VESA LAHTI

 

Missä on vanha viuluniekka Jones,
joka leikitteli elämällään kaikki yhdeksänkymmentä vuottaan,
uhmaten rinta paljaana raesateita,
juoden, mekastaen, ajattelematta enempää vaimoa kuin perhettä,
kultaa, rakkautta tai taivasta?
Nähkää! hän loruaa ikivanhoja kalajuttujaan
ja menneistä kilpa-ajoista Clarys Grovessa
ja mitä Abe Lincoln sanoi
kerran Springfieldissä. (13)

Edgar Lee Masters kirjoittaa näin Spoon Riverin aloitusjaksossa KUMMUT. On kulunut yli sata vuotta tämän runouden klassikon ilmestymisestä (1915). Arvo Turtiainen suomensi teoksen 1947 ja nyt Tammi on julkaissut uusintapainoksen ja varsin ansaitusti. Aikoinaan hankin teoksen pokkariversion kirjahyllyyni, mutta viime aikoina olen selaillut innokkaasti uutta, kovakantista painosta. Masters palaa uudemman kerran viuluniekka Jonesiin ja kirjoittaa hänestä muun muassa näin:

Elämäni päättyessä omistin särkyneen viulun –
ja elämäni päättyi särkyneeseen nauruun
ja tuhansiin muistoihin
ilman vähäisintäkään katumusta. (72)

Spoon River on Mastersin luoma fiktiivinen kaupunki. Sen esikuvat löytyvät Illinoisista Abraham Lincolnin kotimaisemista. Kirjailija kulki seudun hautausmailla keräillen nimiä, yhdistellen eri etu- ja sukunimiä ja keksien niitä lisää. Hän kouluttautui lakimieheksi ja perusti oman lakiasiain toimiston. Tämä tausta heijastuu myös Spoon Riverin teksteistä. Teoksessa on 212 henkilöhahmoa, jotka osittain toistuvat tavalla tai toisella eri henkilöiden hautakirjoituksissa. Ihmiset kertovat oman tarinansa ja usein myös jonkun läheisen tai ystävän, vihamiehen, rakastetun kohtalosta. Joskus käy niin, että ääni puhuttelee ohikulkijaa, kuten Mary McNeely, Amanda Barker, rouva Meyers tai Henry Layton, joka kohdistaa sanansa:

Ken lienetkin, ohikulkija,
tiedä, että isäni oli lempeä
ja äitini kiivas,
minun puolestani syntyessä
näiden toisilleen vihamielisten voimien kokoomuksena, (207)

Masters aloittaa teoksensa lyhyiden kertomusten sarjalla epäonnistumisista, pettymyksistä ja kulkee pitkän matkan, jonka lopussa ilmaantuu toisenlaisia tarinoita, ehkä enemmän hengellisessä sävyssä. Kirjailija kuvaa elämää keskilännen pikkukaupungissa juuri sellaisena kuin millaiseksi lukija voi sen kuvitella. Tosin Masters tuo kuvaan hyvinkin groteskeja sävyjä. Hän ei säästä mitään. Hän avaa verhot ja näyttää kaupungin valheellisuuden, kätketyt, peitellyt salaisuudet. Vuosisadan vaihteen amerikkalainen poliittinen ja sosiaalinen elämänmeno näyttää nurjat puolensa. Useissa pitkissä ja polveilevissa tarinoissa hän paljastaa ihmisten tarkoin varjellut salaisuudet, sekalaiset suhteet ja moraalittomat teot. On korruptiota ja ahneutta. Thomas Rhodesin pankki vaatii omansa ja ihmiset ajautuvat vararikkoihin. Spoon River pureutuu yhteiskunnan ongelmiin yleisellä tasolla ja edelleen tätä kautta pienen ihmisen ahdistaviin elinoloihin, jotka aiheuttavat murhenäytelmiä itsemurhien, tappojen ja aviorikosten myötä. On myös luonnollista, että useat ammatinharjoittajat kertovat elämäntyöstään. Puheenvuoron saavat: lakimiehet, taiteilijat, valokuvaaja, ateistit, joutomiehet, vaimot, rakastajat, aviomiehet, kirkonmiehet ja monet muut. Runoilija May Swenson on kirjoittanut, että Percival Sharpin teksti olisi luonnehdinta mahdollisesta Mastersin omasta muistokirjoituksesta. (tässä lyhyt lainaus tekstin lopusta)

Kaikki paikallaan! – Mutta mitä itseeni tulee,
tiedän herättäneeni Spoon Riverissä tietynlaista
                                                    liikehdintää,
ja se on kiveäkin kestävämpi todellinen muistomerkkini. (167)

Spoon River herätti aikoinaan valtavan kohun ja sitä kiitettiin sekä moitittiin ”amerikkalaisen ihmisen väärin kuvaamisesta”, kuten suomentaja Arvo Turtiainen mainitsee antologian esipuheessaan. Teos koostuu paikoitellen hyvinkin ironisesta kerronnasta ja joskus myötätuntoinen hyväksyntä tuo mukaan humoristisia sävyjä. Kaupungin virastot ja laitokset kuvataan tarkoin ja niiden merkitykset kansalaisten hyvin- tai pahoinvoinnille. Thomas Rhodesin pankki on keskiössä, osansa saavat oikeustalo, kirkot, jopa saarnastuoli. Kyse on vallankäytöstä, kontrollista. Tarinat liittyvät usein toisiinsa diptyykkeina tai ohittavat, sivuavat toinen toistaan, joko hienovaraisesti tai Mastersin rouhealla tyylillä lohkaisten.

Antologian lyhyin tarina on Alexander Throckmortonin, jonka voi myös halutessaan yhdistää edellisen sivun tuntemattoman kertomukseen.

Nuorena olivat siipeni voimakkaat ja väsymättömät,
mutta en tuntenut vuoria.
Iän karttuessa opin tuntemaan vuoret,
mutta väsyneet siipeni eivät jaksaneet lentää näkemykseni teitä –
Nerous on viisautta ja nuoruutta. (136)

Teoksen päättää Spooniadi, joka koostuu kahdesta osasta. Ensimmäinen on pitkä, hengästyttävä kuvaus Thomas Rhodesin pankin suistuessa vararikkoon ja kuinka koolle kutsuttu joukko ihmisiä saa aikaan kaaoksen ja joukkotappelun, Toisessa osiossa eli epilogissa Masters esittää draaman muodossa keskustelun Spoon Riverin hautausmaalta, jossa nimeämättömät äänet keskustelevat ja myöhemmin esiin astuvat Belsebub, Loki ja Jagarindra (jonkinlainen unen ja valveen välinen tila). Tässä Masters sekoittaa eri uskontoja ja mytologiaa. Hän itse mainitsee, kuinka ”Varjonäytelmä katoaa”. Periaatteessa epilogi kytkeytyy hyvin löyhästi antologian alkuosaan ja sen henkilöhahmoihin.

Arvo Turtiainen on tehnyt ansiokasta työtä suomentaessaan Mastersin klassikkoa. Käännös on kestänyt myös hyvin ajan saatossa, Varsinkin Spooniadissa on ilmeistä, kuinka suomentaja on saanut pinnistellä parhaan taitonsa mukaan riimittelyn kanssa-

A FAR VOICE

These are the ghosts.
From the desolate coasts.
Would you go to them?
Only pursue them.
Whatever enshrined is
Within you is you.
In a place where no wind is,
Out of the damps,
Be ye as lamps.
Flame-like aspire,
To me alone true,
The Life and the Fire.


KAUKAINEN ÄÄNI
Aaveita vain he ovat
aution rannan.
Tahtooko kukaan
matkaansa mukaan?
Kätketty kaikki on
sinussa sinuun.
Tilassa tuulettomassa,
paikassa hapettomassa
soihtuna loista,
liekkinä pala,
vannoen Elämän, Tulen
vala. (295)

Spoon River on vahva kokonaisuus. Teoksen alkuosa vie lukijan mennessään mielenkiintoisten henkilöhahmojen myötä, ja vaikka loppuosa muodostuu hieman ehkä laahaavaksi kokonaisuudeksi, niin lukeminen Spooniadia myöten palkitsee vaivan. Ei ole myöskään ihme, että George Saunders toisti soveltaen Mastersin teemaa teoksessaan Lincoln bardossa (2018) ja etenkin juuri Spooniadin suhteen. Ks. https://maailmankirjat.ma-pe.net/george-saunders-lincoln-bardossa/

 

Edgar Lee Masters. Spoon River Antologia. Suom. Arvo Turtiainen. Helsinki: Tammi. 2025. 303 s.

Vesa Lahti on runoilija, kirjoittamisen ja kääntämisen tutkija, FT Jyväskylän yliopistosta