LIISAMARI SEPPÄLÄ

Hollantilainen Aimée de Jongh on sovittanut ja kuvittanut William Goldingin Kärpästen herrasta hienon sarjakuvaromaanin. Vuonna 1954 julkaistu klassikko on käännetty 44 kielelle, ja siitä on tehty myös elokuva. Golding sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1983. Cornwallissa syntynyt kirjailija aateloitiin vuonna 1988.

Kärpästen herran tapahtumat sijoittuvat autiolle Tyynenmeren saarelle toisen maailmansodan aikaan. Noin kolmekymmentä englantilaispoikaa pelastautuu lentokoneonnettomuudesta saarelle, jossa ei ole ensimmäistäkään aikuista.

Alun tunnelma on iloinen ja melkeinpä rehvakas. Kaksitoistavuotias Ralph törmää saarella laguuniin, riisuu hiostavan koulupukunsa ja ui makeassa vedessä. Hän tekee kärrynpyöriä rannalla. Uimataidoton Possu saapuu paikalle. Possulla on astma. Liikunnan puute selittää koulussa kiusatun lapsen ylipainon.

Pojat löytävät laguunista siipikotilon. Ralph puhaltaa kotiloon ja saa aikaan kantavan äänen, joka muistuttaa trumpettia. Ääni kerää kaikki onnettomuudesta selvinneet pojat yhteen ‒ myös punatukkaisen, pisamanaamaisen Jack Merridewin ja hänen johtamansa kuorolaiset.

Saarella on aurinkoista ja lämmintä. Pojat riisuvat koulupukunsa ja liikkuvat saarella shortsit jalassa. Vain Possu pitää koulupukua päällään. Possun pukeutuminen paahteessa korostaa, että hänen elämässään säännöt ja sivistynyt maailma pysyvät kaikkein pisimpään läsnä. Jack menee ulkonäkönsä suhteen kauimmas. Hän naamioi savella kasvonsa ja ylävartalonsa. Jackin lanteilla on puukko.

Lapset syövät puiden hedelmiä. Pienet pojat leikkivät hiekkarannalla, uivat ja nukkuvat. He eivät itke äitiensä perään niin paljon kuin voisi kuvitella, ajattelee Ralph. Vastakohta alun onnellisten leikkien ja lopun kauhua aiheuttavien tapahtumien välillä on kuvattu sarjakuvaromaanissa onnistuneesti.

Jack keksii, että Possun silmälaseilla saadaan sytytettyä kokko. Tulen ja savun toivotaan houkuttelevan paikalle laivan, joka pelastaisi heidät takaisin sivistyksen pariin. Kokko on Ralphin kantava ajatus ja tulen ylläpitäminen heidän kaikkein tärkein tehtävänsä. Ensimmäinen ohiajava laiva ja Ralphin pettymys näytetään yhdellä aukeamalla (128‒129).

Jack kuorolaisineen opettelee metsästämään villisikoja. Hedelmät aiheuttavat ripulia, ja pojat kaipaavat lihaa: kuorolaisista tulee metsästäjiä. Poikia, joilla on puukeihäät, sanoo Ralph. Armeija. Jack seuraa villisikojen päivärytmiä ja onnistuu löytämään menetelmän, jonka avulla villisikoja saadaan tapettua. Kärpästen herran henkilöistä tärkeimmän roolin saa Ralph, joka äänestetään ryhmän johtajaksi. Ralph uskoo eniten Possun ajatteluun. Possu saa kysyä kysymykset: ”Mitä me olemme? Ihmisiä? Vai eläimiä?” (153)

Ralphin kilpailija on Jack, joka alusta alkaen on kateellinen siitä, että häntä ei valita johtajaksi. Jack ja Ralph taistelevat vallasta katkeraan loppuun saakka. Sekä Simon että kaksoset Sam ja Eric saavat merkittävän osan tapahtumien kulussa.

Ralph kaipaa parturia ja saippuaa. Hänen mukaansa heillä ei ole jäljellä mitään muuta kuin säännöt. Yksi tärkeimmistä säännöistä on se, että vain siipikotilo kädessä saa puhua. Lopulta tämäkään sääntö ei enää päde (173).

Metsästäminen aiheuttaa vahvoja tunteita (135). Sitä seuraa psykedeelinen tanssi:

‒ Tapetaan sika!
‒ Katkaistaan kurkku!
‒ Vuodatetaan veri!

Ensimmäinen kuvaus väkivallasta sisältyy kohtaukseen, jossa Jack lyö Possua niin, että silmälasien toinen linssi rikkoutuu. Jack pyytää tekoaan anteeksi. Tapauksessa Possu menettää näkökykynsä osittain.

Sarjakuvaromaani on Aimée de Jonghin tulkinta Goldingin romaanista, ja se on helpompi ymmärtää kuin alkuperäisteos. Tulkinta romaanista on tehty kuvien, ei tekstien avulla.

Ehkä suurin ero alkuperäiseen romaaniin verrattuna on pelon käsitteleminen. Kaikki pelkäävät, mutta pienet pojat eniten. Siksi rannalle rakennetaan majoja, joissa pojat voivat nukkua turvassa.

Heti ensimmäisenä päivänä eräs pieni poika, jolla on luomi kasvoissa, kertoo nähneensä pedon saarella. Miten siihen tulee suhtautua? Ralph ja Possu selittävät, että petoa ei ole olemassakaan, se on mielikuvituksen tuotetta. Miksi sitten asiasta kertonut poika katoaa?

Alkuperäisessä romaanissa peto on onnistuttu kuvaamaan monitulkintaisena ja teksti on kirjoitettu niin taiten, että lukija ymmärtää pelon olevan luonnollista. Sen sijaan sarjakuvaromaanissa Jackin ja Ralphin pelko ei ole perusteltua. Lukija ei voi ymmärtää, miksi niin järkevät isot pojat kuin Jack ja Ralph voivat uskoa, että saarella on peto.

Sarjakuvaromaanin loppu on myös romaania helpompi ymmärtää. Se korostaa usean kuvan avulla tarinan sodanvastaisuutta, romaanin lukijalle tieto tulee hienovaraisemmin.

Aimée de Jonghin sarjakuvaromaanissa on hienoja luontokuvia. Jokainen aukeama on huolellisesti sommiteltu. Joskus näytetään lähikuvia, joskus kuvataan kaukaa maisemia. Värien käytössä ollaan systemaattisia.

Sarjakuvaromaanissa luonto on kuvattu monin eri tavoin: sade, auringonpaiste, yö, hiekkaranta, palmut, viidakko, vuori, taivas, villisiat, linnut, kallio, meri ja aallot. Myös poikien ponnistelut on kerrottu onnistuneesti: metsästäjien keihäät ja Ralphin rakentamat majat. Eikä pidä unohtaa Possun silmälaseja, jotka ovat tarinan merkittävä yksityiskohta.

Aimée de Jonghin kunnianhimoinen sarjakuvaromaani on upea teos. Sen kuvitus tukee alkuperäistä tarinaa, ja kokonaisuus on kaunis. Itseäni viehättävät eniten levolliset luontokuvat.

 

Aimée de Jongh: Kärpästen herra (Lord of the Flies)  Suom. Jouko Ruokosenmäki. Like Kustannus 2025. 352 s.

Liisamari Seppälä on helsinkiläinen kirjoittamisen maisteri Jyväskylän yliopistosta.