Kolme vai neljä – RIITTA VAISMAA

Valérie Perrinin kolmas romaani Kolmikko on yltäkylläisen runsas kuvaus ystävistä, joiden ystävyys alkaa sattumalta ja kestää pitkälle aikuisuuteen. Ystävien tiet vievät välillä erilleen, mutta lopulta ystäviä taas tarvitaan, ja he ovat valmiina toistensa tueksi. Kolmikkoa voi sanoa ylistyslauluksi ystävyydelle.

Kymmenvuotiaina Ètienne, Nina ja Adrien, vielä toisilleen tuntemattomat, osuvat samalle luokalle. Tähän ei ole muuta syytä kuin aakkosissa peräkkäiset B-alkuiset sukunimet. Kaksi poikaa ja tyttö, näinhän se menee; melkein. Kolmikko kulkee aina yhdesä, aina samassa järjestyksessä: Nina on keskellä, Ètienne Ninan oikealla ja Adrien vasemmalla puolella.

Yhteistä nuorille on oikeastaan vain asuinpaikka, pikkukaupunki La Comelle. He tulevat erilaisista taustoista. Nina elää vaatimattomasti postinkantaja-isoisänsä kanssa. Hänen äitinsä on hylännyt tytön jo aivan pienenä, jättänyt isänsä huollettavaksi. Étienne on varakkaan perheen esikoinen, jonka suhde isäänsä on etäinen. Hän ei koe tulevansa isänsä hyväksymäksi. Adrien elää kahdestaan äitinsä kanssa. Isä on tiedossa, mutta yhteyttä ei juuri ole, eikä sitä aikuisuudessa voi enää rakentaa. Ninakin tapaa lopulta kaipaamansa ädin, kun tämä on tyhjentänyt hautajaisten aikana Ninan ja isoisän kodin. Toinenkaan kohtaaminen ei tuo Ninalle äitiä.

Kolmikon koulu sujuu mainiosti. Ètienne tosin lintsaa lähes kaikesta, mutta ehtii kuitenkin kopioida tehtävät kahdelta muulta, etenkin Ninalta. Muut eivät pane asiaa pahakseen.

Koulun jälkeiset ratkaisut vievät ryhmää eri suuntiin. Ylioppilaskeväänä Ninan isoisä kuolee tapaturmaisesti, mikä on hirvittävä tragedia koko kolmikolle. Perrin on parhaimmillaan kuvatessaan kolmikon ja myös kahden muun perheen toimet Ninan auttamiseksi. Isoisä kulkee mukana koko teoksen ajan. Melko loppupuolella Adrian vielä kertoo Ninalle, missä on isoisän viimeisen matkan postilaukku. Nina löytää jakamattoman postin joukosta Ètiennelle lähetetyn kohtalokkaan kirjeen. Jo tyttösenä Nina avasi ja luki salaa isoisän posteja; taito avata kirjeitä varovasti ja huomaamattomasti on tallella. Isoisän postilaukku on Perriniltä taitava aikahyppy yli 20 vuoden taa. Nina toimittaa löytämänsä kirjeet yön pimeydessä alkuperäisiin osoitteisiin.

Kolmikossa olisi aineksia vaikka kolmeen romaaniin. Kiinnostavaa on, että kukin kolmikon jäsenistä saa perusteellisen kuvauksen, kehittymisen lapsesta aikuiseksi, erilaiset elämän valinnat ja jopa niistä luopumisen.

Herkkä Adrien ehkä parhaiten saa toteutetuksi unelmansa, vaikka hän lopulta tyytyy hyvinkin vaatimattomaan elämään. Adrienin suuri koko elämän kattava kysymys siitä, kuka hän oikeastaan on, saa kuitenkin tyydyttävän lopputuloksen.

Étiennestä tulee omien tavoitteidensa mukaan poliisi. Hän menestyy niin poliisikorkeakoulun pääsykokeissa kuin itse koulutuksessakin, ihan ilman Ninan apua. Ammattiinsa ja työhönsä Étienne on tyytyväinen ja kokee niissä onnistuvansa. Yksityiselämä on vähemmän tyydyttävää, vaikka isänsä tapaan kaunis ja komea poika Valentine on rakas ja tärkeä.

Alkujaan valovoimaisen Ninan elämä suistuu kolmikon muiden jäsenten mielestä aivan väärään suuntaan, mihin on helppo yhtyä. Ninan piti koulun jälkeen muuttaa poikien kanssa Pariisiin ja suunnata siellä opintoihin. Hän menee kuitenkin ensin kesätöihin paikkakunnan ainoaan suureen yritykseen ja ihastuu talouspohatan poikaan. Ylellisen elämän synkäksi vastapuoleksi osoittautuu miehen omistushalu ja Ninan elämän kaikkinainen kontrollointi. Nina pääsee eroon Emmanuellesta vain pakenemalla ja elämällä vuosia piilossa.

Ninan elämän käänteet kuitenkin tuovat Kolmikkoon kiintoisan teeman. Nina päätyy löytöeläinten hoitokotiin ensin vapaaehtoiseksi, sitten töihin ja johtaa lopulta Löytölää. Perrin kuvaa liikuttavasti eläinten kohtaloita ja sitä, miten kauniisti ja kunnioittavasti niistä huolehditaan. Lemmikkejä ei esimerkiksi anneta adoptoitaviksi kevein perustein. Kolmikon perheissä kyllä on ollut lemmikkejä, joiden hoidosta on aina huolehdittu vaikkapa matkojen aikana. Löytölä nostaa kuitenkin eläinten suojelun tavallisten perheiden arjen yläpuolelle. Löytölän portin ovella lukee ”Hylkääminen tappaa” ja ”Suljethan oven takanasi”.

Elämä on jo kuljettanut kolmikon jäsenet kunkin taholleen, kun käy ilmi, että Étienne on vakavasti sairas. Kolmikko lähtee yhdessä salaiselle viimeiselle matkalle. Étiennellä on mukana riittävä määrä lääkkeitä, jotka on hänelle järjestänyt lääkäriksi valmistunut pikkusisko Louise. Étienne on kategorisesti kieltäytynyt hoidoista, jotka hänestä todennäköisesti vain pitkittäisivät kärsimystä. Lopulta Étienne jättää Ninan ja Adrianen jonnekin Italiaan ja matkustaa laitokseen, jonka voi tulkita Loiusen sittenkin onnistuneeksi houkutukseksi hoitoon tai lopulliseksi ratkaisuksi.

Kolmikko ei ole helpoin luettava. Kerronta liikkuu useassa aikatasossa. Luvut Perrin on kyllä otsikoinut eri aikojen mukaan. Tämä jonkin verran helpottaa, mutta ei kuitenkaan merkitse sitä, että kussakin luvussa käsiteltäisiin vain tuota kyseistä aikaa. Runsas kerronta käyttää takaumia ja ulottuu myös kohti tulevaa. Monet ja moninkertaiset ajat rakentavat kuvan kolmikosta ja heidän lähipiiristään eri aikoina. Lukuja otsikoivat ajat täytyy kuitenkin tuon tuosta käydä tarkistamassa, jotta pysyisi mukana kerronnan näkökulmissa.

Perrinin Kolmikossa käyttämä kertojaratkaisu on kiinnnostava mutta samalla ongelmallinen. Heti alussa minäkertojana on Virginie, joka ei vaikuta olevan kukaan kolmikosta tai lähipiiristä. Minäkertoja esiintyy hyvin harvoin. Hänet vallan unohtaa, ja oudosti havahtuu, kun tämä hetkeksi astuu mukaan. Minäkertoja, jonka lienee tarkoitus olla koko laajan teoksen kertoja, kuitenkin saa puheenvuoron niin harvakseltaan, että kiinnostus tämän henkilöllisyyttä kohtaan ei rakennu vaan unohtuu. Valtaosin Kolmikko vaikuttaa kaikkitietävän kertojan tekstiltä, minäkertojaa ei osaa edes kaivata. Teoksen lopussa Perrin toki ratkaisee arvoituksellisen kertojan salaisuuden, joka avautuu samalla, kun Adrienin moninainen persoona saa ratkaisunsa.

Valérie Perrin on kaikissa teoksissaan vahvimmillaan henkilökuvauksessa. Kolmikossa hän ottaa melkoisen haasteen. Välistä tehtävä tuntuu jopa liian mittavalta, kun kolmen ihmisen vaiheet kuvataan tarkkaan, ja varsinkin kun kolme taitaa olla oikeastaan neljä. Lähellä kulkee myös Loiuse, vaikkei hänen kaikkia vaiheitaan kuvata yhtä tarkasti kuin kolmikon. Hienosti Perrin tuo aivan uuden ulottuvuuden Louisen ja Adrianin suhteessa, jossa saattaa olla neljä yhtaikaa.

 

Valérie Perrin: Kolmikko (Trois). Suom. Saara Pääkkönen. WSOY 2026. 617 s.

Riitta Vaismaa on kriitikko.