskellen ja nälkiintyneinä Saksassa. Nytkin heidän määränpäänsä on itä ja puna-armeija. He näkevät saksalaisten hyväkuntoiset talot ja siistit pihapiirit ja ihmettelevät, mikä on saksalaisten motiivi valloitussotaan, kun heillä on kaikki hyvin. He myös ihmettelevät, miten neuvostoliittolaiset näkemäänsä suhtautuisivat; kotona näyttää hyvin toisenlaiselta.
Nälkä ajaa miehet saksalaisten poliisien kynsiin. Jefim muuntautuu nopeasti ns. ostarbeiteriksi. Hän ei voi paljastaa olevansa sen enempää neuvostosotilas kuin juutalainenkaan. Ostarbeiterit ovat käytännössä työvelvollisia vankeja saksalaisten taloissa, missä he kuitenkin saavat vaatimattoman yösijan ja ruoan. Ostarbeiterit elävät lähellä saksalaisia perheitä. Jefim joutuu taas hämmästelemään, kun hän näkee saksalaisten olevan jopa inhimillisiä, tavallisia ihmisiä.
Vaatii monia sattumia, myös valheita ja mm. useamman nimenvaihdoksen, että Jefim onnistuu elämään vuosikausia Saksassa vihollisena ja juutalaisena. Kun liittoutuneiden rintama lähestyy Saksaa, Jefim vihdoin pääsee puna-armeijaan ja taas sotimaan. Vasiliyuk kirjoittaa lukuisia kertoja, kuinka Jefim pääsi aina Berliiniin saakka, sotasankariksi siis.
Jos on sota-aika vaatinut luovimista ja valheita, ei sodan jälkeinenkään elämä ole helppoa. Jefim salaa kaiken sota-aikana tapahtuneen. Se vaatii jatkuvaa varuillaan oloa, peittelyä, valehtelua. Hän ei halua puhua mitään sodasta, hän välttelee veteraanien kunnioitusta ja tunnustuksia. Perhe uskoo, että hänen mitalinsa on varastettu junassa.
Vasiliyukin romaani kertoo lähes uskomattoman tarinan selviytymisestä niin sodassa kuin siviilissä. Se etsii moraalin rajoja, se kysyy rakkauden hintaa, kun elämä perustuu valheelle. Neuvostoyhteiskunnan lukemattomiin lomakkeisiin on tallentunut toisenlaiset sotavuodet kuin Jefimin todellisuus.
Sodan jälkeen Jefim ryhtyy opiskelemaan Kiovassa geologiaa. Siellä hän tapaa paleontologiaan erikoistuvan Ninan. Suurta rakkauden huumaa nuorten välillä ei ole, mutta molemmat haluavat ehdottomasti perheen. Ninalle on aina sanottu, että hän on niin ruma, että tuskin kelpaa kenellekään. Tumma ja komea Jefim on enemmän kuin hän on voinut toivoa.
Perheen elämä on monin paikoin outoa. Jefimin väistelee ja varsinkin suhtautuu vältellen sotaan yhteiskunnassa, jossa veteraaneja arvostetaan. Jos Nina ei olisi valmis katsomaan sormien läpi monia asioita ja jos Jefim ei loputtomasti rakastaisi lapsiaan ja lapsenlapsiaan, hänen salaisuutensa eivät voisi kantaa aina uudelle vuosituhannelle saakka.
Jefimillä käy tuuri, oikeastaan moukan tuuri, milloin sota-aikana Saksassa ja milloin sittemmin Ukrainassa. Saksassa hän selviää mm. vaihtamalla useamman kerran juutalaisen sukunimensä kuolleiden rintamatoveriensa nimiin. Sotavankilassa Ivan käy kahteen kertaan alastomana suihkussa, jotta Jefimin juutalaisuus ei paljastuisi. Jefimin saksan kielen taito pelastaa hänet monesta pulasta. Läpi elämänsä hän selviää kuin koira veräjästä paljastumasta kerta toisensa jälkeen. Osan kirjailija olisi voinut jättää poiskin. Uskottavuus kärsii liian monesta onnenkantamoisesta.
Ninallakin on salaisuutensa, mikä myös selittänee Jefimin salaisen elämän pysymistä piilossa. Nina on on elänyt sota-aikana tyttönä saksalaisten miehittämässä Kiovassa ja joutunut tekemään omat kompromissinsa. Hän ei ole voinut elää täysin arvostettuna kansalaisena, koska hänen papereistaan nousee aina esiin, että hän on elänyt ja myös työskennellyt – mitättömissä aputytön hommissa – miehittäjän alaisuudessa. Hän on neuvostoyhteiskunnassa aina mahdollinen vakooja, vaikkei hänellä lähes lapsena ole ollut vaihtoehtoja.
Nina menestyy opinnoissaan. Hänestä tulee kansainvälisesti arvostettu paleontologi ja pidetty professori. Vielä niinkin myöhään kuin 1985 Ninan ei anneta lähteä alansa konferenssiin Varsovaan. Hänen pitäisi alansa huippututkijana pitää tapahtumassa pääluento. Jopa korallit ovat niin vaarallisia, että joku muu saa lukea hänen esitelmänsä.
Jefim ehtii lähes eläkeikään, ennen kuin salaisuudet ovat hyvin lähellä paljastua. Hän saa kutsun KGB:n Donetskin päämajaan, koska hänen dokumenteissaan on epäjohdonmukaisuutta. Hän saa pomoltaan neuvon, että jos lomakkeissa on jotakin väärin, kannattaa tunnustaa. Niin saa lievemmän tuomion. Sydänverellään Jefim kirjoittaa täyden tunnustuksen. Vanha KGB-päällikkö on yllättäen inhimillinen ja ymmärtää, miten vaikean elämän mies on joutunut elämään. Hän varmaan johtoasemassaan myös tietää, että maailma ja yhteiskuntajärjestys on todennäköisimmin muuttumassa. Päällikkö antaa tunnustuksen takaisin Jefimille, jonka lomakkeisiin tehdään vielä viimeinen väärä merkintä.
Jefimin tunnustus alkaa pyynnnöllä, että tunnustusta ei näytettäisi hänen suuresti rakastamilleen lapsille ja lapsenlapsille, joille hän tietää olevansa on rakas isä ja vaari. Hän toivoo, että he saisivat edelleen arvostaa Jefimiä.
Jefim kuolee 2007. Tuolloin Nina löytää tunnustuksen. Heti hän ei kerro asiasta jälkipolville, mutta ei kuitenkaan halua osaltaan viedä salaisuutta hautaan. Sen enempää Jefim kuin Ninakaan ei olisi osannut ajatella, ettei Jefimin paljastuminen ja hänen elinikäinen kärsimyksensä ei ole perillisille kovin kummoinen asia. Taas Jefim pääsee pälkähästä.
Jefim ja Nina ja perhe ovat jo aikoja sitten asettuneet Donetskiin, alan ihmisinä kaivoskaupunkiin, vaikka Nina aina kaipaakin Kiovaan. Nina joutuu kokemaan uuden sodan. Donetskin hautausmaakin moukaroidaan lähes täysin. Ninan tytär vie jo pyörätuoliin joutuneen äitinsä katsomaan perheen isän hautaa. Osoittautuu, että vieläkin Jefimillä on käynyt tuuri.
Vasiliyukin kerronta on mukaansa tempaavaa ja pitää alusta loppuun pihdeissään. Jaakko Kankaanpään suomennos on oivallinen. Kaunokirjallisia ansioita merkitykselllisempää ja juuri nyt arvokasta Sankarien suvussa on kuitenkin ymmärryksen lisääminen Ukrainan historiasta ja siitä, miten lähellä on elämä, joka on paljolti perustunut valheelle ja miten lähellä se voi taas olla.
PS
En spoilaa, kun kerron Jefimin tunnustuksesta. Sasha Vasiliyuk kertoo asian jo Sankarien suvun ensimmäisessä luvussa.
Sasha Vasiliyuk: Sankarien sukua (Your Presence Is Mandatory). Suom. Jaakko Kankaanpää. WSOY 2025. 345 s.
Riitta Vaismaa on kriitikko
Vastaa