RIITTA VAISMAA – Ihmisten keko

Emelie on stressaantunut ja uupunut elämäänsä pätkätyöläisenä keskellä loputonta uutisvirtaa. Hänen kollegansa kertoo psykiatrista, ”jolta oli kysytty, milloin uupumuksesta oli tullut maailmanlaajuinen onglema. ”Hehkulampun keksimisen myötä”, pyskiatri oli vastaanut, sillä siitä hetkestä alkaen työnteko oli onnistunut myös pimeällä. Sitä ennen maailmassa oli ollut vallalla yksiselitteinen sääntö: Nyt on valoisaa, nyt tehdään töitä. Nyt on pimeää, nyt levätään.” Emelie tunnistaa itsensä elämästä, jossa vapaa-aikakin on suorittamista.

Emelie alkaa kaivata metsään. Ensin hän käy siellä päivittäin, kunnes uskaltaa jäädä yöksi ja pidemmäksikin aikaa. Retkipaikaltaan Emelie näkee rantaan ja huomaa siellä toistamiseen seitsenhenkisen porukan, joka selvästikin on elänyt rannalla ja sen tuntumassa jo pitkään. Kiinnostus herää.

Yksi seitsemästä on selvästi muita nuorempi, lähes lapsi. Hän, piruparka, kuten Emilie häntä alkuun nimittää, kulkee muista hieman erillään. Tämän Låken Emelie tapaa joukosta ensimmäiseksi. Poikaa kiinnostaa Emilieltä saamansa roskaruoka sekä naisen kirjat. Emielie oppii Läkelta hiljalleen kaikenlaista koko porukasta, mm. sen, että joukko elää yhteiskunnan ulkopuolella. Tästä johtuu, ettei teini-ikäinen Låke ole käynyt päivääkään koulua eikä esim. ole terveydenhollon piirissä. Emilie käy mielessään monta pohdintaa, mutta päätyy lopulta ilmoittamaan asiasta viranomaisille. Kun sossut lopulta saapuvat, Emiliestä on tullut jo osa porukkaa ja hän on unohtanut koko ilmiantonsa.

Emilie saa aikaan muutoksen, mutta sitä ennen Norlin kertoo joukon sattumanvaraisesta koostumuksesta ja erikoisesta elämäntavasta sivukaupalla. Emilie, jota sanotaan kirjan päähenkilöksi, unohtuu välillä kokonaan, kun kunkin seitsemän vaiheet ja etenkin joutuminen vaihtoehtoisen joukon osaksi käydään läpi. Tähän Norlin tarvitsee paitsi satoja sivuja myös lukuisia vuosia.

Keon lukeminen tarjoaa oivalluksia ja hauskuuttakin mutta vaatii kärsivällisyyttä. Norlin esittelee henkilönsä pääasiassa hyvin lyhyin toistuvin katkelmin. Niiden avulla toki muodostuu kuva kokonaisuudesta, mutta en voi olla ajattelematta, olisiko samaan voinut päätyä ilman ajoittain rasittavaa silppua. On vaikea hahmottaa, miksi Norlin on päätynyt omalaatuiseen rakenneratkaisuunsa, etenkin kun kullekin nimetyissä lyhyissä kappaleissa nimetty ei kuitenkaan ole kertoja eikä kappaleissa kerrota ainoastaan hänestä. Kun Norlin käyttää ainoastaa Emelien jaksoissa minäkertojaa, tulee väksinkin mieleen, eikö muuta olisi voinut antaa kaikkitietävän kertojan kerrottavaksi yhtenäisenä tekstinä.

Ersmon, alkujaan nuoren miehen, vanha talo syrjäsellä paikalla on joukon keskus. Ersmo elää ensin diktatorisen äitinsä komennossa. Kun äiti vanhetessaan ei enää pärjää, yhteiskunta palkkaa hänelle avustajan. Tehtävä on niin mahdoton, ettei siihen kukaan suostu. Lopulta tulee Aagny, joka saa muorin kuriin. Aagnyllä on karu tausta. Hän on tappanut puolisonsa ja istunut vankeutensa. Lopulta muori kuolee, mitä Ersmo ja Aagny eivät ilmoita viranomaisille. Aagnyn palkka juoksee, ja siitä tulee merkittävä tulo vähäisiin ostoksiin. Pääosin joukko elää luontaistaloudessa.

Ersmo ja Aagny tapaavat viimeisillään raskaana olevan mustan pienen naisen Sagnen. He tuovat naisen talolle ja auttavat synnyksessä. Sagne ja syntynyt Låke jäävät talolle. Sagne on hyönteistutkija, joka on elänyt niin vaatimattomasti, ettei juurikaan ole käyttänyt vuosien kuluessa kertynyttä palkkaansa. Hänen säästöistään tulee toinen tukijalka porukan talouteen. Sagne on pikkulapsesta lähtien ollut kiinnstunut hyönteisistä ja erikoistunut tutkijan työssään muurahaisiin. Sagne kertoo muille muurahaisten yhdyskunnista, joissa kukin toimii yhteiseksi hyväksi. Tästä ryhmä saa nimensä Keko.

Låke on saanut alkunsa raiskauksesta. Siksi Sagne ei voi sietää omaa poikaansa, joka selviää elämään Aagnyn omistautumisen avulla.

Juutalainen József on vanhojen, keskitysleiriltä selvinneiden vanhempien iltatähti. Hän elää vanhojen vanhempiensa kanssa ja kantaa koko maailman huolta ja syyllisyyttä. Kun äitikin on kuollut, hän tapaa Saran, joka on elänyt Józsefinkin edestä, aina erilaisissa vaihtoehtoisissa yhteisöissä. Iältään muita vanhempi József rakastuu Saraan päättömästi ja on valmis mihin tahansa, vaikka ei mielessään voi aina kaikkea hyväksyä. Sara ja József, etenkin Sara, tuovat Keon eläämään säännönmukaisuutta ja kultinomaisia piirteitä. Saran tulon vaikutuksissa Norlin on parhaimmillaan kun hän kuvaa ihmisyhteisön muotoutumista yhteiselon lainmukaisuuksia ja työnjakoa.

Sara on muurahaiskuningatar, joka ei itse tee mitään mutta joka pelkällä olemuksellaan saa kaikki muut toimimaan yhteisön hyväksi. Kun Saran johtajuus lopussa kyseenalaistetaan, hän vetoaa siihen, että muut ovat hänet valinneet.

Aagny kaipaa miestä. Niinpä hän karkaa aika ajoin lähikylälle tansseihin, vaikka palaakin aina takaisin pettyneenä. Kerran hän tapaa äärettömän kauniin Zakarian, joka luulee juuri surmanneensa tappelussa toisen miehen. Tämä ei Aagnya hidasta, vaan hän kuljettaa piilopaikan tarvitsevan miehen talolle ja Kekoon. Aagny ei saa Zakariasta seksikumppania, eräät muut Aagnyn katkeraksi pettymykseksi saavat.

Kekolaiset elävät varsin huolettomasti. He elävät pääosin luonnon antimista ja luonnon keskellä. He kiittävät jokaisesta mustikasta ja etenkin lakasta, mutta ympäristöään he eivät ihmeemmin huolla tai säästä. Metsästäminen on luonnollista. Vain Sagne elää kasvisravinnolla.

Keon väitetty ekokatastrofin kuvaus jää melko ohueksi. Kun yhteiskunta lähenee teoksen kuluessa hiljalleen Kekoa, tulevat myös metsäkoneet ja niiden aiheuttama hävitys. Silti esim. Ersmo, joka omistaa talon ja samalla sitä ympäröivät metsän, harkitsee metsänsä myymistä siitä saatavan palkkion toivossa.

Herkullisinta Norlinin kerronta on, kun paikalle sattunut vieras, Emilie, sohaisee Kekoa. Emilie kiinnostuu kekolaisista ja pian jo pyrkii mukaan ja onkin yksi joukosta. Emilie on silti, tahtomattaan, arvattavaan muutokseen johdattava voima, vaikka esim. József on jo miettinyt muutoksen välttämättömyyttä. Perunaviina saa Emilien puhumaan ohi suunsa ja laukomaan totuuksia. Hän vetoaa kekolaisten moraaliin eri asioissa. Vakuuttavimmillaan hän on puhuessaan Låken kohtelusta. Hän syyttää kekolaisia ei vain koulun ja terveydenhuollon kieltämisestä vaan myös pojan pakollisesta erakkona kasvamisesta, toisten nuorten seuran puutteesta. Moni menee itseensä ja häpeää – jopa Sagne. Huvittavaa on, että sossut tulevat paikalle krapula-aamuna, jolloin Emeliestä ei ole minkään todistajaksi.

Kun Sara on poissa, Keko ei enää pysy koossa. Keon loppu on yllättävän rauhallinen ja seesteinen ja sen päähenkilöiden loppuelämän ratkaisut kullekin sopivia ja heitä kuvaavia. Edes Låke ei ole katkera, ja Sagnekin kokee ainakin hetken onnen.

Onko Keko utopia vai dystopia?

Sirje Niitepõld on tehnhyt suomennoksessaan suurtyön, ei vaan määrällisesti vaan myös sukeltamalla mitä moninaisimpiin maailmoihin.

Annika Norlin (s. 1977) on ruotsalainen laulaja-lauluntekijä, joka ennen musikon uraansa työskenteli toimittajana mm. Sveriges Radiossa ja opiskeli psykologiaa. Hänen esikoisteoksensa, vuonna 2020 ilmestynyt novellikokoelma Jag ser allt du gör, oli mm. August-ehdokkaana. Stacket (Keko) sai Ruotsin radion romaanipalkinnon 2024.

 

Annika Norlin: Keko (Stacken) suom. Sirje Niitepõld. WSOY 2025. 467 s.

Riitta Vaismaa on kriitikko.